4. paastonajan sunnuntai
 

Gustave Doré, Jeesus tekee ruokkimisihmeen

Muistan, kuinka rippikoulun käyneenä nuorena tunsin lievää harmia siitä, kun näin monen ikätoverini saaneen vanhemmiltaan tai kummeiltaan lahjaksi kauniin, nahkakantisen Raamatun. Sain itse viidenkymmenen markan setelin ja säästin sen, kunnes tietäisin, mitä sillä hankin.

Kavereiden Raamatut olivat herättäneet uteliaisuuteni: jos kerran monikin nuori sai konfirmaatiolahjaksi Pyhän Kirjan, miksi minä en saanut sellaista? Kun olin seuraavan kerran menossa kaupunkiin, poikkesin kristilliseen kirjakauppaan.

Etsin kirjakaupan hyllyltä nahkakantisen Raamatun, mutta se maksoi enemmän kuin, mihin minulla oli varaa. Olin kuitenkin päättänyt olla jäämättä konfirmaatiolahjan osalta huonommaksi kuin toiset. Valitsin hyllystä muovikantisen Raamatun ja kysyin myyjältä sen hintaa.

”Se on kolmekymmentä markkaa”, hän sanoi. Tiesin, että minun piti ostaa myös Tampereen kaupunginliikenteen sarjakortti, johon kuluisi puolet viisikymppisestäni, ja kysyin: ”Eikö lähtisi kahellakymmenelläviiellä markalla?” Myyjä kävi totiseksi ja vastasi: ”Ei Raamatusta sovi tinkiä!” Maksoin karvastelevin mielin ensimmäisestä omasta Raamatustani kolmekymmentä markkaa ja häivyin sitten pyhä kirja kainalossani kadulle.

Myyjän sanat ovat palanneet mieleeni vuosikymmenien aikana usein. Jumalan sanan totuudesta ei sovi tinkiä, sillä ”ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee.” (5.Moos.8:3, KR 1938).

Jumalan sana on kuin ruisleipä nälkäiselle: se ravitsee ja vahvistaa uskon. Meille kyllä tarjotaan monesta lähteestä valmiiksi pureskeltua, helposti sulavaa ja vähäkalorista hengellisyyttä. Ja monet ihastuvat tähän vaihtoehtoon, kristinuskon kevytversioon. Mutta millä korvikkeella ihminen mieltänsä rauhoittaakin, sen ero Jumalan sanaan on kuin pullan ero ruisleipään. Koska käntty sulaa mahassa nopeasti, sen nauttija on kohta uudestaan nälkäinen. Sen sijaan rukiinen sulaa hitaasti ja ravitsee syöjänsä pitkäksi ajaksi.

Onko Jumalan sana siis sitä, mikä viihdyttää vai sitä, mikä herättää? Evankeliumin julistusta on monenlaista, mutta sellainen opetus, joka ei kirkasta Kristusta, loitontaa hänestä. Todellinen evankeliumi, hyvä sanoma, tulee Jeesukselta itseltään. Siksi elämän ruisleipää pitää tulla pyytämän häneltä. Hän on läsnä siellä, missä hänen sanaansa opetetaan puhtaasti ja missä hänen asettamansa sakramentit jaetaan oikein.

"Kuinka minä voin sitten tulla ravituksi, kun minulla on keliakia?" joku kysyy.

Jokaisella meistä on hengellinen keliakia siinä merkityksessä, että perisynnin alaisen luontomme puolesta vierastamme Jeesusta. Vanha Aatami ja vanha Eeva meissä yhä juoksevat pakoon Jumalaa, eivätkä halua ottaa vastaan hänen tarjoamaansa hengellistä ruokaa. Kun maistamme elämän leipää, yllätyksemme on suuri: se ei korvennakaan vatsaamme, vaan se on kuin hunajaa (vrt. Hes.3:1–3).

Muinaiset israelilaiset oppivat tuntemaan Jumalansa erämaassa nälän ja vaivan kautta. Jumalan Poikakin kärsi tuskallisen kuoleman ristillä. Meidät on vapautettu syntiemme rangaistuksesta Jeesuksen haavojen hinnalla. Hänen verensä, hikensä ja kyyneleensä antavat maun elämän leivälle, Jumalan Sanalle. Hänen kanssaan, hänen kauttaan ja hänessä Jumala on tarkoittanut meidät elämään.