Itsenäisyyspäivä, Jaak.3:1318

”Vanhurskauden siemen kylvetään rauhan tekoina, ja se tuottaa hedelmän niille, jotka rauhaa rakentavat.” sanoo apostoli Jaakob.

Rauhalla on todella siunauksellisia vaikutuksia. Se mahdollistaa rakentamisen ja kulttuurin laajimmassa mielessä, elämän ja hyvinvoinnin, itsetoteutuksemme mitä moninaisimmilla aloilla. Kaiken sen ihanteena on lähimmäisen kunnioittaminen ja rakastaminen sekä Jumalan kunnioittaminen ja kiittäminen.

Todellisuus rauhan ajoista on kuitenkin myös toisenlainen. Ihmisten kunnioittamisen sijasta heitä halveksitaan ja käytetään hyväksi. Nöyryyden ja uhrautumisen sijasta ollaan ylpeitä, itsekkäitä ja piittaamattomia. Jumalan kunnioittamisen sijasta ollaan jumalattomia. Näyttää siltä, että mitä suuremmassa hyvinvoinnissa elämme, sitä kauempana olemme lähimmäisenrakkaudesta ja Jumalan kunnioittamisesta.

Suomen sotien aikana ei tullut kysymykseenkään, että joku olisi mennyt liikekeskukseen räjäyttämään ihmisiä tai kouluun ampumaan oppilaita ja opettajia. Nämä teot ovat tapahtuneet rauhan aikana ja kaukana sodasta. Ne eivät ole kohdistuneet kansakunnan ulkopuolisiin vihollisiin vaan syyttömiin oman maan kansalaisiin.

Viime sotiemme aikana kaikki, jotka kykenivät, tekivät työtä perheensä ja suomalaisen yhteiskunan hyväksi. Nyt monet haluavat päästä niin vähällä työllä kuin mahdollista tai jopa hankkia hyvinvointinsa yhteiskunnan kustannuksella. Kuluneena vuonna on ilmennyt, että tämä on yleiseurooppalainen pyrkimys.

Jumala ei tahdo sotaa vaan rauhaa. Hän ei pane alulle yhtään sotaa, vaan sen aloittavat aina ihmiset, joita sielunvihollinen innoittaa siihen. Voimme yrittää poistaa sodan syyt, se on tehtävämmekin. Emme kuitenkaan voi määrätä, miten Jumala näkee hyväksi rankaista ja kurittaa pahantekijöitä sodan kirouksella. Se on Jumalan kädessä, mutta asenteemme vaikuttaa ratkaisevasti siihen, mitä opimme koettelemuksistamme.

Toteuttaessaan sovituksen pyhä, oikeudenmukainen ja rakastava Jumala rankaisi ihmisten synnit oman Poikansa persoonassa. Nykyään ateistinen propaganda ei hyökkää rajuimmin Jumalan olemassaoloa vastaan vaan sitä raamatullista totuutta vastaan, että Jumala vyörytti Poikansa syyksi ihmisten synnit voidakseen antaa ihmisille anteeksi.

Syntiemme sovituksen ja anteeksiantamisen hintana on Jumalan ihmiseksi tulleen Pojan, Jeesuksen veri. Ateistit tuomitsevat sellaisen Jumalan julmaksi ja häneen uskomisen moraalisesti vääräksi ja yhteiskunnalle haitalliseksi toiminnaksi. He nimittäin uskovat, että ihminen on luonnostaan hyvä olento.

Jumala kuitenkin näkee olemuksemme syvimpiin sopukoihin asti. Kaikki ihmiset ovat syntisiä, mutta Jeesuksen tähden jokainen, joka tahtoo, voi päästä vapaaksi syntien tuomiosta ja Jumalan vihasta. Maallinen vapautemme viittaa tähän hengelliseen vapauteen ja syvimmiltään johtuu siitä. Jumalan meille tarjoama sovitus mahdollistaa vapauden vihasta ja toiset pois sulkevasta kansalliskiihkosta.

Maallinen isänmaa on eräänlainen vertauskuva taivaallisesta isänmaasta. Jälkimmäinen odottaa uskovia eikä joudu koskaan minkään vihollisen valtaan. Jos kuulumme Jeesuksen Kristuksen sovittamiin ja lunastamiin ihmisiin, osaamme arvostaa myös maallista isänmaatamme ja osoittaa kiitollisuutemme niille, joiden uhrin ansiosta meillä on vapaa maa. Haluamme tehdä osaltamme kaiken voitavamme isänmaan hyväksi.

Näin puolestaan kirjoittaa teologian tohtori Raimo Mäkelä Perusta-lehden numerossa 5/2011. On ilahduttavaa, että joku puolustaa selkeästi ja maltillisesti perinteistä luterilaista käsitystä sodan ja rauhan suhteesta. Tämä näkemys nimittäin on vaarassa jäädä taka-alalle, kun ihmiset ovat kiinnostuneet enemmän ostetuista ja/tai ulkoisista turvatakuista kuin itsenäisestä maanpuolustuksesta.

