Pääsiäispäivä
3.Moos.3:23−24

 

paasiaisohraa_leiska-normal.jpg

 

Via Crucis -näytelmässä Jeesuksen roolin esittänyt Ilkka Villi sanoo, ettei hän ymmärrä Jeesuksen ristinkuolemaa. No, eihän siinä ole mitään uutta, että Jeesuksen ristinkuolema käy yli ihmisen ymmärryksen. Sanotaanhan virressäkin:

En, rakas Jeesus, ymmärtää
voi kärsimystäsi,
vaan luotan, että sovitit
myös minun syntini.
(Virsi 78:2).

Mutta toisin kuin näyttelijä Villi virren suomentaja Jaakko Haavio ei kompastunut siihen, ettei hänen järkensä pysynyt pääsiäiskertomuksen matkassa. Haavio tarttui pääsiäisen evankeliumiin varauksettomalla uskolla. Siksi hänelle tuli todeksi myös tämä:

Taivaaseen portin aukaisit,
kun voitit kuoleman,
ja siksi aina sinua,
oi Jeesus, rakastan.
(Virsi 78:4).

Mutta palatkaamme kysymykseen, miksi Jeesuksen piti kärsiä ja kuolla ristillä. Vastausta siihen on turha etsiä Raamatun ulkopuolelta. Koko tarina alkaa ensimmäisten ihmisten syntiinlankeemuksesta. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa sanotaan:

”Niin Herra Jumala ajoi ihmisen pois Eedenin puutarhasta ja pani hänet viljelemään maata, josta hänet oli tehty. Hän karkotti ihmisen ja asetti Eedenin puutarhan itäpuolelle kerubit ja salamoivan, leimuavan miekan vartioimaan elämän puulle vievää tietä.” (1.Moos.3:23−24).

Kun ensimmäiset ihmiset lankesivat tottelemattomuuteen Jumalaa kohtaan, Jumalan oli siis karkotettava heidät luotaan. Näin Raamattu kertoo, että koko ihmissuku on ollut alkuajoistaan lähtien pakolaisuudessa Jumalaan nähden. Jokainen ihmislapsi syntyy jumalapakoiseen ihmiskuntaan.

Koska ihmiset ovat olleet kauan karkotettuina Jumalan luota, he ovat tottuneet pakolaisuuteensa ja alkaneet ajatella, että se on asioiden normaali tila. Todellista tilaansa ymmärtämättöminä he eivät löydä Jumalaa, vaikka he etsisivät häntä. Heidän sydämensä katsoo Jumalasta poispäin niin kuin katsoo se, joka juoksee jotakin pakoon.

Jumalan oli tultava ihmiseksi ja tehtävä ihmisten puolesta se, mikä oli ihmisille mahdotonta. Kärsimyksellään ja ristinkuolemallaan Jeesus, Jumalan Poika, kulki karkotuksen tien päinvastaiseen suuntaan kuin ensimmäiset ihmiset kulkivat sen. Aadamin ja Eevan tie kulki elämästä kuolemaan, Jeesus kulki tien kuolemasta elämään.

Koska Jeesus otti synnittömänä kärsiäkseen rangaistuksen meidän synneistämme, hänen kuolemastaan tuli Jumalalle täydellisesti kelpaava ja kertakaikkinen sovitusuhri. Siksi jokainen, joka uskoo Jeesukseen, saa katsoa kohti Jumalaa. Sen, joka uskoo Jeesukseen, ei tarvitse enää juosta pakoon, vaan hän saa kulkea kotimatkaa. Usko Jeesukseen Kristukseen tekee meistä pakolaisista taivasten valtakunnan perillisiä.

Miksi sitten Jeesuksen kuoleman piti olla niin raaka? Eikö vähäinen väkivalta olisi riittänyt? Jumalalle varmaankin olisi riittänyt, että Jeesus olisi kuollut nopeasti ja kivuttomasti. Mutta hyvän kuoleman antaminen Jeesukselle ei ollut riittävästi sielunvihollisen mielestä. Jumalan vastustaja halusi käydä täyden taistelun – ja koska nyt oli kysymys muusta kuin kahden tietämättömän ihmisen houkuttelemisesta erehdykseen, taistelun oli pakko olla kova.

Sielunvihollinen vyörytti esiin kaikki voimansa pyrkien murtamaan Jeesuksen ruumiillisesti, sielullisesti ja hengellisesti. Tavoite oli sama kuin ensimmäisten ihmisten kohdalla eli saada Jumalan Poika tottelemattomaksi Isälleen. Jos Jeesus olisi astunut alas ristiltä ja kävellyt kotiinsa, hän olisi tehnyt ihmeen, jonka nähtyään jokainen olisi uskonut. Mutta sellainen näytös ei olisi tehnyt tyhjäksi syntiinlankeemusta, karkotusta ja kuolemaa.

Koska sielunvihollinen tiesi, että Jeesus oli täysi Jumala ja täysi ihminen samassa persoonassa, hän valitsi aseekseen kivun. Sen avulla se oli ennenkin taivuttanut monta ihmistä pois Jumalan tahdon noudattamisen tieltä. Nyt sielunvihollisen tarvitsi vain maksimoida Jumalan Pojan kipu ja ahdistus ja katsoa, mihin ne johtaisivat.

Mutta Jeesus ei suostunut tarjolla olleeseen kivun lievitykseen. Hän antautui Isänsä tahtoon ja niin tehdessään käänsi kuoleman voitoksi kaikille, jotka turvautuvat häneen. Sielunvihollinen menetti valtansa perustan, ja siksi se huutaa pilkkaavia ja herjaavia sanoja Kristuksen seurakunnalle maailman loppuun asti. Jeesuksen risti ei kuitenkaan lakkaa olemasta elämän ja voiton merkki ihmiskunnalle, tälle pakolaiskansalle.

Jeesus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh.14:6). Vakuuttuaksemme siitä, että hänen sanansa ovat totta, meidän pitää astua Jeesus-tielle. Jos jäämme odottamaan varmaa merkkiä ennen kuin suostumme seuraamaan häntä, saamme odottaa kuolemaan asti, emmekä sittenkään pääse perille totuudesta.

Jumala-pakolaisen status ei muutu Jumalan lapsen ja Kristuksen perillisen statukseksi millään inhimillisillä voimilla. Siinä eivät auta oma rohkeus, tahdonvoima, hyvyys tai viisaus. Saadaksemme sen, mitä meillä ei ole, voimme vain suostua sovintoon Jumalan kanssa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Jos teemme niin, silloin meille käy niin kuin Leonard Typön virressä:

Armon Henki täyttää mielet
murheelliset ilolla.
Rauhan tyven, puhdas ilma
Jeesuksesta virtailee.
Epäilysten alta nousee
köyhä sielu kiittämään.
Ikävöitsen täältä päästä
kotimaahan ikuiseen.
(Virsi 105:4).