5. sunnuntai helluntaista, Joh.8:2‒11, 2. vsk

 

Jeesuksen ajan juutalaiset viettivät vuosittain kolme juhlaa esi-isiensä Egyptistä lähtemisen muistoksi. Ne olivat happamattoman leivän juhla, ensisadon eli lehtimajanjuhla sekä elonkorjuujuhla. Mooseksen lain mukaan kaikkien Israelin miesten oli kokoonnuttava Jumalan kasvojen eteen näinä juhla-aikoina. Jerusalemin temppeli siis täyttyi kolmesti vuodessa pyhiinvaeltajista.

Johanneksen evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus meni lehtimajanjuhlan aikana Jerusalemiin opettaakseen kansaa, joka kokoontui temppeliin. Hänet pantiin merkille, koska hänen opetuksensa olivat elämänläheisiä. Ja koska Jeesus kokosi paljon kuulijoita ympärilleen, temppelissä jo kauan opetustointa harjoittaneet tahot halusivat panna hänet koetukseen.

Juhlan viimeisenä päivänä Jeesuksen eteen raahattiin nainen, joka oli saatu kiinni aviorikoksesta. Retuuttajat olivat lainopettajia ja fariseuksia, jotka olivat varmoja omasta hurskaudestaan. Mooseksen lakiin vedoten he vaativat naiselle kivitystuomiota.

Mooseksen laissa kyllä sanottiin: ”Jos mies tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, molemmat avionrikkojat, sekä mies että nainen, on surmattava.” (3.Moos.20:10). Mutta missä oli itse teosta kiinni saatu avionrikkojamies? Häntä ei näkynyt missään, sillä laki-intoisuudestaan huolimatta fariseukset katsoivat, että nainen oli tällaisissa tapauksissa aina syyllisempi kuin mies.

Kun Jeesukselta kysyttiin mielipidettä, oliko aviorikoksen tehnyt nainen kivitettävä, Jeesus ei sanonut mitään vaan kumartui kirjoittamaan sormellaan maahan. Tällä eleellä hän muistutti kysyjiä siitä, mitä sanottiin profeetta Jeremian kirjassa:

”Kunnian valtaistuin, korkealle korotettu alusta asti, on meidän pyhäkkömme paikka. Herra, sinä olet Israelin toivo! Kaikki, jotka hylkäävät sinut, saavat onnettoman lopun. Jotka luopuvat sinusta, häviävät kuin tomuun kirjoitetut nimet, sillä he ovat hylänneet Herran, elävän veden lähteen.” (Jer.17:12‒13).

Fariseukset luulivat, että Jeesus kirjoitti maahan avionrikkojan nimen ja odottivat malttamattomina hänen lopullisia tuomiosanojaan. Mutta he yllättyivät, kun Jeesus suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Sitten Jeesus vaikeni ja kumartui taas kirjoittamaan maahan.

Evankeliumi ei kerro, mitä Jeesus kirjoitti. Ehkä hän piirsi maahan niitä pyhien kirjoitusten sanoja, jotka todistivat kaikki ihmiset syntisiksi, esimerkiksi Saarnaajan kirjan kohdan: ”Maan päällä ei ole yhtäkään niin hurskasta, että hän tekisi aina vain hyvää eikä koskaan syntiä.” (Saarn.7:20).

Kuka siis oli se täydellinen, joka sai heittää ensimmäisen kiven? Fariseukset ja lainoppineet katsoivat toisiinsa hölmistyneinä eivätkä tienneet, mitä ajatella. Jotta heidän intoilunsa ei paljastuisi pahansuopaiseksi kiihkoiluksi, he päästivät vapaaksi naisen, jonka olivat tuoneet tukasta repien temppelin esipihaan. Sitten he häipyivät vähin äänin paikalta.

Tässä on ero Jeesuksen ja meidän välillä. Me emme voi olla tekemättä syntiä. Siksi pyrimme usein tuomitsemaan toisissa ihmisissä omat pahat tekomme. Jeesus puolestaan ei langennut syntiin teoissaan, sanoissaan tai edes ajatuksissaan. Hän osoitti täydellisen rakkautensa meitä syntisiä kohtaan kantamalla pahat ajatuksemme, sanamme ja tekomme ristinpuuhun. Siksi meidänkin on katsottava toistemme virheitä ja puutteita Jeesuksen sovintoveren näkökulmasta.

Merkitsikö Jeesuksen osoittama armo sitä, että aviorikoksesta tavattu nainen sai lähteä tekemään lisää haureutta? Ei merkinnyt, vaan Jeesus sanoi hänelle: ”Mene, äläkä enää tee syntiä.”

Tässä puolestaan on ero alkuseurakunnan kristillisyyden ja meidän aikamme kristinuskon välillä. Nykyajan ’Mitä Jeesus tekisi tänään’ -teologia on useimmiten maallistunutta humanismia, joka valjastaa Jeesuksen milloin minkäkin yhteiskunnallisen ohjelman vetäjäksi. Alkukirkon kristityt kohtasivat juutalaisten ja pakanoiden vainoa, koska he saarnasivat synnin synniksi. Nykyajan humaanit kristityt suuttuvat, kun ihmisille saarnataan Jeesuksen nimessä parannusta.

Humanistit ovat oikeassa, kun he sanovat, että Jeesus kielsi seuraajiaan tuomitsemasta toisia ihmisiä. Mutta samat humanistit ovat perusteellisesti väärässä sanoessaan, että synti on vain hyvän puutetta ihmisessä tai että syntiä on ainoastaan se, minkä ihminen itse kokee synniksi.

Raamatun mukaan synti on syvällä sisimmässämme asuva tottelemattomuus ja kapina Jumalaa vastaan. Jotta ymmärtäisimme olevamme syntisiä, tarvitsemme Jumalan lakia. Se todistaa, ettemme koskaan täytä vaatimuksia, jotka Jumala on asettanut meille. Jos yritämme täyttää hänen vaatimuksensa, omatuntomme syyttää meitä aina vain enemmän. Ja jos lakkaamme kokonaan kunnioittamasta Jumalan käskyjä, omatuntomme kuolee.

Jotta emme vaipuisi epätoivoon ja katkeraan vihaan Jumalaa kohtaan, tarvitsemme Jumalan Pojan evankeliumia. Se todistaa, että Jeesus on maksanut syntivelkamme ja täyttänyt lain vaatimukset puolestamme. Olemme jatkuvasti syntisiä ihmisiä, mutta Jumala armahtaa meitä, kun turvaudumme hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen.

Emme pääse eroon synnistä, joka vaikuttaa sisimmässämme kuin vanhan Aatamin väärä tahto. Mutta Jeesuksen risti lannistaa vanhan ihmisemme ja antaa kasteessa syntyneelle uudelle ihmisellemme voimaa uskon kilvoitukseen.

Mitä Jeesus sanoisi tänään niille, jotka eivät jaksa kuunnella yli-innokkaiden kristittyjen parannussaarnoja? Hän sanoisi: ”En tuomitse sinua. Mene äläkä enää tee syntiä.”