Valvomisen sunnuntai, Matt.24:36‒44, 3. vsk

Kun joku ei nuku silloin, kun useimmat ihmiset nukkuvat, sanotaan, että hän valvoo. Valvominen on myös monien ihmisten työtä. Sairaaloiden yövuoroissa valvotaan ja seurataan potilaiden vointia. Tehtaiden yövuoroissa valvotaan ja pidetään yllä tuotantoa. Yövartijat valvovat ja suojelevat toisten omaisuutta, henkeä tai molempia.

Valvomista on sekin, että lennonvalvontakeskukset tarkkailevat lentoturvallisuutta kaikkina vuorokauden aikoina. Ilmavalvontakeskukset tutkailevat ilmatilamme loukkaamattomuutta. Rajavartiostot vartioivat maarajojamme, merivartiostot merirajojamme. Tullilaitos kontrolloi kauppatavaroiden maahantuontia. Poliisilaitos pitää silmällä lainnoudattamista ja yleistä järjestystä. Palo- ja pelastuslaitos on valmiudessa onnettomuuksien varalta.

Valvomista on vieläpä se, että joku ajaa toisten etua. Ammattijärjestöt pitävät huolen jäsentensä ansiokehityksestä ja työsuhdeturvasta. Valvomisen ajatus läpäisee yhteiskuntamme kauttaaltaan.

Raamatullisessa merkityksessä valvominen on kuitenkin jotain muuta kuin kaikki edellä kuvattu toiminta. Vanhassa Testamentissa sanotaan usein Jumalasta, että hän valvoo, ja ihmisistä, että he odottavat. Tämä tulee esille muun muassa psalmissa 33:

”Taivaastaan Herra katsoo meitä, hän näkee kaikki ihmislapset. Korkeudestaan hän valvoo maata, kaikkia, jotka siinä asuvat, joiden sydämen hän on itse luonut, joiden teot hän kaikki tuntee. ‒ ‒ ‒ Herran silmä on niiden yllä, jotka palvelevat häntä ja luottavat hänen uskollisuuteensa. Hän pelastaa heidät kuoleman vaaroista ja auttaa nälkävuosien yli. Me odotamme hartaasti Herraa, hän on meidän turvamme ja kilpemme.” (Ps.33:13‒15,18‒20).

Jumala siis kiinnittää jatkuvasti huomionsa meihin ihmisiin. Hän tuntee meidät kaikki ja tietää kaiken meistä. Tämä ei kuitenkaan merkitse uhkaa, vaan se on pikemminkin lupaus. Jaakob uskalsi odottaa Jumalalta pelastusta. Job pyysi lohdutusta. Jesaja kaipasi neuvoa ja uutta voimaa. Daniel tähyili aikojen loppua ja kuolleiden herättämistä.

Uusi Testamentti todistaa, että ne odotukset, joita näillä vanhan liiton pyhillä oli, toteutuivat Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala ei kuitenkaan varannut pelastusta ainoastaan juutalaisille, vaan hän lähetti Poikansa pelastajaksi koko maailmalle.

”Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.” (Room.3:22‒24).

Ainoa vielä toteutumaton osa vanhan liiton pyhien odotuksista on aikojen päätös ja kuolleiden ylösnousemus. Kun opetuslapset kysyivät Jeesukselta, milloin maailmanloppu tulee, hän vastasi heille: ”Valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu.” (Matt.24:14).

On tähdellistä huomata, ettei Jeesus puhunut mistään vuosiluvusta, vaan hän sanoi: ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee.” (Matt.24:36‒37).

Kristuksen paluun, kuolleiden ylösnousemisen ja viimeisen tuomion ajankohtaa ei voi arvata etukäteen. Sinä päivänä ihmiset toimittavat arkiaskareitaan tietämättä, että Herra noutaa jo omiaan. ”Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.” (Matt.24:40‒41).

Kun Herran päivä tulee, se yllättää kaikki, myös ne, jotka pysyvät valppaina. Mutta hengellisen valvomisen tarkoitus onkin, että yllätymme myönteisesti, kun Herramme tulee. Tai jos kuolemme ennen sitä päivää, saamme kuolla turvallisessa luottamuksessa, että olemme aina hänen kanssaan.

Jeesuksen sana: ”Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.” (Matt.24:42) tarkoittaa samaa kuin:

   Odottakaa saapumistani, vaikkette tiedä, mihin saakka teidän pitää odottaa.

Tämä näkökulma on tärkeä myös kirkon elämän ja toiminnan kannalta. Hamaan tulevaisuuteen ulottuva odottaminen voi tuntua turhalta. Turhautuminen ja väsyminen puolestaan voivat heikentää luottamusta Jumalan sanaan.

Jos ja kun tällainen mieliala pääsee vallalle, kirkko ei enää valvo hengellisesti vaan puuhastelee kaikenlaisten tärkeän tuntuisten mutta pelastuksen kannalta epäolennaisten asioiden parissa. Samalla kun kirkon tietoisuus päämäärästään hämärtyy, se rupeaa pitämään tätä maailmaa kotinaan ja mukautuu vähitellen maailman menoon.

Hengellisen valppauden puute on vaarallinen tila, sillä se muistuttaa häkään tukehtumista. Häkä on väritön, hajuton ja mauton kaasu, joka sitoutuu vereen tehokkaammin kuin happi. Häkää hengittänyt voi vajota tiedottomuuteen ilman varoittavia oireita. Ja kauan häkäaltistuksessa ollut kuolee.

Ajassamme liikkuvat aatevirtaukset, ismit ja populaarikulttuurin ilmiöt ovat kuin häkää. Ne valtaavat tajuntamme ilman, että huomaisimme, mitä omaksumme. Kirkko, joka myötäilee ajan henkeä, erkanee Pyhän Hengen ohjauksesta ja suunnistaa harhaan. Tästä apostoli Paavali sanoo koruttoman selkeästi: ”Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää.” (Room.8:13).

Hengellinen valvominen on Jumalan pelastustekojen seuraamista. Se on ajan tasalla pysyttelemistä siitä, missä Kristuksen Henki milloinkin toimii ja synnyttää uskoa. Valvominen on rukoilemista ja työn tekemistä sen hyväksi, että Jumalan valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikille kansoille. Sillä tavoin joudutamme Herran päivän tulemista (ks. 2.Piet.3:12).

Apostoli Pietari sanoo: ”Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.” (2.Piet.3:8‒9).