Uskonpuhdistuksen muistopäivä
Room.5:1−11


laulujoutsenen_h%C3%B6yhen_j%C3%A4%C3%A4

 

Päivän epistolassa Paavali sanoo: ”Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa.”

 

Augustinolaismunkki Martti Luther harjoitti hartautta, kuritti ruumistansa ja noudatti luostarinsa sääntöjä. Hän oli kuullut tuon Roomalaiskirjeen kohdan useita kertoja luostarissa viettämiensä vuosien aikana. Mutta sen todellinen merkitys ei ollut auennut hänelle.

 

Martti Luther oli mitä ahkerin kilvoittelija, suorastaan säälimätön itseään kohtaan. Hän toivoi, että Jumala näkisi hänen ponnistelunsa ja palkitsisi hänet pelastusvarmuudella. Koska Jumala ei antanut Lutherille pientäkään suopeuden merkkiä, Lutherin ahdistus kasvoi vuosi vuodelta.

 

Hän ei kuitenkaan luovuttanut, sillä hän tulkitsi asian niin, että ahdistuksen tunne oli sama kuin hengellinen kasvukipu. Sanoihan Paavalikin: ”Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa.”

 

Luostarivuosinaan Martti Luther opiskeli teologiaa ja hankki tohtorin oppiarvon. Hänet myös vihittiin papiksi. Vuonna 1511 Luther määrättiin Wittenbergin yliopiston raamatunselitysopin professoriksi.

 

Valmistellessaan luentoja Roomalaiskirjeestä Luther tuli ensimmäisen luvun 17. jakeen kohdalle. Siinä Paavali sanoo: ”Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: ’Uskosta vanhurskas saa elää.” Jakeen loppuosa, ’uskosta vanhurskas saa elää’, alkoi kiinnostaa Lutheria, sillä hän tunnisti sen lainaukseksi Vanhan Testamentin profeetta Habakukilta, joka sanoi: ”Vanhurskas saa elää, kun hän pysyy uskollisena.” (Hab.2:4).

 

Selittääkseen Paavalin ajatuksen oikein Lutherin täytyi syventyä siihen, mitä Paavalin käyttämät sanat tarkoittivat. Puhuessaan vanhurskaasta Paavali tarkoitti oikeudenmukaista tai oikeamielistä ihmistä, sillä siten ymmärrettiin heprean sana tsaddiq ja kreikan sana dikaios.

 

Selvyyden vuoksi on mainittava, että suomenkielen sana vanhurskas on peräisin Mikael Agricolan vuonna 1548 kääntämästä Uudesta Testamentista. Koska suomenkielessä ei ollut sanaa, joka olisi vastannut sitä, mitä tarkoittivat heprean tsaddiq ja kreikan diakaios, Agricolan oli luotava sellainen sana. Hän muodosti sen yhdistämällä sanat vakaa ja hurskas: vakaan hurskas = vanhurskas.

 

Martti Luther oppi kirjoituksista, ettei Habakuk tarkoittanut samanlaista oikeamielisyyttä kuin Paavali. Ensin mainittu julisti, että oikeudenmukainen eli Jumalan käskyjä noudattava israelilainen voi pelastua tuholta, jonka kaldealaiset sotajoukot toivat tullessaan. Sen sijaan Paavali totesi, ettei Jumala tunnustanut oikeamieliseksi ketään ihmistä sen tähden, että tämä noudatti lain käskyjä, vaan: ”Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on.” (Room.3:20).

 

Täydellisyys, jota Luther oli vaatinut itseltään, oli ajanut hänet lähes epätoivoon. Mitä vakaammin ja mitä hurskaammin hän oli yrittänyt täyttää Jumalan tahdon, sitä selkeämmin hän oli huomannut olevansa syntinen ja kykenevänsä tekemään vain syntiä.

 

Mutta Jumalan johdatus ilmeni juuri siinä, että Luther tuli tuntemaan mahdottomuutensa tehdä itsensä kelvolliseksi Jumalalle. Siten ihminen ei saanut tilaisuutta kerskailla täydellisyydellään (ks. Room.3:27; Ef.2:8−9), vaan Jumala näytti oikeudenmukaisuutensa julistamalla syntisen kelvolliseksi sen lunastuksen perusteella, jonka Jeesus Kristus toteutti ristinkuolemallaan. Tätä Paavali tarkoitti sanoessaan:

 

”Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.” (Room.3:23−24).

 

Luther oivalsi, että vain yksi ihminen oli Jumalan edessä täydellinen: Jeesus, Jumalan Poika. Se, joka uskoi Jeesukseen, sai Jumalalta lahjaksi vanhurskauden − eli Jumala teki myös Martti Lutherin kelvolliseksi uskon tähden (vrt. Room. 3:26). Tämä löytö muutti hänen elämänsä ja antoi vaikuttimen uskonpuhdistukseen.

 

1500-luvun alussa paavin johtama roomalaiskatolinen kirkko opetti ihmisille sellaista käsitystä pelastuksesta, jonka mukaan ihminen voi uhrilahjoillaan ja hyvillä töillään vaikuttaa ikuiseen osaansa. Koska Martti Luther oli löytänyt Uudesta Testamentista selvän opin, että ihminen voi pelastua ainoastaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, hän halusi tuoda tämän löydön kaikkien tietoon.

 

Nykyään näyttää siltä, että Euroopan luterilaiset kirkot ovat hukkaamassa tai jo kokonaan hukanneet tunnustuksensa ytimen eli opin uskonvanhurskaudesta. Syy ei ole roomalaiskatolisen kirkon, jonka epäraamatullisia oppeja ja vinoutuneita käytäntöjä Martti Luther ryhtyi oikomaan. Syy on niissä Lutherin perillisissä, jotka eivät arvosta saamaansa perintöä.

 

Vähän aikaa sitten luin sosiaalisesta mediasta kirjoituksen, jossa uudistusmielinen kirkkomme jäsen kaipasi uutta Lutheria määrittelemään, mikä on raamatullista ja mikä ei. ”Hienoa, että vielä joku kaipaa aitoa luterilaisuutta”, ajattelin. Mutta luettuani eteenpäin huomasin, että kirjoittajan käsitys raamatullisuudesta oli kaukana siitä, miten Luther tulkitsi Raamattua.

 

Miksi tuo kirkkomme jäsen oli eksynyt kauas Lutherin opettamasta raamatullisuudesta? Siksi, että hän ei ollut lukenut Luterilaisia tunnustuskirjoja eikä sellaisia Martti Lutherin kirjoittamia teoksia kuin Galatalaiskirjeen selitys ja Sidotusta ratkaisuvallasta. Hän oli lukenut vain Raamattua ja otaksunut että hänen oma raamatuntulkintansa oli sama kuin luterilainen raamatuntulkinta.

 

En halua sanoa, että tuo kirkkomme jäsen oli hukannut käsityksensä luterilaisen uskon perusteista ihan omasta syystään. Kyllä häntä ovat auttaneet siinä sellaiset teologit, jotka eivät opeta niin kuin opettaa tulee vaan puhuvat joutavia. Kun ihmiset kääntyvät heidän puoleensa, he kääntyvät ihmisten mielen mukaan ja vastaavat heille toisin kuin Jumala sanoo sanassaan (vrt. Jer.15:19).

 

Löytääksemme sen, mikä on aidosti raamatullista, emme tarvitse uutta Lutheria. Riittää, että palaamme samalle lähteelle, josta Luther ammensi elävää vettä. Jeesus Kristus on meidän vanhurskautemme.