4. adventtisunnuntai
 

nelja_adventtikynttilaa_leiska.jpg

Millä tavalla joululaulut kertovat kristillisestä uskosta? Otan esimerkeiksi kaksikymmentä Kauneimmat joululaulut 2015 -vihkon lauluja tuodakseni esiin, mitä puolia kristillisestä uskosta ne joko kirkastavat tai hämärtävät.

Nyt sytytämme kynttilän

Ensimmäisestä adventtisunnuntaista tähän sunnuntaihin olemme sytyttäneet jokaisena kunkin adventin järjestysnumeroa vastaavan määrän kynttilöitä. Siten kynttelikkömme on muotoutunut nousevan valorivin kaltaiseksi. Se on vertauskuva, joka muistuttaa meitä valosta, jonka voi nähdä vain sydämellään. Jeesus sanoo: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh.8:12).

Me Käymme joulun viettohon

Me käymme joulun viettohon -runon lähtökohtana on ajatus Jeesus-lapsen orpoudesta keskellä tavarajoulua. Vaikka tämä runo kirjoitettiin 1930-luvun pulavuosina, jolloin tavarajoulua tuskin olikaan, se ennakoi myöhempiä yltäkylläisyyden ja maallistumisen aikoja. Vapahtajan syntymäjuhlan tarkoitus on muistuttaa meitä siitä, että kaikki, mikä on maallista, on myös ajallista ja katoavaa. Mutta samalla tämä juhla kertoo meille, että saamme Jeesukselta lahjaksi elämän, joka ei koskaan katoa.

Arkihuolesi kaikki heitä

Toisin kuin yleensä ajatellaan lause: ”Arkihuolesi kaikki heitä, mieles nuorena nousta suo!” ei kehota olemaan jollakin teennäisellä tavalla nuorekas, vaan se on kaiku Psalmin 103 sanoista:

”Ylistä Herraa, minun sieluni,
ja kaikki, mitä minussa on,
ylistä hänen pyhää nimeään.
Ylistä Herraa, minun sieluni,
älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.
Hän antaa anteeksi kaikki syntini
ja parantaa kaikki sairauteni.
Hän päästää minut kuoleman otteesta
ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella.
Hän ravitsee minut aina hyvyydellään,
ja minä elvyn nuoreksi kuin kotka.”
(Ps. 103:1−5).

En etsi valtaa, loistoa

Sakari Topeliuksen kirjoittama jouluruno alkaa sanoilla: ”En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan.” Siten tuo runo on kuin vastaus Martti Lutherin kirjoittaman Enkeli taivaan -virren seitsemänteen säkeistöön, jossa sanotaan: ”Näin näytät esimerkilläs, ettei sun kelpaa edessäs: ei kunnia, ei korkeus, ei valta, kulta, rikkaus.”

Mistä Luther ja Topelius saivat ajatuksen, että Jeesuksen edessä valta, kulta, kunnia ja loisto ovat toisarvoisia? No, Raamatusta tietenkin. Apostolien teoissa kerrotaan rammasta kerjäläisestä, joka tuotiin joka päivä Jerusalemin temppelin portille kerjäämään almuja ohikulkijoilta. Kun Pietari ja Johannes tulivat temppeliin, kerjäläinen pyysi almua heiltäkin. Silloin Pietari sanoi hänelle: ”Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen nimessä: nouse ja kävele.” (Ap.t.3:6).

Samalla hetkellä rampa kerjäläinen sai voiman jalkoihinsa, hypähti pystyyn ja ylisti Jumalaa. Jeesus ei anna kaikille terveyden lahjaa, mutta jokaiselle, joka tahtoo, hän antaa lahjan, joka on arvokkaampi kuin kalleimmat jalokivet ja kaikki muu. Se lahja on oikeus tulla Jumalan lapseksi (ks. Joh.1:12).