300-luvulla elänyt roomalainen sotateoreetikko Flavius Vegetius Renatus omisti keisari Theodosius Suurelle teoksen Epitoma rei militaris (v. 390), jonka lausetta ”Si vis pacem para bellum ‒ Jos tahdot rauhaa, varaudu sotaan” jälkipolvet ovat lainanneet monessa eri yhteydessä ja tarkoituksessa.

Vegetiuksen lauselmaa on siteerattu muodossa: ”Jos tahdot rauhaa, varustaudu sotaan.” Mutta tämä tulkinta on virheellinen. Vegetius ei tarkoittanut, että varustelukilpailun voittaja sai olla rauhassa vihollisiltaan. Useinhan kilpavarustelu synnyttää voiman tunnon, joka madaltaa kynnystä ärsyttää tahallisesti niitä, joita vastaan on varustauduttu.

Vegetius tarkoitti sotaan varautumisella henkistä valmistautumista, poliittista valppautta sekä tosiasioiden näkemistä ja tunnustamista. Toisen maailmansodan edellä diktaattorit Hitler ja Stalin hämäsivät muuta maailmaa solmimalla erillisiä hyökkäämättömyyssopimuksia samaan aikaan, kun heidän johtamansa valtiot varustivat valtavia armeijoita. Muut Euroopan valtiot, jotka eivät olleet valppaina, saivat kokea yksitellen, mitä sinisilmäinen luottavaisuus merkitsi.

Luterilaisiin tunnustuskirjoihin kuuluvassa Augsburgin tunnustuksessa (v. 1531) sanotaan yhteiskunnallisesta elämästä, että kristityillä on lupa toimia esivallan viroissa, käydä oikeutettuja sotia, olla asepalveluksessa ja vannoa vala esivallan sitä vaatiessa (CA XVI).

Käsite oikeutettu sota tarkoittaa kansakunnan tai valtion puolustautumista hyökkäystä vastaan, jonka vaikutukset olisivat vakavia, kestäviä ja varmoja, tilanteessa, jossa muut keinot hyökkäyksen torjumiseen ovat osoittautuneet tehottomiksi, jossa vastarinnalla on realistiset onnistumisen mahdollisuudet ja jossa sodan aiheuttamat vahingot eivät ole suuremmat kuin ne vahingot, jotka pyritään torjumaan.

Suomen talvisota, joka käytiin 30.11.1939‒13.3.1940, oli käsitteeseen oikeutettu sota mahtuva kansakunnan puolustustaistelu. Sen sijaan, jos Suomi liittoutuisi aktiivista sotilaallista ulkopolitiikkaa harjoittavien maiden kanssa, se voisi hankkia itselleen ystäviä mutta myös vihollisia, joita sillä ei ole ollut aiemmin.

Rauhan tahto ei ole aina ristiriidassa sotilaallisen valmiuden kanssa. Kun pieni kansakunta osoittaa tahtovansa ja kykenevänsä puolustamaan tehokkaasti aluettaan, se säästyy suurvaltojen aggressioilta. Asevoimien käyttöä on kuitenkin vältettävä niin kauan kuin se on mahdollista.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi on joutunut vain kerran koetelluksi tässä asiassa. Elokuussa 1968 Tšekkoslovakian miehityksen aikana Neuvostoliiton Itämeren laivaston sota-alukset liikkuivat suurina osastoina aivan Suomen aluevesirajojen tuntumassa.

Virallisesti laivasto-osastot vain harjoittelivat taktisia siirtymisiä, mutta epävirallisesti kysymys oli sotilaallisen voiman esittelystä. Joidenkin tietojen mukaan Suomen merirajoja jopa loukattiin tuossa tilanteessa. Rauhantahtoisen ulkopolitiikkansa vuoksi Suomen hallitus ei ottanut kantaa tapahtumaan. Tämä ei ollut kuitenkaan merkki heikkoudesta, sillä puolustusvoimiemme sotilaallinen tiedustelu oli jatkuvasti perillä kriisin kokonaistilanteesta.

Ilman hyvin koulutettua, varustettua ja nopeasti liikekannalle saatettavaa yleiseen asevelvollisuuteen perustuvaa armeijaamme Tšekkoslovakian kriisi olisi voinut olla Suomelle vakava turvallisuusuhka. Koska maailmanpoliittiset kriisit voivat nykyään ulottaa vaikutuksensa laajemmille alueille kuin koskaan aiemmin, suomalaisten kannattaa pitää mielessään historiansa opetukset.

Flavius Vegetius Renatuksen opettaman periaatteen noudattaminen ei ole vielä osoittautunut turhaksi. Jos tahdot rauhaa, varaudu sotaan, mutta älä hanki sitä.