Uudenvuodenaatto, 1.Piet.1:22-25

 

Uudenvuodenaattona muistamme, että aikamme on Jumalan kädessä. Emme välttämättä haluaisi muistaa sitä. Jumalan hallintavaltaan alistuminen on vaikeaa niille, jotka torjuvat hänet kuin myös niille, jotka turvautuvat häneen.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Jumalan hallintavalta näet on täysin suvereeni. Ei ole häntä korkeampaa oikeusastetta tai tuomaria. Jos tunnemme, että hän on päättänyt asioistamme epäoikeudenmukaisesti, voimme valittaa vain hänelle itselleen. Ja riippuu hänen suopeudestaan, millaisen käsittelyn valituksemme saa.

Jumalan taivaalliseen kansliaan saapuu varmaankin miljoonia valituksia joka päivä, sillä ihmisillä on paljon surua, ahdistuksia, hätää, sairauksia, kipuja, kärsimyksiä, eroja, luopumisia, menetyksiä ja tappioita. Aina silloin tällöin niiden aiheuttama taakka muuttuu katkeruudeksi, joka saa ihmisen huutamaan Jumalalle: "Sinä et ole!"

Jos rukouksemme on tällainen vuodesta toiseen, silloin meidän kannattaa pysähtyä miettimään, kenen tai millaisen luulemme Jumalan olevan. Jos Jumala on määriteltävissä, hän ei ole todellinen Jumala vaan epäjumala – ihmisten toiveiden ja odotusten heijastuma.

Monet nykyajan ihmiset, jotka sanovat olevansa uskonnottomia, uskovat silti johonkin, joka ottaa Jumalan paikan heidän ajatusmaailmassaan. Jos ihminen on katkeroitunut mielikuvajumalalleen, tällainen pettymys ei todista Jumalaa olemattomaksi. Se kertoo vain sen, minkä Raamattu vahvistaa: epäjumalat eivät ole todellisia jumalia.

Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä sanotaan: "Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta Herran sana pysyy iäti. Juuri tämä sana on teille ilosanomana julistettu."

Miten tämä pitäisi käsittää? Sitenkö, että elämämme rajallisuus on iloinen asia? Ei, vaan sillä tavalla kuin profeetta Jesaja sanoi sen aikanaan:

Ääni sanoo: "Julista!"

Ja minä kysyn: "Mitä minun pitää julistaa?"

Ihminen on kuin ruoho,

ihmisen kauneus kuin kedon kukka!

Ruoho kuivuu, kukka lakastuu,

kun Herran henkäys koskettaa sitä.

Niin! Ruohoa ovat ihmiset.

Ruoho kuivuu, kukka lakastuu,

mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti.

(Jes.40:6-8).

Ilomme tulee siitä, että Jumalan sana pysyy iäti. Hänen sanansa pysyy, koska hän itse on ikuinen. Ja koska hän on ikuinen, hän hallitsee ajan sekä kaikki ajalliset olennot ja asiat. Hän panee meidät kohtaamaan rajallisuutemme, ei katkeroittaakseen meidät, vaan jotta saisimme viisaan sydämen (ks. Ps.90:12).

Uusi kalenterivuosi merkitsee sitä, että planeettamme lähtee vaeltamaan jälleen kierrosta auringon ympäri ja että meidän elämämme matkamittariin kertyy vuosi lisää. Joidenkin on aika syntyä, joidenkin on aika kuolla. "Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla." (Saarn.3:1).

Mutta ensimmäisenä adventtisunnuntaina alkanut uusi kirkkovuosi, merkitsee Jumalan suunnitelmien etenemistä kohti täyttymistään. Taivaan valtakunnan ovi on vielä auki.

Herramme Jeesus Kristus ottaa vastaan surevia, ahdistuneita, hätääntyneitä, sairaita, kivuissa olevia, eronneita, erotettuja, luovuttaneita sekä menetyksen ja tappion kärsineitä. Raamatussa sanotaan: "Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne." (Hepr.3:15; Ps.95:7-8).

Ikiaikainen ja kaikkivaltias Luoja on ilmoittanut itsensä ihmisille Kristuksessa. Niitä, jotka tulevat hänen luoksensa, ei ajeta pois. He rukoilevat:

Niin kuin annoit murheen,

anna meille ilo

yhtä monena vuotena

kuin vaivamme kesti.

Anna palvelijoittesi nähdä

suuret tekosi,

anna lastemme nähdä

kunniasi loisto.

Herra, meidän Jumalamme,

ole lempeä meille,

anna töillemme menestys,

siunaa kättemme työt.

(Ps.90:15-17).