25. sunnuntai helluntaista, Ps.139:7-12, 2. vsk

2029473.jpg

Psalmissa 139 ihminen kysyy Jumalalta: "Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?"

Raamattu kertoo alkulehdillään, että ihmisillä on syntiinlankeemuksesta alkanut tarve paeta Jumalan tutkivaa katsetta. Pakeneminen ei kuitenkaan onnistu, mistä syystä ihmiset pyrkivät vierittämään vastuunsa jollekin toiselle. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa sanotaan:

"Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa. Silloin mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan. Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: 'Missä sinä olet?' Mies vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin." Herra Jumala, kysyi: 'Kuka sinulle kertoi, että olet alasti? Oletko syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?' Mies vastasi: 'Nainen, jonka sinä annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän, ja minä söin.' Silloin Herra Jumala sanoi naiselle: 'Mitä oletkaan tehnyt!' Nainen vastasi: 'Käärme minut petti, ja minä söin." (1.Moos.3:8-13).

Vaikka Jumala karkotti ensimmäiset ihmiset Eedenin puutarhasta, hän ei lakannut puhumasta heille ja heidän jälkeläisilleen.

Psalmin 139 kirjoittaja tunnisti sisimmässään olleen halun kätkeytyä Jumalalta. Samalla hän tajusi paremmaksi olla kaikkine vikoineen Jumalan edessä kuin yrittää leikkiä Jumalan kanssa piiloleikkiä. Psalmirunoilija sanoi:

"Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni." (Ps.139:1-3).

Tällaista asennetta voi kutsua langenneen ihmisen rehellisyydeksi. Siinä ei ole niin paljon kuuliaisuutta, että lankeaminen tulisi ennalta ehkäistyksi. Mutta siinä on alttiutta tosiasioiden tunnustamiseen. Langennut mutta rehellinen ihminen sanoo:

 –   Nämä ovat minun syntejäni, en lakaise niitä maton alle enkä sujauta niitä lähimmäiseni reppuun.

Kun vahinko on tapahtunut, on turha siirtää syyllisyyttä toiselle tai kolmannelle. Tilanteen korjaaminen yksinkertaisen 'rangaistus rikoksesta' -periaatteen mukaan on myös turhaa. Varas ei tule rehelliseksi, jos häneltä katkaistaan käsi. Avionrikkoja ei muutu uskolliseksi, jos hänet kivitetään. Juomari ei raitistu, jos hänet hylätään.

Parantuakseen ulkonaisesti ihmisen täytyy muuttua sisäisesti. Mutta muutos on mahdollinen vain silloin, kun puheyhteys Jumalaan säilyy. Ihminen tekee asioita, jotka ovat Jumalalle epämieluisia. Mutta Jumala on kärsivällinen ja kutsuu ihmistä luokseen. Jumala näet tietää, että hänen yhteydestään karkotettu ihminen ei selviä pitkälle omin voimin.

Ehkä sanot, että syntisen ihmisen ja Jumalan välissä on liian korkea kynnys. Jos pitää paikkansa, että synnittömän on helppo tulla Jumalan luo, silloin syntisen on vaikea luottaa Jumalaan, saati uskoa hänen olemassaoloonsa.

Mutta kuka on synnitön? Ei kukaan meistä ainakaan. Raamattu kertoo, että vain yksi ihminen on elänyt synnittömän elämän. Hänen nimensä on Jeesus. Hän on Jumalan Poika, Kristus ja Vapahtaja. Sana tuli hänessä lihaksi ja asui ihmisten keskellä, jotta hänen kauttaan ihmiset näkisivät Jumalan kirkkauden (vrt. Joh.1:14).

Koska Jeesus suostui ihmisiin ja otti päälleen rangaistuksen, joka olisi kuulunut syntisille, Jumala tahtoo, että suostumme Jeesukseen. Ei riitä, että sanomme hänelle:

 –   Nämä ovat minun syntejäni, otan niistä täyden vastuun.

Vaikka tällainen asenne on rehellinen, se on Jumalan näkökulmasta rehentelyä. Se on melkein sama kuin sanoisimme:

 –   Olen syntinen, ja olen ylpeä siitä.

Jos olemme pohjaan asti rehellisiä, emme yritä lunastaa itseämme rehellisyydellämme, vaan suostumme siihen sovintoon, jota Jumala tarjoaa meille Jeesuksessa. "Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden." (2.Kor.5:21).

Voimme muuttua kadotuksen ansaitsevista syntisistä armahdetuiksi syntisiksi ainoastaan Jeesuksen avulla. Hän on puheyhteytemme kaikkivaltiaaseen Jumalaan, taivaan ja maan Luojaan. Ilman Jeesusta jumalisuutemme, hurskautemme, kilvoittelumme ja kärsivällisyytemme ovat turhuutta, koska omat tekomme eivät peitä eivätkä sovita yhtään syntiä.

Älköön siis kukaan sanoko:

 –   Minulla on suora linja Jumalan kanssa.

Jos meistä tuntuu, että Jumala kuulee rukouksemme ja vastaa niihin, emme ole suorassa yhteydessä taivaan ja maan Luojaan. Niin sanottu suora linjamme toimii sen vuoksi, että se tekee mutkan Jeesuksen kautta.

Kun tunnustamme Jumalalle, että olemme syntisiä ja kaikessa riippuvaisia hänen armostaan, yllätymme siitä, ettei hän vihaakaan meitä niin kuin olemme luulleet. Pakoretkemme muuttuu matkaksi Jumalan luo. Tämä kokemus antaa meille samanlaisen turvallisuuden tunteen kuin psalmirunoilijalla oli:

Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä,<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.

Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa,

sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi.

(Ps.139:8-10).