Hyökkäyssota alkaa paljon ennen aseiden käyttöä
erinäisten leimojen iskemisellä vastapuolen edustajiin,
heidän kunniansa tarkoituksellisilla loukkaamisilla sekä
heidän ihmisyytensä kyseenalaistamisella.

Samanaikaisesti tämän prosessin kanssa
hyökkäyssodan suunnittelijat motivoivat omia joukkojaan
kertomuksilla sankarillisista taisteluistaan pahaa vastaan
sekä pyhästä velvollisuudestaan suojella oikeamielisiä.

Kun sotakoneisto on sitten saatettu valmiuteen
ja hyökkäyskäsky on annettu,
kohteeksi valitun osapuolen on pakko puolustautua.
Taistelu on molemmin puolin julma ja armoton.

Puolustautujien on mahdoton toimia niin,
ettei hyökkääjä saa heidän teoistaan perusteita
sodan jatkamiselle koston ja hävityksen merkeissä.
Siksi taistelu käydään katkeraan loppuun asti.

Sodan kokenut edesmennyt tasavallan presidenttimme
Mauno Henrik Koivisto (1923–2017) sanoi:
”Kun provosoidaan, ei pidä provosoitua.”
Tätä ohjetta hän sovelsi sekä sisä- että ulkopolitiikassa.

Näet, puolustussotakin alkaa paljon ennen aseiden käyttöä
erinäisten leimojen iskemisellä vastapuolen edustajiin,
heidän kunniansa tarkoituksellisilla loukkaamisilla sekä
heidän ihmisyytensä kyseenalaistamisella.

Samanaikaisesti tämän prosessin kanssa
puolustussodan suunnittelijat motivoivat omia joukkojaan
kertomuksilla sankarillisista taisteluistaan pahaa vastaan
sekä pyhästä velvollisuudestaan suojella oikeamielisiä.

Suomen ja Ruotsin varautumisessa
Itämeren alueen ja Euroopan turvallisuuden heikkenemiseen
ei ole kysymys provosoimisesta tai provosoitumisesta.
Niin ainakin haluamme kaikkien uskovan.

Siksi meidän ei kannata vastata
huuteluihin huutamalla takaisin,
herjoihin solvaamalla puolta pahemmin ja
syytöksiin niitäkin terävämmillä vastasyytöksillä.

Suukopu ja riita nimittäin ovat juuri sitä,
mitä hyökkäyksen valmistelija haluaa saada aikaan
voidakseen oikeuttaa tulevat sotatoimensa.

Meidän ei kannata myöskään iloita siitä,
että aggressori saa niin sanotusti maistaa omaa lääkettään.

Rauhasta meidän pitää iloita ja sen puolesta rukoilla, sillä
”Autuaita ovat rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.” (Matt.5:9).

P.S.
Jos nyt joku provosoituu
ja kaivaa esiin Mauno Koiviston lausunnoista
tai minun lausumistani jotain,
joka on ristiriidassa edellä kertomieni asioiden kanssa,
provosoituja muistuttakoon itseään tosiasiasta,
että ei ole olemassa yhtäkään täydellistä ihmistä.
Viisaat ajatukset eivät menetä arvoaan,
sanoipa ne kuka tahansa.
   

Vuonna 1938 käyttöön otetun Suomen ev.-lut. kirkon virsikirjan virsi 440 perustui Vanhan Testamentin Psalmiin 58, jonka piispa Haqvin Spegel (1645–1714) muotoili asuun:

Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen.
Se turmaa ennustaapi, vie kansat kurjuuteen.
Ken Herran oikeutta nyt täällä julistaa,
ja ken vanhurskautta nyt tahtois puolustaa?

Nyt viekas vilppi täällä on noussut kunniaan,
on valhe vallan päällä ja vääryys voimassaan.
Ei kuulla kurjan ääntä, ja köyhää sorretaan,
ja lainkin rikkaat vääntää vääryyttä puoltamaan.

Kas, köyhän leivän syövät nuo jumalattomat,
he viatonta lyövät ja häntä vainoovat.
He kurjaa ahdistaapi kuin käärme kiukussa,
korvansa tukkeaapi tuon raukan huudoilta.

He armotonna vievät osuudet orpojen.
He söivät lesken leivät, on Herra nähnyt sen.
Hän vanhurskaasti kostaa vääryydentekijät,
rankaisee ansiosta nuo viekkaat ryöstäjät.

Vaan voitonpäivän kerran vaivaiset näkevät,
vanhurskaus kun Herran lyö väärät, väkevät.
Oi, Herra voimas näytä, kansaasi armahda,
ja hurskaan pyynnöt täytä ja päästä vaivasta.

Vääryys tosiaan on kasvanut maailmassa sellaiseen määrään, että se tahtoo kiivetä taivaaseen asti. Siksi on oireellista, että tämä virsi, joka kuvaa osuvasti aikaamme, ei ole Suomen ev.-lut. kirkon nykyisessä, vuonna 1986 käyttöön otetussa virsikirjassa.

Oliko 1980-luku täydellisyyden vuosikymmen? Vai onko kirkkomme kenties menettänyt jotain, joka sillä oli muutama vuosisata sitten?

Haqvin spegelin virsi sanoo vääryyden alkuperän olevan valheessa: ”On valhe vallan päällä ja vääryys voimassaan.”

