Pääsiäispäivä
1.Kor.5:6−8


Kristityt viettävät pääsiäistä kevätpäivän tasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina.
 

Kun olin kesäteologina Kangasalan seurakunnassa vuonna 1982, yritin selittää rippikoululeirin isoisille kohtaa, jossa Paavali sanoo: ”Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina.” Ehkä vaikutin tietävämmältä kuin todellisuudessa olin, koskapa eräs kuulijoistani keskeytti puheeni:

−   Anteeksi, että vaivaan, vaikket olekaan mikään taikina.

’Uuden taikinan’ juuri on Vanhassa Testamentissa ensimmäisen Mooseksen kirjan kahdennessatoista luvussa, jossa kerrotaan israelilaisten lähdöstä Egyptistä. Leipä, jota ei nostatettu hapatteen avulla, kuvasi lähdön kiireellisyyttä sekä israelilaisten erottautumista kaikesta epäjumalanpalveluksesta ja pahasta (hapatteesta), jota oli heidän ympärillään Egyptissä.

Juutalaiseen pääsiäiseen kuulunut happamaton leipä sai uuden merkityksen kristillisessä alkuseurakunnassa, joka yhdisti happamattomuuden Kristukseen. Viimeisellä ateriallaan Jeesus siunasi ja mursi leivän ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne.” (1.Kor.11:24). Koska Kristuksessa ei ollut syntiä (ks. 1.Joh.3:5), hänestä tuli uuden liiton virheetön uhri, joka täytti ja teki tarpeettomiksi kaikki muut uhrit.

Hapatteelle kristityt antoivat uuden merkityksen. Se oli lakivanhurskauden ja ulkokultaisuuden vertauskuva. Kristityt halusivat erottautua kaikesta sellaisesta jumalisuudesta, joka ei perustunut täysin ja ainoastaan Kristuksen ristinuhriin. ”Meidän on siis aika viettää juhlaa, ei vanhan pahuuden ja kelvottomuuden hapattamina, vaan happamattomina, vilpittömyydessä ja totuudessa.” Paavali opetti.

Jos meidän on verrattava itseämme taikinaan, varmaankin joudumme myöntämään, että vanhat asenteet ovat paljon lähempänä sydäntämme kuin uusi avoimuus. Emme pääse Aatamin ja Eevan hapatteesta, vaikka kuinka yritämme. ”Astian maku” pysyy meissä.

Ne, joille tämä kokemus on tuttu, ymmärtävät, että ihmisen on mahdoton itse parantaa ja uudistaa itseään. Ainoa toimiva ratkaisu tähän ongelmaan on, että suostumme Kristuksen sovitettaviksi. Hän on tehnyt puolestamme sen, mihin me emme kykene: ”Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.” (2.Kor.5:21).

Katoavainen olemuksemme on synnin vaikutuksen alainen, mistä syystä joudumme kaikessa turvautumaan Kristukseen, synnin ja kuoleman voittajaan. Hän on uskollinen. Hän johdattaa seurakuntansa pimeydestä valoon. Hän vie meidät kuoleman varjoista Jumalan kasvojen näkemiseen.

Pääsiäisenä saamme iloita uuden elämän osallisuudesta, joka meillä on Kristuksessa, ylösnousseessa Herrassa. Hän voitti kuolemallaan kuoleman ja nousi haudastaan. Hän kesti vaivan ollakseen meille uusi taikina, esikoinen kaikista, jotka nousevat kuolleista (ks Kol.1:18). Ja meidän on vain pysyttävä uskon kallioperustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka kuulemamme evankeliumi antaa meille (vrt. Kol.1.23).

Ei se ole aina helppoa. Mutta pääsiäisen hyvä sanoma on juuri siinä, että Jeesus on raivannut taivastieltämme ne esteet, joita emme pysty voittamaan omilla yrityksillämme. Jokaisen kristityn on kyllä kilvoiteltava voittaakseen itsensä ja torjuakseen maalliset houkutukset (ks. 1.Joh.5:4−5). Maaliviivan ylitämme kuitenkin vain Jumalan armon avulla, joka on annettu meille Jeesuksessa Kristuksessa, Pelastajassamme.