Heinillä härkien kaukalon

Ranskalaisesta joululaulusta ’Heinillä härkien kaukalon’ on tullut vuosikymmenien saatossa erittäin suosittu suomalainen joululaulu.

Laulun kolmannessa säkeistössä sanotaan: ”Keskellä liljain ja ruusujen nukkuu Herra ihmisten.” Liljat viittaavat kedon kukkiin, joista Jeesus puhui vuorisaarnassaan: ”Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä.” (Matt.6:28−29).

Ruusut puolestaan viittaavat Jeesuksen kärsimykseen ja kuolemaan eli siihen, että hän sovitti meidän syntimme. Voimme siis ajatella, että liljat kuvaavat Jumalan armoa, johon saamme olla puettuja Jeesuksen tähden, ja että ruusut kuvaavat Jumalan sanan totuutta, niin kuin apostoli Johannes kertoo:

”Sana tuli lihaksi aja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh.1:14).

Tallissa

”Kuinka voi muuttaa lapsi pieni suuren maailman?”, kysyy Jukka Vänskä säveltämässään ja sanoittamassaan laulussa, jonka nimi on Tallissa. Sama kysymys nousee mieleemme silloin, kun katsomme niin sanottuja kovia tosiasioita, esimerkiksi luonnonlakeja.

Kuitenkin jos perhosen siiven heilautus yhdellä puolella maapalloa voi kertautua hirmumyrskynä toisella puolella maapalloa, kuten säätieteilijät sanovat, niin miksei sitten lapsen usko voisi muuttaa maailmaa? Jeesus sanoo:

”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” (Mark.10:14).

Joulukirkkoon

”Aisakello helkkää, loistaa tähdet, kuu.” sanotaan Joulukirkkoon-laulun neljännessä säkeistössä. Nykyään aika harva suomalainen tekee matkansa joulukirkkoon hevosen reessä, mutta vieläkin on mahdollista tulla joulukirkkoon tähtien ja kuun loistaessa.

Ne, jotka tulevat joulukuun 25. päivänä 2015 jumalanpalvelukseen, joka alkaa Sallan kirkossa kello 8.00, voivat nähdä - sikäli kuin taivas on pilvtön - kuinka täysikuu on laskeutumassa länteen juuri samalla hetkellä. Edellisen kerran tällainen taivaan ilmiö nähtiin jouluna 1977.

Pieni liekki

Adventtiaika on kuin matka, joka tehdään paikallisjunalla. Lähtöaseman ja pääteaseman välillä on laitureita, joiden kohdalla juna pysähtyy jatkaakseen taas kohta matkaansa.

Pieni liekki on Pekka Simojoen ja Anna-Mari Kaskisen tekemä, alkuaan koululaisten adventtijumalanpalvelukseen tarkoitettu laulu. Siinä on neljä säkeistöä, yksi kutakin adventtisunnuntaita varten. Siten se sopii laulettavaksi juuri joulun kynnyksellä, neljäntenä adventtisunnuntaina.

Joulun lahja

”Tähti syttyy pimeään. Nukkuu lapsi seimessään.” sanotaan Minna Salmelan ja Anna-Mari Kaskisen laulussa ’Joulun lahja’. Se muistuttaa meitä kristikunnan vanhimmasta joulusta, loppiaisesta, jonka evankeliumi kertoo itämaan tietäjistä. He tulivat, niin kuin Matteus sanoo, Jerusalemiin ja menivät kuningas Herodeksen hoviin kysymään:

”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” (Matt.2:2).

Tällainen taivaallinen merkki todella nähtiin ajanlaskumme alun tienoossa sillä leveyspiirillä, jolla Jerusalem sijaitsee. Erikoisella tavalla liikkunut tähti syntyi siitä, kun planeetat Saturnus ja Jupiter olivat samassa linjassa vuonna -6 ja kun planeetat Jupiter ja Venus olivat samassa linjassa vuonna -1 ja kun Jupiter ja Venus olivat jälleen linjassa vuonna 0.

