19. sunnuntai helluntaista, Mark.12:28-34, 2. vsk

Markuksen evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus väitteli saddukeusten kanssa ylösnousemuksesta ja sanoi heille: "Ettekö ole Mooseksen kirjasta lukeneet kertomusta palavasta pensaasta? Siinä Jumala puhuu Moosekselle ja sanoo: 'Minä olen Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala.' Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien." (Mark.12:26-27).

Lainopettaja, joka todennäköisesti kuului fariseuksiin, seurasi keskustelua sivusta ja huomasi Jeesuksen puhuneen hyvin. Lainopettaja tuli nyt puhuttelemaan Jeesusta – ei koetellakseen vaan tutustuakseen. Hän kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Jeesus vastasi juutalaisten uskontunnustuksella: "Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra." Sitten hän tiivisti kymmenen käskyä kahdeksi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi." sekä: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

Saddukeukset olivat uskonnollis-kansallinen puolue, joka edusti korkeaa papistoa ja juutalaisten varakasta ylimystöä. He tunnustivat vain Mooseksen kirjat eivätkä uskoneet kuolleiden ylösnousemukseen ja viimeiseen tuomioon. Jeesus osoitti heille, että he eksyivät, sillä he eivät käsittäneet Mooseksenkaan välittämää ilmoitusta.

Myös fariseukset olivat uskonnollis-kansallinen puolue, mutta toisin kuin saddukeukset he edustivat maallikkoja. Fariseukset noudattivat tunnollisesti lakia sekä tulkitsivat ja sovelsivat sitä muuttuviin oloihin. He odottivat messiasta ja halusivat jouduttaa hänen tuloaan. Monet fariseukset olivat kuitenkin hurskaita vain näennäisesti, mitä seikkaa Jeesus arvosteli.

Jeesus ei ollut ajatuksiltaan niin kaukana fariseuksista, ettei hänellä ollut myönteistäkin tekemistä heidän kanssaan. Kun oli puhe tärkeimmästä käskystä, Jeesus ja fariseukset olivat samoilla linjoilla. Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen oli enemmän kuin polttouhrit ja muut uhrit, joita toimitettiin saddukeusten valvomassa temppelissä.

Mutta mitä oli ja on Jumalan rakastaminen? Fariseuksille se oli Jumalan käskyjen noudattamista elämän kaikissa yksityiskohdissa. Jeesus osoitti, että Jumalan rakastaminen oli ristin muotoista: pystypuu kuvasi hänen kuuliaisuuttaan Isälleen, poikkipuu hänen uhrautumistaan ihmisten puolesta. Hän suostui sijaiskärsijäksi, koska hän tiesi, että Jumalan tahdon täyttäminen oli ihmisille mahdotonta.

Rakkauden kaksoiskäsky paljastaa epätäydellisyytemme. Pystymme rakastamaan kokosydämisesti vain itseämme. Silti elämämme tarkoitus on rakkauden löytäminen ja jakaminen – ei lihallisen vaan hengellisen. Tämä tarkoitus voi toteutua vain yhdellä tavalla, antautumalla Kristukselle, sillä hän on tie, totuus ja elämä (ks. Jh.14:6).

Jumalan rakastaminen ei ole tunteilua. Se on totuuden etsimistä ja armon kaipaamista. Sen vuoksi Jeesus sanoi lainoppineelle, joka tuli hänen luokseen vilpittömällä mielellä: "Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta."