4. adventtisunnuntai
Matt.1:18−24

Neljännen adventtisunnuntain evankeliumissa kerrotaan asioista, jotka sopisivat johonkin Salatut elämät -viihdeohjelman jaksoon, ellei olisi kysymys toteutuneista Jumalan pelastusteoista ihmiskuntaa kohtaan. Ennen kuin Joosefin ja Marian liitto on vahvistettu, käy ilmi näet, että Maria on raskaana.

Evankeliumin kirjoittaja Matteus tietää, että Marian raskaus on Pyhän Hengen työtä. Mutta Joosef ei tiedä sitä, vaan pitää selvänä tosiasiana, että hänen kihlattunsa on ollut hänelle uskoton.

Matteus kertoo Joosefista, että hän on lainkuuliainen mies. Sen lisäksi hän on luonteeltaan maltillinen. Vaikka hän on pahoittanut mielensä syvästi, hän ei halua häpäistä kihlattuaan vaan aikoo purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.

Ihmissuhdedraaman ainekset ovat koossa, mutta Joosef – ilmeisesti rakkaudesta Mariaa kohtaan – ei halua, että draama kehittyy skandaaliksi.

Yön yli nukuttuaan Joosef luopuu ajatuksesta hylätä Maria. Vastoin kaikkea todennäköisyyttä hän päättääkin ottaa Marian vaimokseen. Tällainen käänne voi saada sivullisen kysymään ja arvostelemaan:

–   Kuinka Joosef voi muuttaa mielensä noin helposti?
–   Kyllä mies saa olla pehmo, mutta tyhmä hänen ei pidä olla!

Ymmärtääksemme tämän juonenkäänteen meidän pitää kelata tarinaa taaksepäin. Evankeliumi kertoo, että kun Joosef suunnitteli kihlauksensa purkamista, hänelle ilmestyi yöllä unessa enkeli, joka sanoi:

”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”

Joosefille tuli siis Herran sana, joka antoi hänelle toisen, joskin yllättävän ja haastavan vaihtoehdon: hänen tehtävänsä oli toimia tulevan messiaan suojelijana ja kasvattajana. Joosef oli siitä harvinainen mies, että hän puntaroi aikomuksensa Jumalan sanalla. Hän halusi noudattaa Jumalan tahtoa. Ja kun hän ei tiennyt, mikä oli Jumalan tahto, hän odotti, kunnes Jumala vastasi hänelle.

Päivän evankeliumissa on muitakin kiinnostavia yksityiskohtia, esimerkiksi se, että kihlautuminen ja avioliitto olivat kaksi erillistä asiaa juutalaisten maailmassa. Kihlaus oikeutti Joosefia kutsumaan Mariaa jo vaimokseen, mutta kihlapari ei saanut nukkua samassa vuoteessa. Perhe, suku ja kyläyhteisö pitivät silmällä, että tätä lakia ei rikottu.

Jumala antoi Jeesuksen syntyä Marialle juuri siinä vaiheessa, jolloin naisen neitsyyttä valvottiin kaikkein tarkimmin. Jos valvontaa ei olisi ollut, evankelista Matteuskaan ei olisi voinut todistaa, että Marian raskaus oli neitseellinen.

Oliko Jeesuksen neitseellisellä syntymällä sitten niin suuri merkitys, että Matteuksen piti korostaa sitä? Kyllä oli. Jeesuksen synnitön sikiäminen merkitsi niille juutalaisille, jotka alkoivat kutsua itseään kristityiksi (ks. Apt.11:26), että hän oli se, josta Johannes Kastaja sanoi: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.” (Joh.1:29).

Juutalaisten pääsiäisen viettoon kuului nimittäin lampaan karitsan uhraaminen Jumalan kansan syntien sovitukseksi. Nämä toistuvat uhrit eivät voineet kuitenkaan poistaa synnin juurta ihmisistä, mistä syystä Jumalan vanhurskas tuomio lepäsi aina kansan yllä.

Nekin juutalaiset, jotka pysyivät vanhoissa tavoissaan, ajattelivat, että elämä tuli äidiltä ja että perintö tuli isältä. Evankelista Matteuksen viesti heille oli tämä: koska Jeesus ei ollut Joosefin eikä kenenkään muunkaan miehen poika, Jeesus ei voinut periä Adamista alkanutta synnin jatkumoa.

Tietomme perinnöllisyydestä on nykyään paljon tarkempi kuin se oli ajanlaskumme alussa. Siksi myös kysymys perisynnistä on ajankohtainen. Sellaisia geenejä ei ole tunnistettu, jotka siirtäisivät eteenpäin ihmisten taipumusta toimia itsekkäästi tai vastuuttomasti tai aggressiivisesti. Kuitenkin nämä toiminnan moodit ovat kaikissa ihmisissä, vaikka ne eivät tulisi millään tavalla esiin.