Koska tuo suuri ja kirkas tähti näkyi auringonlaskun suunnalla ensin Kalojen, sitten Leijonan ja lopulta Neitsyen tähtikuviossa, itämaan viisaat päättelivät, että nuori nainen oli äskettäin synnyttänyt kuninkaan, joka kuului Daavidin sukuun. Jumalan yleinen ilmoitus luomakunnassa toi tietäjät Jerusalemiin saakka, mutta Jeesuksen luo heidät johdatti erityinen ilmoitus, Raamatun sana:

”Sinä, Juudean Betlehem, et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista, sillä sinusta lähtee hallitsija, joka on kaitseva kansaani Israelia.” (Matt.2:6; Miika 5:1).

Joulupuu on rakennettu

Raamatussa kerrotaan puusta, jonka hedelmät antavat ikuisen elämän niille, jotka saavat syödä niitä hedelmiä. Elämän puu mainitaan Raamatun alussa luomiskertomuksessa (1.Moos.2:9) sekä Raamatun lopussa Ilmestyskirjassa (Ilm.22:2). Ensimmäiset ihmiset joutuivat pois elämän puun luota syntiinlankeemuksensa takia. Aikojen lopussa Jeesus kokoaa omansa jälleen elämän puun luokse. Joulukuusi on tämän Raamatussa mainitun puun vertauskuva.

Tulkoon joulu

Pekka Simojoki etsii laulussaan ’Tulkoon joulu’ sitä joulua, joka koettiin Betlehemissä ajanlaskumme alussa. Ensimmäisen joulun ja tämän joulun välissä on 2015 vuotta, eikä meillä ole aikakonetta. Mutta emme oikeasti tarvitse laitetta, jolla voisimme palata menneisyyteen. Jumalan sanan avulla kristillinen usko sekä säilyttää yhteyden menneisyyteen että odottaa toivonsa täyttymistä. Se on mahdollista, koska ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.” (Hepr.13:8).

Ilouutinen

Oikea joulu ei ole vain se ensimmäinen, joka oli kauan sitten, tai se ikuinen, jota odotamme; vaan se on myös tässä ja nyt. Se ei ole meidän harras tunteemme. Eikä se ole pala kurkussamme, kun laulamme lapsena oppimiamme joululauluja. Eikä se ole pisara silmäkulmassamme, kun taas kaikki kauniit muistot palaavat mieleemme. Oikea joulu on kanssamme tänään, kun omistamme sen sanassa ja sakramenteissa. Ilo, jonka siitä saamme, on taivaan esimakua.

Sydämeeni joulun teen

”Mitä voisin enemmän toivoa kuin, että mieleen hiljaiseen taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen. Uskon kuitenkin, että oikea usko sitoutuu paikkaan ja aikaan. Ei ole kristinuskoa ilman paikkaa eikä Betlehemiä. Pelkkä sydämen joulu on hataralla pohjalla. Tarvitaan kaksi joulua, ensin Betlehemin joulu ja sitten sydämen joulu, tässä järjestyksessä. Jos meillä on vain sydämen joulu, alkuperäinen joulu menettää aiheensa. Ihmisen oman sydämen joulu tuo iloa vain sen verran kuin itse itsellemme kykenemme antamaan. Joulu, jonka teemme omaan sydämeemme, on omatekoinen joulu. Onhan se jotakin, mutta entä pitkän päälle?”

Näin Helsingin piispa Eero Huovinen kommentoi Kalervo Halosen ja Vexi Salmen tekemää joululaulua kirjassaan ’Pitkä ilo, joulun evankeliumi’. Kristitty ihminen on Jumalan edessä asemassa, jossa hänen ei tarvitse suorittaa. Pikemminkin hän saa toteuttaa niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on hänet tarkoittanut (ks. Ef.2:10).

