Minulla ja nykyisen arvion mukaan noin viidelläkymmenellä prosentilla itäsuomalaisista miehistä on perimässään niin sanottu siperialainen komponentti N1c1a1a eli Y-DNA-haplotyyppi N-L1026. FTDNA-palvelu arvioi, että tämä alaluokka on syntynyt noin vuonna 3850 ennen ajanlaskumme alkua. Nykyisen geneettisen sukututkimuksen mukaan sen syntymäpaikka on jossakin Itä-Siperiassa.

N1c1a1a on yhdistävä, mutta ei ainoa tekijä itäsuomalaisten ja saamelaisten välillä. Kumpikaan väestöryhmä ei ole ulkonäöltään erityisen paljon Siperian kansojen kaltainen, vaikka suomi ja saame sekä Siperian samojedikielet kuuluvat samaan kielikuntaan.

Mistä tämä ulkoisen olemuksen erilaisuus johtuu? Itäsuomalaisten ja saamelaisten ulkonäkö on voinut muuttua eurooppalaiseksi siten, että vuosituhansien ajan kummankin väestöryhmän miehet ovat suosineet läntisiin mtDNA-haploryhmiin kuuluneita naisia tai tulleet paremmin suosituiksi näiden naisten kuin itäisiin mtDNA-haploryhmiin kuuluneiden naisten taholta. Sitä kutsutaan seksuaaliseksi valinnaksi.

Y-kromosomin DNA ja mitokondriaalinen DNA vaikuttavat kuitenkin hyvin vähän ihmisen ulkoiseen olemukseen eli fenotyyppiin ja muihinkaan ominaisuuksiin. Se, joka tuottaa yksilölliset ja etniset piirteet ja siirtää niitä eteenpäin, on autosomisten kromosomien DNA.

Ihmisen sukusoluissa eli siittiössä ja munasolussa on kummassakin 22 autosomia, jotka muodostavat hedelmöityksessä 22 autosomiparia. Niiden lisäksi normaalilla tavalla hedelmöityneessä munasolussa on joko pari X-kromosomeja, joka määrää biologisen sukupuolen naiseksi, tai kromosomit X ja Y, jotka määräävät biologisen sukupuolen mieheksi.

X- ja Y-kromosomeissa on vähän DNA:ta verrattuina autosomeihin, mistä syystä pelkästään geneettisten Y-DNA- ja mtDNA-linjojen tutkiminen ei anna riittävää vastausta siihen, kuinka läheisiä tai kaukaisia sukulaisia eri väestöryhmät ovat toisilleen. Suorista isälinjoista ja suorista äitilinjoista voi aloittaa sukututkimuksen, mutta linjojen välisiä siltoja kannattaa etsiä myös autosomaalisen DNA:n avulla.

Koetan avata, mitä suorat isälinjat ja suorat äitilinjat merkitsevät Suomen väestössä.

Kalevi Wiik sanoo kirjassaan 'Mistä suomalaiset ovat tulleet?' (Pilot-kustannus Oy 2007, sivut 195-197) suomalaisten naisten olevan samaa yleiseurooppalaista väestöä kuin lähes kaikki muutkin eurooppalaiset sillä erotuksella, että suomalaiset naiset kuuluvat vahvemmin klaaneihin U(rsula), W(ilma), M(aria), V(elda) ja I(ris) kuin muut eurooppalaiset ja että suomalaiset naiset lukeutuvat heikommin klaaneihin J(asmine), T(ara), K(atrine), X(enia) ja H(elena) kuin muut eurooppalaiset.

Mitä tulee saamelaisiin naisiin, Kalevi Wiik sanoo, että klaanit U(rsula) ja V(elda) ovat erityisen edustettuja heidän keskuudessaan. Eurooppalaisten naisten klaanit ovat U5, HV, I, H, V, U4, X, W, K, T, J, T1, U3, M+ ja L. Miksi ne luetellaan tässä järjestyksessä johtunee niiden arvioidusta iästä.

