Juhannuspäivä

 

Evankeliumit kuvaavat Johannes Kastajan mieheksi, joka pukeutui kamelinkarvaiseen viittaan, söi heinäsirkkoja ja metsähunajaa ja piti tuomiopäivästä muistuttaneita parannussaarnoja. Hän oli messiaan eli Vapahtajan edelläkävijä. Hänen elämänsä kytkeytyi Jeesuksen elämään ja sai merkityksensä siitä.

Uusi oppi, jonka Jeesus istutti maailmaan, voitti Rooman valtakunnassa pakanuuden noin kolmessa sadassa vuodessa, mutta koko maailmassa kristillinen lähetystyö jatkuu. Sanansa mukaan Herra tahtoo koota valtakuntaansa ihmisiä kaikista kansoista ja kielistä.

Kun vietämme juhannusta, julistamme maailmalle pelastusta Jeesuksessa Kristuksessa ja odotamme Johanneksen tavoin päivää, jona Herramme saapuu kirkkaudessaan.

Juhannuksena luomakuntakin tuntuu yhtyvän tähän odotukseen. Aurinko, joka ei laske, muistuttaa taivaan valtakunnan päättymättömästä valosta ja iankaikkisesta elämästä. Luomakunta ojentautuu ikuisuuden valoa kohti, mutta koska luonto on sidottu katoavaisuuteen niin kuin ihmisetkin, päivät alkavat juhannuksesta lyhetä.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Vastaavasti keskitalvella kaamos muistuttaa kylmyydestä ja pimeydestä, joka asuu meissä ja jonka voittamiseksi tarvitsemme Jumalan armoa Jeesuksessa Kristuksessa.

Joidenkin mielestä, jotka pitävät itseään viisaina, ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Mutta Jumalan tunteva ihminen sanoo psalmissa: "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt jo äitini kohtuun." (Ps.51:7). Raamattu sanoo myös: "Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa." (Val.3:23).

Jälkimmäinen sana, joka on tarkoitettu lohdutukseksi, saa väärän tulkinnan, jos ajattelemme, että Jumala armahtaa silloinkin, kun emme osoita mitään halua tulla parannukseen eli muuttua mieleltämme.

Aikakautemme valistuneet ihmiset haluavat silti kuulla armollista julistusta. Heidän mielestään kirkon päätehtävä on Jumalan rakkaudesta kertominen. Maailmassahan on jo muutenkin niin paljon kärsimystä, että sitä ei tarvitse lisätä syyllistävillä saarnoilla.

Nämä valistuneet ihmiset eivät ymmärrä, että Jumalan armahtavaisuus voi joskus loppua. Kun Kristus tulee ja kokoaa seurakunnan luokseen, silloin taivaan valtakunnan portit suljetaan. Tämä käy esiin muun muassa vertauksesta, jonka Jeesus kertoi viidestä viisaasta ja viidestä tyhmästä morsiusneidosta:

"Keskellä yötä kuului huuto: 'Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!' Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: 'Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.' Mutta viisaat vastasivat: 'Emme voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.' Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' Mutta hän vastasi: 'Totisesti, minä en tunne teitä." (Matt.25:6-12).

Johannes Kastaja oli Jumalan mies, joka menetti henkensä ehdottomuutensa vuoksi. Myös Jeesus antoi henkensä, vieläpä syntisten puolesta.

Me tapakristityt ajattelemme, että Jumala ja Kristus ovat ihan OK, kunhan pysyvät turvallisen etäisyyden päässä arjestamme. Ei ole mukava joutua sellaisen Jumalan puhutteluun, joka vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen.

Tähän etäisyyden säilyttämiseen kuuluu, että lähestymme Jumalaa elämän siirtymäkohdissa. Oletamme hänen olevan armollinen vastasyntyneille ja ottavan heidät kasteen armoliittoon. Mielellämme suljemme hänen suosioonsa nuoret, jotka tulevat alttarille valkoisiin pukeutuneina. Jumalan kasvojen edessä solmitaan avioliittoja, koska hänen siunaustaan tarvitaan. Kun kuolema tulee lähellemme, etsimme hänen sanastaan lohdutusta.

Jos Johannes Kastaja olisi keskuudessamme, tällainen uskonnollisuus ei miellyttäisi häntä. Hän pauhaisi meille: "Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy!" (Matt.3:8).

Älkäämme suuttuko aikakautemme johanneskastajille. Jos asiat, jotka Raamatussa ilmoitetaan ennalta, toteutuvat juuri niin kuin ne on ilmoitettu, saamme olla kiitollisia kaikille Johanneksen kaltaisille.