Kirkastussunnuntai, Mark.9:2-8, 2. vsk

1705042.jpg

 

Evankelistat Matteus, Markus ja Luukas ovat tallentaneet kertomuksen siitä, kuinka Jeesus nousi kolmen oppilaansa kanssa korkealle vuorelle rukoilemaan ja kuinka heidän siellä ollessaan Jeesuksen ulkomuoto muuttui valonhohtoiseksi.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kirkastusvuori-kertomuksessa on yhtymäkohtia sekä Vanhaan Testamenttiin että Uuden Testamentin kertomukseen Jeesuksen kasteesta. Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa, olivat nähneet Jumalan kunnian Siinain erämaan korkeilla paikoilla. Nyt he osoittivat läsnäolollaan, että ilmoitus, jonka Jumala oli antanut itsestään laissa ja profeetoissa, jatkui ja täydellistyi Jeesuksessa.

Sitten taivaasta kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!" Se oli samankaltainen tunnustus kuin Jeesuksen kasteen yhteydessä kuultu taivaallinen puhe: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mielistynyt." (Mark.1:11).

Kasteensa jälkeen Jeesus meni erämaahan kohtaamaan kiusaajan, joka vei hänet korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi: "Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua."

Kiusaaja noudatti sotilastaktiikkaa: "Tee liittolaiseksesi se, jota et voi kukistaa." Mutta Jeesus ei langennut sielunvihollisen ansaan vaan pysyi ehdottomasti uskollisena Isälleen. Sen vuoksi Jumala antoi Poikansa kunnian tulla näkyväksi kirkastusvuorella.

Kun Jeesus laskeutui kolmen oppilaansa kanssa vuorelta, hänen kirkkautensa ei enää loistanut hänestä. Mutta se, mitä Pietari, Jaakob ja Johannes olivat nähneet ja kuulleet vuorella, ei ollut harhakuvitelma. Markus kertoo:

"Kun he laskeutuivat vuorenrinnettä, Jeesus varoitti heitä kertomasta näkemäänsä kenellekään ennen kuin Ihmisen Poika olisi noussut kuolleista. He pitivät Jeesuksen sanat mielessään ja pohtivat, mitä kuolleista nouseminen saattoi merkitä." (Mark.8:9-10).

Kuljettuaan Jeesuksen kanssa Jerusalemiin Pietari, Jaakob ja Johannes oppivat, että Jumalan Pojan piti kuolla voidakseen osoittaa kaikkein suurimman kirkkautensa. Se, mikä oli ihmisten silmissä tappio, olikin Jumalalle voitto.

Mutta miksi vain näiden kolmen oppilaan annettiin nähdä Jeesuksen jumalallinen olemus? Varmaankin siksi, että juuri he muistaisivat sen, kun kansan edessä seisoi pahoinpidelty ja verille ruoskittu Kristus. Varmaan myös sen vuoksi, että Jeesus tahtoi koetella heidän uskoaan.

Niistä kolmesta, jotka olivat Jeesuksen kanssa kirkastusvuorella, vain Johannes tuntui ymmärtäneen tapahtuman merkityksen. Kun Jeesus vangittiin ja muut opetuslapset pakenivat ja piiloutuivat, Johannes seurasi Jeesusta Golgatalle ja viipyi ristin luona Mestarinsa kuolemaan asti.

Johanneksen evankeliumi on teologinen selitys niille asioille, joista Matteus, Markus ja Luukas ovat kertoneet raportoiden. Johannes kiteytti kirkastusvuorella oppimansa uskon totuuden Jeesuksen sanoihin: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo." (Joh.8:12).

Raamatun kertomusten piilomerkitykset aukeavat niille, jotka arvostavat Vanhaa ja Uutta Testamenttia Jumalan sanana.

Kun Jumala ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa ja Mooses kysyi nimeä, jolla Jumalaa tulisi puhutella, Jumala vastasi hänelle: "Minä olen se, joka minä olen." (2.Moos.3:14). Kirkastusvuorella Jumala sanoi Jeesuksesta: "Tämä on minun rakas Poikani." Ja näyssä, jonka Johannes sai Patmoksen saarella, Jeesus sanoi: "Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä." (Ilm.1:17-18).

Jumala siis on – ja hänen olemisestaan seuraa meidän olemisemme. "Hän on meidät luonut, hänen me olemme." (Ps.100:3).

Jumala on kaikkea, mitä hän sanoo olevansa – ja me saamme tulla sellaisiksi kuin hän sanoo. "Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi (2.Kor.3:18).

Tullaksemme Kristuksen kaltaisiksi meidän on uskottava häneen. Käsky "Kuulkaa häntä" koskee meitä samalla tavalla kuin se koski Jeesuksen oppilaita.

Kristuksen kuuleminen ei ole hengellistä hyvänolon tunnetta tai haltioitumista Pyhän Hengen vaikutuksesta. Se on Jumalan sanan pyhittämistä omatunnossa ja käytännön läheistä kuuliaisuutta sille, mitä Jeesus opetti.

Tässä taitaa olla nykyajan ihmisten hengellinen kipukohta. Onko meissä ketään, joka haluaa olla kuuliainen sen sijaan, että etsii elämyksiä? Onko ketään, joka tahtoo kulkea luopumisen tietä, kun maailma koko ajan houkuttelee monenlaisilla antimilla?

Näihin kysymyksiin ei tarvitse vastata heti. Riittää, että mietimme niitä sisimmässämme ja rukoilemme Jumalaa, että hän kirkastaa meille Kristusta ja antaa meille voiman seurata häntä. Sanotaanhan vanhassa virressäkin:

Heikon uskon, häilyväisen

Herra itse vahvistaa.

Muista, että arkuudenkin

Kristukselta anteeks saa.

Puolees kääntää ristintiellä

kasvonsa hän laupiaat.

Risti täällä, kruunu siellä.

Sodan jälkeen rauhan saat.