2. sunnuntai ennen paastonaikaa

Joh.4:31−38

 

Riihela_heinakuu_2012_leiska-normal.jpg

 

Jeesuksen kotiseudulla Galileassa ja Jordanin laaksossa on viljelty vehnää, ohraa ja hirssiä tuhansien vuosien ajan. On siis luonnollista, että Raamatussa kerrotaan monet asiat maanviljelyksestä saatujen vertauksien avulla. Esimerkiksi Psalmissa 126 sanotaan: "Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään." (Ps.126:6).

Kun Jeesus puhui aikalaisilleen Jumalan valtakunnasta, hän käytti vertauksia, joita Israelin profeetat olivat käyttäneet ennen häntä. Siten nekin, jotka olivat oppimattomia, voivat käsittää hänen sanomansa.

Nyt Jeesus puhui oppilailleen kylvöstä ja korjuusta, mutta hänen sanoillaan oli, kuten aina, kauaskantoinen merkitys. Tapahtumapaikka oli lähellä Sykarin kylää samarialaisten alueella. Ajankohta oli todennäköisesti lähellä pääsiäistä, jolloin Palestiinassa oli sadonkorjuuaika. Tilanne oli sellainen, että oppilaat olivat olleet kylässä ostamassa ruokaa ja palasivat mestarinsa luo. He näkivät, että Jeesus puhui jollekin naiselle kaivon luona kylän ulkopuolella.

Oppilaat kutsuivat Jeesuksen syömään, mutta Jeesus sanoi heille: "Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Kun oppilaat ihmettelivät tätä, Jeesus jatkoi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen."

Katsoessaan ympärilleen oppilaat näkivät vesiruukun, jonka samarialainen nainen oli jättänyt kaivolle lähdettyään kiireissään takaisin kylään. Oliko joku tuonut Jeesukselle myös leipiä? Sellaisia he eivät nähneet, joten he olivat ymmällään.

Jeesuksen sanat noudattivat kuitenkin pyhiä kirjoituksia. Ne muistuttivat kertomusta profeetta Eliasta, joka autiomaassa ollessaan koki Jumalan huolenpitoa. Elia "paneutui makuulle ja nukkui kinsteripensaan alla, kunnes enkeli kosketti häntä ja sanoi hänelle: ’Nouse ja syö!’ Hän katsahti ympärilleen, ja hänen pääpuolessaan oli kivillä paistettu leipä ja vesiruukku. Hän söi ja joi ja asettui taas makuulle. Mutta Herran enkeli tuli uudelleen, kosketti häntä ja sanoi: ’Nouse ja syö, muutoin matka käy sinulle liian raskaaksi.’ Hän nousi jalkeille ja söi ja joi. Ruoka antoi hänelle voimaa kulkea neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, kunnes hän tuli Horebille, Jumalan vuorelle." (1.Kun.19:5−8).

Jeesuksella oli siis Jumalan antama tehtävä, joka ulottui kauemmas kuin siihen hetkeen, vuodenaikaan tai aikakauteen, jota he silloin elivät. Oppilaiden päämäärätietoisuus ulottui korkeintaan siihen, että he odottivat Jeesuksen perustavan uuden valtakunnan. Niin Jeesus tekikin, mutta hänen valtakuntansa ei ollut eikä ole millään tavalla maallisten valtakuntien kaltainen.

Ennen kuin Jeesus aloitti julkisen toimintansa hän vietti autiomaassa neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä paastoten (ks. Mark.4:2). Hän siis nautti Jumalan hänelle tarjoamaa ruokaa ja juomaa voidakseen täyttää tehtävän, jota varten Isä lähetti hänet maailmaan. Nytkin Jeesus piti lyhyen paaston odottaessaan Jumalan sanan vaikuttamista − sen sanan, jonka hän oli kylvänyt samarialaisen naisen sydämeen hetkeä aiemmin.

Sitten Jeesus teki laajan kädenliikkeen ja sanoi: "Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi." Oppilaat näkivät kullankeltaiset viljapellot ja olivat taas ymmällään. Halusiko Jeesus heidän menevän leikkaamaan tähkiä? Ei, vaan samarialaisen Sykarin kylän tapauksessa korjuu näytti seuraavan välittömästi kylvöä. Siinä oli jotakin poikkeuksellista. Kohta koko Sykarin väki tuli Jeesuksen luo (ks. Joh.4:39−42).

Tätä Jeesus tarkoitti sanoessaan: "Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään; ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa." Jeesus on sekä kylväjä että sadonkorjaaja. Kaikki työ evankeliumin puolesta on työtä, jonka hän aloittaa ja päättää.

Mutta Jeesus puhui oppilailleen myös näin: "Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät."

Taivasten valtakunnan evankeliumi on kuin vilja, joka kasvaa ja kypsyy hitaasti. Sana, joka julistettiin meille vuosikymmeniä sitten, voi herättää meissä uskon tänään. Ja sana, jolle olemme omistautuneet ja jonka puolesta teemme työtä tänään, saattaa vuosikymmenien kuluttua herättää jotkut toiset ihmiset uskomaan Jeesukseen.

Vanhassa Testamentissa sanotaan: "Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö." (1.Moos.8:22). Niin ei myöskään lakkaa Herran uskollisuus niitä kohtaan, jotka ovat hänen omiaan.