Tässä kohdassa on syytä tuoda esiin, että ennen suomalaisten uudisasukkaiden tuloa Kuusamossa eläneen ja vaikuttaneen shamaanin jäännökset löydettiin Kitkajärven Lehtoniemestä vuonna 1970. Hänen mukaansa hautaan oli laitettu esineitä, jotka kertoivat hänen ammatistaan ja kuulumisestaan Kuusamon alkuperäiseen väestöön. 

Turun yliopiston professori Päivi Onkamon johtama projekti selvitti Kitkajärven Lehtoniemen shamaanin DNA:n vuonna 2025. Vainaja kuului isälinjaan N1a1a1a1a2a1a1a1 eli N-Z19813 ja kuoli ehkä 1500- ja 1600-lukujen taitteessa. N-Z19813 erkautui haploryhmästä N-CTS1737 noin vuonna 1000 AD. Jälkimmäinen isälinja selvitettiin vuosina 2017–2019, ja sen edustajan, joka lepäsi Sääksmäen Toppolanmäessä, arvioitiin eläneen aikavälillä 1050–1150 AD.

Kitkajärven Lehtoniemen shamaanin DNA on kiinnostava myös äitilinjansa puolesta. Hän nimittäin kuului mtDNA-haploryhmään V eli toiseen niistä, jotka ovat hyvin edustettuja saamelaisten keskuudessa.

(Vrt. Päivi Onkamo ja Ulla Nordfors, 'Haploryhmät – äiti- ja isälinjat kaukaa menneisyydestä'. Teoksessa: Ulla Nordfors ja Kai Meriluoto, Muinais-DNA – Avain menneisyyteen, Tietolipas 298, Tampereen museoiden julkaisuja 177, SKS 2025, sivut 109 ja 111).

Lehtoniemen shamaani oli siis saamelainen, ja Toppolanmäen rautakautinen mies oli hämäläinen. Heillä oli yhteinen esi-isä haploryhmässä N-CTS1737. Tämän haploryhmän ensimmäisen edustajan arvioidaan syntyneen noin 400 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Suomalaisilla ja saamelaisilla on siis yhteinen alkuperä ei ainoastaan alueella, joka on nykyisin Koillis-Venäjää (ks. Kuolan niemimaan Bolshoi Oleni Ostrovin muinais-DNA), vaan myös alueella, joka on nykyistä Etelä-Suomea.

Mitä tulee suomalaisten ja saamelaisten miesten geneettisiin eroihin, Kalevi Wiik sanoo, että Ukrainan refugista peräisin oleva klaani R1a eli Raulin pojat on kaksi tai kolme kertaa yleisempi saamelaisilla kuin suomalaisilla miehillä. Toisaalta saamelaiset miehet kuuluvat useammin klaaniin I eli Iivarin poikiin kuin itäsuomalaiset miehet, jotka puolestaan kuuluvat useammin kuin saamelaiset klaaniin N eli Niilon poikiin. (Wiik 2007, 111).

Geenien sekvensointimenetelmät ovat kehittyneet vuoden 2007 jälkeen. Myös DNA-palveluiden analysoimien suomalaisten näytteiden määrä on kasvanut merkittävästi tuosta vuodesta. Joten vuonna 2026 on mahdollista vastata paremmin kysymykseen: "Mistä suomalaiset ovat tulleet?" kuin pari vuosikymmentä sitten. Geneettinen sukututkimus täydentää historian, arkeologian ja etnologian tutkimusten antamaa tietoa.

Suomen historiassa on ollut useita ajanjaksoja, jolloin kulkutaudit, nälkävuodet, sodat ja maastamuutto ovat pienentäneet Suomen väestön geenipoolia. Toisaalta väestöryhmien eristyneisyys on vaikuttanut siten, että yhteisöihin on syntynyt taskuja, joissa hyvin vanhat perintötekijät ovat säilyneet, esimerkiksi edellä mainitsemani siperialainen komponentti N1c1a1a.