Joulun kellot

Helmi Auvisen runossa ’Joulun kellot’ sanotaan toistuvasti: ”Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa.” Nykyisenä kaupallistuneen joulun aikakautena Helvi Auvisen sanomaa on suorastaan hoettava, sillä vanha kirkkovuosi on tuskin ehtinyt päättyä, kun joulua jo aletaan ottaa vastaan paukkeella ja metelillä.

Mihin unohtui adventti, kirkkovuoden alku, joka on tarkoitettu hiljentymistä ja kuuntelemista varten? Se, joka ei keväällä pysähdy kuuntelemaan lintujen laulua, ei opi tunnistamaan lintulajeja niiden äänten perusteella. Sama pätee kristilliseen uskoon: se, joka ei joulun alusviikkoina hiljenny sanan ääressä, ei opi tuntemaan sitä valtakuntaa, jonka osallisuuteen Jeesus on lunastanut myös hänet.

Joten, hyvät kristityt, nyt viimeistään: hiljaa, ihan hiljaa joulun kellot…

Sylvian joululaulu

Kun Sakari Topelius kirjoitti joulurunon sylviasta eli kerttusesta, joka halusi lentää lajitoveriensa luokse Välimeren seudulle, Suomi oli keisarillisen Venäjän autonominen suuriruhtinaskunta. Joululaulun sanoihin oli piilotettu sama viesti Suomen kansan vapaudenhalusta kuin, minkä Adolf Ivar Arwidson lausui selväsanaisesti: ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia.”

Suomen kansa on jo kauan sitten unohtanut Sylvian joululaulun alkuperäisen merkityksen. Mitä se siis edustaa meille? Ainakin sitä, että Suomen itsenäisyyspäivä 6. joulukuuta on Pyhän Nikolaoksen (270–342) muistopäivä. Tämä Vähän Aasian Myran kaupungin piispa on nykypolvien tunteman Santa Claus’n − tai suomeksi joulupukin − esikuva.

Pyhä Nikolaos on siis tavallaan Suomen kansan esirukoilija. Jos voisimme kysyä häneltä, hän vastaisi empimättä, että vapautemme on yksi Jumalan verrattomista lahjoista. Ja kyllä, Santa Claus on ihan oikea henkilö, ei mikään satuhahmo. Hän vain ei ole täällä tänään, vaan hän on perille päässeiden pyhien joukossa taivaan kirkkaudessa.

Pyhä Nikolaos tunnetaan siitä, että hän auttoi monia vaikeuksissa olleita ihmisiä. Hän noudatti Jeesuksen opetusta: ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” (Matt.10:8). Sama koskee meitä.

Varpunen jouluaamuna

Sakari Topelius menetti kuudesta lapsestaan kolme aivan pieninä. Heidän nimensä olivat Michael, Rafael ja Rosa. Topelius kirjoitti runon, jossa hän antoi taivaaseen muuttaneen poikansa vierailla varpusen hahmoisena, ikään kuin enkelinä, ajallisessa kotipihassaan.

Varpunen jouluaamuna -runollaan Topelius halusi tuoda esiin sen, mistä Jeesus puhui sanoessaan: ”He eivät enää voi kuolla, sillä he ovat enkelten kaltaisia. He ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia. − − −. Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien. Hänelle kaikki ovat eläviä.” (Luuk.20:36,38).

Rauhaa, vain rauhaa

Kirkkovuodessa on kaksi suurta juhla-aikaa, joulu ja pääsiäinen. Kumpikin edellyttää toistaan. Joulu ilman pääsiäistä olisi kuin kesken jäänyt kertomus. Ja pääsiäinen ilman joulua olisi kuin kertomus ilman alkua. Sama pätee kristilliseen uskoon: voidaksemme todella iloita siitä, että meille on syntynyt Vapahtaja, meidän täytyy tietää, mistä hän on päästänyt meidät vapaaksi ja miten.