Toki useimmat ihmiset osoittavat myös epäitsekkyyttä, vastuullisuutta ja hyväntahtoisuutta, vaikka niitäkään ei ole paikannettu joihinkin nimettyihin geeneihin.

Perisynti eli ihmisen taipumus tehdä pahaa, kulkee eteenpäin ennen kaikkea sosiaalisesti. Jos synti asustaa geeneissämme, silloin Jeesuskin, koska hän oli todellinen ihminen, olisi osallinen Eevan lankeemuksesta, vaikkei hän ole osallinen Adamin tottelemattomuudesta.

Kysymys Jeesuksen synnittömyydestä johtaa meidät kristillisen teologian alkulähteelle. Kristityt ovat uskoneet alusta saakka, että Jumala omaksui ihmisyyden siten, että hän syntyi ihmislapseksi neitsyt Marian kautta. Siinä toteutui profeetta Jesajan ennustus:

”Sinä Daavidin kuningassuku! Eikö riitä, että te loputtomiin koettelette ihmisten kärsivällisyyttä, kun haluatte koetella vielä Jumalan, minun Jumalani, kärsivällisyyttä? Sen tähden Herra antaa itse teille merkin: neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.” (Jes.7:13–14).

Kristinuskon vastustajat ovat haastaneet tämän teologian jo ajanlaskumme toiselta vuosisadalta lähtien kiistakirjoituksin ja vale-evankeliumein. Ne, jotka nykyään vetoavat näihin toisen vuosisadan kirjoituksiin, pyrkivät todistamaan, että Jeesus oli vain ihminen. He kieltävät Jeesuksen jumaluuden, koska se on hankala oppi jyrkän monoteismin näkökulmasta, mutta myös kiusallisen sitkeästi hengissä pysyvä myytti ateismin näkökulmasta.

Kristittyjen kannattaa huomata kuitenkin, että Uuden Testamentin evankeliumit ja muut osat ovat syntyneet ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. Esimerkiksi Paavalin ensimmäinen kirje tessalonikalaisille on kirjoitettu jo niin varhain kuin vuoden 50 paikkeilla. Vaikka Paavali ei puhu 1. Tessalonikalaiskirjeessä Jeesuksen jumaluudesta, hän sanoo kirjeessään filippiläisille Jeesuksesta näin:

”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen, vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi.” (Fil.2:6).

Apostoli Paavali siis puhui yhtenevästi niiden apostolien kanssa, jotka olivat kuuluneet Jeesuksen oppilasjoukkoon siitä lähtien, kun Jeesus aloitti julkisen toimintansa. Ja koska Paavali kuoli noin vuonna 64, hänenkin todistuksensa Jeesuksesta on paljon vanhempi kuin kristinuskon vastustajien laatimat kiista-, harhautus, pilkka- ja häväistyskirjoitukset, joita jotkut aikamme oppineet pitävät luotettavina lähteinä.

Joka haluaa päästä perille totuudesta, rukoilkoon Isää Jumalaa Jeesuksen Kristuksen nimessä. Kyllä Jumala kuulee vilpittömät rukoukset ja vastaa niihin. Mutta miksi hänen pitäisi vastata sellaisiin rukouksiin, jotka lausutaan vain pilan päiten ja hänen kärsivällisyytensä koettelemiseksi? Hän on antanut jo merkkinsä koko ihmiskunnalle ja kaikille sukupolville. Miksi hänen pitäisi antaa merkki jokaiselle epäilijälle erikseen?

Mitä tulee Jeesuksen perinnöllisiin ominaisuuksiin, voimme olla täysin rauhassa myös niiden osalta. Tullakseen ihmiseksi Jumala ei tarvinnut Joosefin perimää, mutta ei myöskään Marian perimää, sillä ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme” (Joh.1:14) samalla tavalla kuin tähdet syttyivät maailmankaikkeuteen, kun Jumala sanoi: ”Tulkoon valo!” (1.Moos.1:3).

Jumala omaksui ihmisyyden siinä ajassa, paikassa ja tilassa kuin Matteus ja Luukas kertovat evankeliumeissaan. Tätä enemmän emme voi tietää tästä asiasta.

Myös arvailut Jeesuksen dna:sta ovat uskon kannalta turhia. Yritykset sovittaa yhteen nykyajan tieto ihmislajin alkuperästä ja historiasta sekä kristinuskon oppi Jeesuksen Kristuksen kahdesta luonnosta voivat tulla joillekin jopa uskon esteiksi.

On siis parempi uskoa nyt
ja saada vastaukset kysymyksiinsä joskus tulevaisuudessa
kuin vaatia Jumalaa avaamaan salaisuutensa nyt
ja ruveta uskomaan sitten joskus.