Apostolien  päivä, Luuk.5:1‒11, 1. vsk.

1278088292_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jyrävän alapuolinen virta Kitkajoessa on yksi Suomen tunnetuimmista taimenen kalastuspaikoista. Kun hopeakylkiset ja mustapilkkuiset nousijat saavuttavat Siilasmajan suvannon, on virran kummallakin rannalla niin paljon kalamiehiä, että uistinta tai perhoa on heitettävä vuoroissa. Siitä huolimatta jotkut tahtovat kalastaa vain ja ainoastaan Jyrävällä.

Vakituisten Jyrävän kävijöiden keskuudessa kiertää juttu kalastusharrastustaan aloitelleesta naisihmisestä, joka tuli konkareiden luo nuotiolle ja kysyi:

  Onko tämä sellainen paikka, josta voi saada taimenen?

  On tästä muutamia saatu, myönsivät miehet.

  Mihin se viehe pitää nakata, että siihen taimen ottaa? nainen jatkoi.

  Noo, sinne virtaan kun nakkaat, niin saattaahan siihen taimen ottaa, sanoivat miehet suupielet hymyssä.

Konkarit olivat jo uittaneet vieheitään yön tunteina ja tiesivät kokemuksesta, että jos taimen ei silloin ottanut, niin aamun valossa otti oli hyvin epätodennäköinen.

Nainen kuitenkin marssi rantaan pidellen kädessään huoltoasemalta ostamaansa tarjousvirveliä, teki heittoliikkeen ja sai kuin saikin vieheen putoamaan veteen. Siinä samassa siima kiristyi, vapa taipui luokille ja halvan umpikelan jarru alkoi ritistä. Hetkeä myöhemmin siiman kiristäjä näyttäytyi tehden ilmassa mahtavan loikan.

Nuotiolla istuvien miesten väsyneet silmät revähtivät auki ja heidän kätensä alkoivat tapailla nostokoukkuja. Virkeimmät riensivät jo rantaan tarjoamaan apuaan. Nainen piti vavan kärkeä ylhäällä, kelasi siimaa ja sai ‒ ihme kyllä ‒ kalan väsytetyksi rannan tuntumaan. Silloin ulottuvin mies koukutti vonkaleen, joka osoittautui noin viisikiloiseksi taimeneksi.

Perkauspuuhien jälkeen nainen lähti kaloineen Juuman polun suuntaan ja huikkasi mennessään:

  Teillä, pojat, on vielä paljon oppimista.

Karskit miehet eivät voineet muuta kuin vaieta myöntymisen merkiksi.

*

Apostolien päivän evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen tunnusteosta, joka hämmästytti kokeneet kalamiehet Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen. Nämä olivat yrittäneet saartaa verkoillaan kalaparvia kokonaisen yön, mutta kalat olivat joko livahtaneet verkkojen ohi tai lymynneet pohjassa verkkojen ulottumattomissa.

Sen vuoksi heistä tuntui järjen ja kokemuksen vastaiselta viedä veneet syvänteen päälle ja laskea verkot sinne. Pietari kuitenkin noudatti Jeesuksen neuvoa, sillä mestarin opetukset olivat uponneet hänen sisimpäänsä. Eikä hän kehdannut vastustaa miestä, jota hän arvosti suuresti. Pietari olisi voinut sanoa:

  Herra, sinun käskystäsi lasken verkkoni vaikka kaivoon.

Mutta usko ei synny järjen kautta eikä kokemuksen myötä vaan Jumalan sanan kuulemisesta. Pietarin uskontunnustus oli siinä, että hän teki niin kuin Jeesus käski. Uskon tähden Pietari sai kalansaaliin, joka oli ennen näkemättömän suuri.

Usko avasi Pietarin sisimmän niin, että hän käsitti olevansa syntinen ihminen. Hän tajusi olevansa synteineen sellaisen edessä, joka oli täydellisesti pyhä. Sama kokemus valtasi Pietarin kalastuskumppanit. Koska tämä suunnaton vastakohta sai heidät kaikki ahdistumaan, Pietari sanoi:

  Mene pois minun luotani, Herra. Minä olen syntinen mies.

Mutta Jeesus ei jättänyt kalamiehiä hämmennyksen valtaan. Hän vastasi Pietarille:

  Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.

Raamatussa on kolmesataa kuusikymmentäkuusi kohtaa, jossa sanotaan: ”Älä pelkää.” Yksi vuoden jokaiselle päivälle, vieläpä karkausvuoden päivälle. Jumala tahtoo siis jatkuvasti rohkaista ihmisiä uskomaan. Jopa kaikkein vaikeimpien kohtaloiden keskellä hän vakuuttaa omilleen: ”Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa.” (Val.3:23).

Jeesus kutsui Pietarin ja hänen venekuntansa ihmisten kalastajiksi. Apostoli Johannes todisti Jeesuksesta sanoen: ”Me saimme katsella hänen krkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh.1:14). Siksi Pietari ja hänen kalastajakaverinsa jättivät kaiken ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.

**

Erään kirkon ulko-oven ylle, kirkkosalin puolelle on kirjoitettu: ”Lähetyskenttä alkaa tästä.” Nuo sanat muistattavat seurakuntalaisia siitä, kenen palveluksessa he ovat kohdatessaan ihmisiä elämänsä arjessa.

Lähetyskenttä alkaa kuitenkin jo paljon ennen kirkon ulko-ovea. Se alkaa sydämestämme, sillä me muutumme silloin, kun Jumalan sana saavuttaa olemuksemme ytimen. Huomaamme, että kaikki tekemämme teot, sanomamme sanat ja ajattelemamme ajatukset eivät ole Jumalan tahdon mukaisia. Kauhistumme raadollisuuttamme.

Mutta kun tunnustamme arvottomuutemme Jumalan edessä, saamme kuulla armon sanat: ”Älkää pelätkö.” Jeesus on kutsunut opetuslapsikseen myös meidät ja tahtoo siunata luontaiset lahjamme, niin että ne palvelevat Jumalan valtakunnan sanomaa. Hän näkee jokaisessa ihmisessä jotain, jonka hän voi jalostaa ja jolle hän voi antaa tarkoituksen. Sen vuoksi voimme kohdata elämän ja sen haasteet rohkealla mielellä. Uskon voimaa ei voi selittää. Mutta sen vaikutuksen voi kokea.