Kun taivaallinen sotajoukko ilmestyi Betlehemin paimenille ja julisti heille Jumalan rauhaa, niin se tarkoitti samaa kuin se, mitä Jeesus sanoi jäähyväispuheessaan oppilailleen: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat.” (Joh.14:27).

Jeesuksen rauha perustuu siihen, että hän on voittanut kuoleman nousemalla kuolleista. Mikään luotu ei voi häiritä eikä rikkoa rauhaa, jonka Isä Jumala on tehnyt kanssamme Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta.

Oi, Betlehem, sä pienoinen

Jeesuksen syntymän aikaan Betlehem oli pieni kylä, johon keskittyi juutalaiskansan toivo, mutta jossa myös toteutui yksi sen suurista peloista. Vähän matkaa Betlehemistä kaakkoon sijaitsi Herodes Suuren linnoitettu palatsi. Se huokui uhkaa koko alueen ylle, sillä Herodes oli sangen epäluuloinen ja julma hallitsija.

Siksi itämaan tietäjiltä oli huonoin mahdollinen päätös mennä kysymään Herodekselta, missä mahtoi olla se äsken syntynyt Daavidin suvun kuninkaallinen jälkeläinen. Kitkeäkseen pois mahdollisuuden, että hänen oma asemansa joutuisi uhatuksi, Herodes käski sotilaidensa surmata Betlehemistä ja sen lähikylistä kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset (ks. Matt.2.16).

Mutta Herodes myöhästyi aikeissaan. Enkeli ilmestyi unessa Joosefille ja sanoi: ”Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja pakene Egyptiin.” (Matt.2:13). Pyhä perhe sai ehkä vain päivän etumatkan, mutta se oli riittävästi.

Jouluyö, juhlayö

Pastori Joseph Mohr valmisteli jouluaattona 1818 saarnaa jouluyön messua varten. Valmistelu keskeytyi, kun pastoria pyydettiin siunaamaan naapuriperheeseen syntynyttä lasta. Nähdessään vastasyntyneen pastori Mohr muisti sanat, jotka hän hetki sitten oli lukenut jouluevankeliumista: ”Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra.” (Luuk.2:11).

Palattuaan kotiinsa pastori kirjoitti runon ’Stille nacht! Heilige nacht!’. Oberndorfin kyläkappelin urut olivat menneet rikki, joten jouluyön messu oli toimitettava ilman urkuja. Messuun kokoontunut seurakunta yllättyi, kun pastori Joseph Mohr ja urkuri Franz Gruber esittivät kyseisen runon kaksiäänisesti kitaran säestyksellä.

Mohria ja Gruberia saattoi jännittää, pelottaa ja ehkä jopa hävettää, kun he esittivät tuon lyhyessä ajassa syntyneen ja hätäisesti harjoitellun kappaleen. Mutta siitä tuli yksi maailman tunnetuimmista ja rakastetuimmista joululauluista.

Usein Jumala yllättää meidät antamalla jonkin mahdollisuuden sulkeutua edessämme avatakseen meille toisen verrattomasti paremman mahdollisuuden. Juuri sillä hetkellä, kun niin tapahtuu, emme käsitä, mistä on kysymys. Mutta voimme ymmärtää jälkeenpäin, että Jumalan kaitseva käsi on ohjannut kulkuamme.

Maa on niin kaunis

Tanskalainen kirkkoherra Ferdinand Fenger ihastui 1850-luvulla saksalaiseen lähetyslauluun ’Schönster Herr Jesu’. Fenger oli saanut tietää, että sävelmä oli vanha pyhiinvaeltajien hymni 1200-luvulta. Niinpä hän pyysi hyvää ystäväänsä, lehtori B.S. Ingemannia kirjoittamaan lauluun uudet sanat, jotka kuvasivat Kristuksen seurakuntaa matkalla kohti paratiisia.

Kuten laulun kolmannessa säkeistössä sanotaan, kunnia kaikesta siitä, mitä olemme saaneet Jeesuksessa, kuuluu Jumalalle.