Arkeogeneetikko Elina Salmela kommentoi tätä keskustelun aihetta seuraavasti:

"Kuolan niemimaalta on tutkittu noin 3500 vuoden takaisia yksilöitä. Heidän geneettinen profiilinsa osoittautui ennennäkemättömäksi: siinä oli noin puolet itäeurooppalaisten metsästäjä-keräilijöiden perimätyyppiä ja puolet vielä itäisempää perimää, joka oli hyvin samankaltaista kuin nykypäivän nganasaneilla."

"Nganasanit asuvat Pohjois-Siperiassa Taimyrin niemimaalla ja puhuvat suomelle kaukaista sukua olevaa samojedikieltä. Kyseisen perimätyypin alkuperä oli pitkään tuntematon, koska sitä ei havaittu millään muinaisväestöllä sellaisenaan, vaan pelkästään muihin perimätyyppeihin sekoittuneena, kuten Kuolassa. Sittemmin hyvin samankaltaista perimää on löytynyt runsaan 4000 vuoden takaisesta Koillis-Siperiasta sekä Etelä-Siperiasta läheltä Krasnojarskia."

"Perimätyypin esihistoriallinen kokonaislevinneisyys on kuitenkin edelleen hämärän peitossa. Siitäkään ei ole tarkempaa tietoa, onko siperialaistyyppisen ja itäeurooppalaisen metsästäjä-keräilijäperimän sekoittuminen tapahtunut Kuolan niemimaalla vai jossain muualla. Sekoittumisen ajankohta on kuitenkin ilmeisesti ollut runsaat 500 vuotta ennen Kuolan niemimaan yksilöiden elinaikaa eli noin 4 000–4 200 vuotta sitten. Samoissa Kuolan yksilöissä nähdään ensi kertaa Euroopassa myös nykysuomalaisille ja monille kielisukulaisillemme tyypillinen, todennäköisesti itäistä alkuperää oleva Y-kromosomihaploryhmä nimeltä N1c."

(Elina Salmela, 'Mitä DNA kertoo Suomen asutushistoriasta?' Teoksessa: Ulla Nordfors ja Kai Meriluoto, Muinais-DNA – Avain menneisyyteen, Tietolipas 298, Tampereen museoiden julkaisuja 177, SKS 2025, sivut 82-83).

Kuulun äitini puolelta mitokondriaaliseen haploryhmään K1c1, joka on harvinainen Suomen ja sitäkin harvinaisempi koko Euroopan väestössä. Vuonna 2017 tehty tutkimus yli kahden tuhannen eurooppalaisen ja aasialaisen mt-DNA:sta, jonka lähdettä en ole löytänyt, määritti K1c1-haploryhmän syntyneeksi noin 50000 vuotta sitten. Kyseinen tutkimuksen kerrotaan tuoneen esiin myös, että alaluokkaa K1c1a1 on ainoastaan Aasian koillisosien väestössä, erityisesti jakuuteissa ja evenkeissä. 

On siis mahdollista, mutta ei varmaa, että myös K1c1 on syntynyt Siperiassa ja vaeltanut sieltä Suomeen saakka. JOS tulevat tutkimukset osoittavat tämän todeksi, myös patrilineaarinen siperialainen komponentti N1c1a1a saa luonnollisen selityksen joissakin maamme paikallisissa populaatioissa.

Vuonna 2025 vallitseva näkemys eräistä suomalaisista äitilinjojen haplotyypeistä oli seuraava:

"Nykysuomalaisilla on useimmista eurooppalaisista haploryhmistä paikallisia alaryhmiä, jotka ovat melkein tai kokonaan vain suomalaisille ominaisia: esimerkiksi H1a2, H1f1, K1c1c, U5b1b2 ja W1a. Tämä tarkoittaa sitä, että monet äitilinjat ovat ehkä saapuneet Suomen alueelle jo pidemmän aikaa sitten, ja niillä on ollut aikaa kehittyä omanlaisikseen varianteiksi, jotka eroavat eurooppalaisista sisarryhmistään."

