Uskonpuhdistuksen muistopäivä
Matt.5:13−16


Otsavaara_etel%C3%A4st%C3%A4_leiska.jpg

”Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella”, sanoo Jeesus. Mutta ylhäällä vuorella oleva luola voi pysyä piilossa etsijältään kauankin. Haeskelin sellaista Kemijärven Otsavaarasta viime viikonloppuna (17.10.2015) luettuani ensin Lapin Kansasta kyseistä luolaa koskeneen jutun.

Otsavaara oli minulle ennestään tuntematon paikka, joten minun täytyi etsiä kohdetta sen mielikuvan perusteella, jonka sain lehtijutun kautta. Katsoin kartasta Otsavaaran sijainnin ja lähimmäksi sitä tulevan metsäautotien. Sitten ajoin ennalta katsomaani paikkaan ja kävelin noin kilometrin pituisen loppumatkan maastossa.

Kun pääsin Otsavaaraan, tutkin sen jokaisen kohdan, joka vastasi ennakkokäsitystäni luolan sijainnista ja olemuksesta. Mutta en löytänyt mitään sellaista kallion halkeamaa tai onkaloa, jota olisin voinut nimittää luolaksi. Palasin kotiini ajatellen, että maakuntalehden juttu oli kirjoitettu suuresti liioitellen.

Julkaisin kuitenkin Otsavaarasta ottamiani kuvia sosiaalisessa mediassa ja sain vastauksia, joissa oli luolan sisältä otettuja valokuvia. Myös luolan suuaukosta oli pari valokuvaa, joiden perusteella pystyin päättelemään melko tarkasti, missä kohtaa Otsavaaraa luola sijaitsi. Niillä tiedoilla varustautuneena tein parin päivän kuluttua ensimmäisestä retkestäni toisen retken Otsavaaraan.

Luulin, että kohteen löytäminen oli nyt helppoa, minunhan tarvitsi vain verrata saamiani valokuvia maastoon. Todellisuudessa luolan suu oli kuitenkin erinäköinen kuin kuvissa, sillä kalliosta oli irronnut kivenlohkareita, jotka tekivät sen lähes huomaamattomaksi. Ajattelin, että sortuma oli tukkinut luolan suun ja sulkenut luolan salaisuudet ikuisesti.

Istahdin syömään eväitäni, ja katselin samalla pilvien kulkua taivaalla. Silloin huomasin, että noin kolme metriä pääni yläpuolella oli kalliossa pieni syvennys, ja kiipesin tutkimaan sitä. Päästyäni syvennyksen luo huomasin, että se olikin syvälle kallioon jatkuvan luolan suu. Niin löysin sittenkin sen, mitä olin lähtenyt etsimään, ja koin hienon elämyksen.

Jos en olisi ollut sinnikäs, olisin jäänyt sellaiseen käsitykseen, että luonto oli sulkenut Otsavaaran nähtävyyden, Lapin syvimmän luolan, elämysmatkailijoilta. Sama pätee moneen muuhunkin asiaan elämässä. Jos etsimme totuutta, mutta luovutamme ensimmäisten vaikeuksien ja vastoinkäymisten kohdalla, emme pääse tietämään, mitä totuus merkitsee.

Martti Luther tutkimalla tutki Raamattua päästäkseen tuntemaan armollisen Jumalan. Siihen tuntemiseen hän pääsikin, kun Roomalaiskirjeen 1. luvun 17. jakeen merkitys avautui hänelle. Tuossa jakeessa apostoli Paavali viittaa profeetta Habakukin sanaan: ”Vanhurskas on elävä uskostansa.” (Hab.2:4 KR1933).

Satunnainen mielenliike sai Martti Lutherin lukemaan tuon kohdan käännetyssä järjestyksessä: ”Uskostansa elävä on vanhurskas.” Silloin Luther oivalsi, että Jumala katsoo vanhurskaaksi eli kelvolliseksi sen ihmisen, joka uskoo evankeliumin Jeesuksesta Kristuksesta – niin kuin Paavali sanoo: ”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi.” (Room.1:16 KR1938).

Sen jälkeen, kun Martti Luther oli löytänyt ajatuksen uskonvanhurskaudesta, koko Raamattu alkoi puhua hänelle toisin kuin ennen. Hän käsitti, että Vanhan Testamentin läpi kulki profeetallinen ilmoitus Kristuksesta ja että Uusi Testamentti oli apostolien todistus hänestä. Jumala avasi Kristuksen salaisuuden niille, jotka uskoivat häneen, mutta piti tämän salaisuuden suljettuna niille, jotka etsivät omaa tietään Jumalan luo.

Martti Luther ei siis keksinyt mitään uutta kristinuskon suuntausta; vaan hän löysi uudelleen raamatullisen ja apostolisen uskon, joka oli ollut kauan peitossa läntisessä osassa kristikuntaa.

Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo itsestään: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh.8:12). Hän sanoo myös: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh.15:5).

Jeesuksen seuraajat voivat olla maailman valo vain Jeesuksen kanssa ja hänen kauttaan. Ilman yhteyttä Jeesukseen he hukkaavat valonsa, vaikka he luulevat yhä valaisevansa. Jeesus ei sano olevansa maailman suola, mutta on johdonmukaista ajatella, että kristittyjen suolaisuuskin tulee häneltä.

Samoin voimme käsittää vertaukset vuorella olevasta kaupungista ja sytytetystä lampusta: jos ne eivät erotu taustastaan, silloin jokin on pahasti pielessä. Jumalan kaupunki taitaa olla naamioitu, ja Jumalan sanan lamppu (ks. Ps. 119:105) peitetty vakalla.

Usko tulee näkyväksi teoissa. Epäusko ei voi tuottaa kristillisiä hyveitä. Siksi meillä on oltava usko ja kuuliaisuus, jotta kasvattaisimme hedelminä hyviä tekoja. Kun olemme uskollisia Jumalan sanalle, Sana tekee työnsä meissä, ja meidän kauttamme maailma saa todistuksen Kristuksesta.