"Arvioiden mukaan useimpien tällaisten suomalaisille tyypillisten linjojen ikä on noin 2000–4 000 vuotta. Tämä sopisi hyvin ajatukseen siitä, että näiden linjojen kantamuodot ovat saapuneet meille Euroopasta jo kauan sitten, ja eristäytyneessä sekä populaatiopullonkauloja läpikäyneessä väestössä ovat säilyneet vain tietyt alatyypit muiden hävitessä."

"Pullonkaulalla tarkoitetaan väestömäärän merkittävää ja mahdollisesti äkillistä pienenemistä. Se voi johtua jostakin katastrofaalisesta tapahtumasta tai ympäristöpaineesta, esimerkiksi epidemiasta, elinympäristön muutoksesta tai ihmisen aiheuttamasta tekijästä, kuten väkivaltaisesta yhteenotosta."

"Pullonkaulan seurauksena populaation geneettinen monimuotoisuus vähenee huomattavasti, koska vain pieni osa yksilöistä jää henkiin ja pääsee lisääntymään ja siirtämään geeninsä seuraavalle sukupolvelle. Samalla populaatiopullonkaula lisää tiettyjen haploryhmien esiintymistiheyttä väestössä ja samalla hävittää toisia."

(Päivi Onkamo ja Ulla Nordfors, 'Haploryhmät – äiti- ja isälinjat kaukaa menneisyydestä'. Teoksessa: Ulla Nordfors ja Kai Meriluoto, Muinais-DNA – Avain menneisyyteen, Tietolipas 298, Tampereen museoiden julkaisuja 177, SKS 2025, sivut 104-105).

Äitilinjani varhaisin historiallisissa lähteissä tunnettu esiäiti oli Elin Lasanen, joka syntyi vuonna 1687 ja kuoli 26.11.1758 Kuusamon Heikkilänkylän Vatajärven Leinosessa. Elin Lasasen syntymäpaikasta ei ole varmaa tietoa, mutta on todennäköistä, että hän kuului samaan kainuulaiseen väestöön kuin puolisonsa Mikko Leinonen (1689 – 17.3.1762).

Kainuun väestö kärsi 1500-luvun jälkipuoliskolla Ruotsin ja Venäjän välisistä hävitysretkistä ja sodista niin paljon, että koko Kainuu autioitui. Maakunnan uudelleen asuttaminen alkoi 1600-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Mutta ne, jotka olivat selvinneet hengissä 1500-luvun sodista, eivät kaikki enää palanneet Kainuuseen, vaan jäivät silloisen Lapin ja Lannanmaan rajaseuduille, jossa he jatkoivat sukuaan.

Isovihana tunnettu Suuren Pohjan sodan vaihe vuosina 1713–1721 pakotti Koillis-Suomen väestön entistä suurempaan eristyneisyyteen, sillä venäläiset joukot ulottivat siviileihin kohdistuneet väkivaltaisuutensa ei ainoastaan asutuskeskuksiin vaan myös syrjäisiin kyliin ja piilopirtteihin. Lapsia riistettiin vanhemmiltaan ja vietiin Venäjälle, josta vain harva palasi takaisin.

Sotien lisäksi kulkutaudit ja nälkävuodet, esimerkiksi 1866–1868, pienensivät Kainuun, Koillismaan ja Lapin väestön geenipoolia. Nälkään ja kulkutauteihin kuolleiden määristä ei ole tarkkoja tietoja, mutta kirkonkirjoihin perustuvat sukututkimukset sekä kaupallisiin geenitesteihin perustuva tieto autosomaalisen DNA:n samankaltaisuuksista viittaavat siihen, että Kainuun, Koillismaan ja Lapin väestö on enemmän sukua keskenään kuin Suomen muiden alueiden väestö.