Tämä piti paikkansa jo muinaisessa Israelissa; ja kaikki vuosisadat tähän saakka ovat tarjonneet sille kaikupohjan. Mutta 2000-luvulla on jo todettava: ”On valhe valheen päällä ja vääryys voimassaan.” Niin räikeäksi on käynyt muunnetun totuuden puhuminen ja tehokkaaksi sen levittäminen, että sukupolvet idästä länteen kasvavat kuin tynnyreissä.

Filosofien Karl Marxin (1818–1883) ja Friedrich Engelsin (1820–1895) mukaan vääryys syntyy sosiaalisista oloista, jotka mahdollistavat omistavan yhteiskuntaluokan häikäilemättömän taloudellisen ja poliittisen vallankäytön omistamatonta luokkaa kohtaan.

Näin varmaan oli 1800-luvun Englannin Manchesterissa, jossa Friedrich Engels järkyttyi isänsä puuvillatehtaan työntekijöiden surkeista työoloista. Euroopan muissakaan teollisuuskeskuksissa olot eivät tainneet olla sen paremmat kuin Manchesterissa.

Marx ja Engels julkaisivat vuonna 1848 pamfletin nimeltä Manifest der kommunistischen Partei, jossa he asettivat kommunistisen toiminnan päämääräksi kumota siihenastiset yhteiskuntajärjestykset ottamalla hallitsevan luokan omaisuus ja tuotantovälineet työväenluokan haltuun.

Marx ja Engels katsoivat, että väkivalta oli välttämätön ja oikeutettu väline uuden yhteiskunnan synnyttämiseksi. He uskoivat väkivallan loppuvan siihen, kun päämäärä oli saavutettu, mutta he olivat väärässä. 1900-luvun tapahtumat osoittivat, että Kommunistisen manifestin innoittamat vallankumoukset käynnistivät painostuksen, mielipidevainon ja väkivallan kierteen – noidankehän, jossa eräät valtiot ovat vieläkin.

Vääryyttä ei voi poistaa tekemällä omaisuudesta yhteistä, tasoittamalla tuloerot ja häivyttämällä sosiaalinen eriarvoisuus, vaan se jatkaa olemassaoloaan silloinkin, kun omaisuus on kollektivisoitu, tuloerot on tasoitettu ja sosiaalinen eriarvoisuus on muutettu samanarvoisuudeksi. Vääryys näet on kuin ameba, joka muuttaa muotonsa kulloiseenkin ympäristöön sopivaksi.

Päämäärä, johon Marx, Engels ja heidän seuraajansa uskoivat, ei ole toteutunut missään sellaisena kuin he uskoivat. Syy siihen on, että he näkivät asioiden ja olosuhteiden aineellisen puolen mutta eivät käsittäneet niiden hengellistä puolta.

Niillä nykyisillä kirkoilla, jotka pitävät Raamatun profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset Jumalan sanana ja jotka sitoutuvat kolmeen vanhan kirkon uskontunnustukseen, on perusta, joiden avulla niiden pitäisi kyetä näkemään, mikä maailmassa on väärin, ja sanomaan mistä vääryys saa alkunsa.

Venäjän ortodoksinen kirkko on yksi niistä kirkoista, jotka lepäävät edellä mainitulla perustalla. Viime aikoina kuitenkin olemme kuulleet Venäjän kirkon johdolta lausuntoja, jotka ovat olleet lähellä heresiaa, kun niitä on tarkasteltu jakamattoman kirkon opin ja Raamatun perusteella.

Patriarkka Kirill on sanonut Venäjän sotilaallisen erikoisoperaation Ukrainaa vastaan olevan välttämätön toimenpide, jotta länsimaiset arvot eivät pääse mädättämään venäläistä maailmaa.

Kirill on myös kiistänyt, että Venäjän sotilaallinen toiminta Ukrainassa on sotaa. Tässä hän tietenkin myötäilee Venäjän valtionjohdon vaatimaa puhetapaa. Mutta siihen vetoaminen ei auta häntä viimeisellä tuomiolla, koska myös taktisen totuuden puhuminen on valehtelua.

Kun totuuden sanominen on lailla kielletty, silloin on parempi olla sanomatta mitään kuin suostua valheen äänitorveksi. Tai jos on pakko vastata, kun esivalta kysyy, silloin on paras noudattaa Jeesuksen neuvoa: ”Kun myönnätte, sanokaa vain: ’Kyllä’, kun kiellätte, sanokaa vain: ’Ei.’ Enempi on pahasta.” (Matt.5:37).

Myös Suomen ev.-lut. kirkko on yksi niistä kirkoista, jotka pitävät Raamatun profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset Jumalan sanana ja jotka sitoutuvat kolmeen vanhan kirkon uskontunnustukseen ja joiden pitäisi kyetä sanomaan niiden avulla, mikä maailmassa on väärin.

Mutta kirkkomme suhde totuuteen, jota se tunnustaa kirkkojärjestyksen 1. luvun 1. pykälän mukaan, vaikuttaa olevan liukuva. Nimittäin jos kaikkea, mitä kirkossamme tapahtuu, ja kaikkia rientoja, joihin kirkkomme osallistuu, tutkitaan rehellisesti Raamatun ja Luterilaisten tunnustuskirjojen valossa, voidaan nähdä, että kirkkomme periaatteiden ja tekojen välillä on ristiriita.

Kun sitten kirkkokansan keskuudesta jotkut nousevat huomauttamaan, että kaikki ei mene nyt ihan raamatullisen ja apostolisen tradition mukaan, pyhään virkaan vihittyjen joukosta astuvat esiin ne, jotka selittävät ristiriidat pois, kuin myös ne, jotka tuohtuvat ja haastavat huomauttelijat oikeuteen.

Yksinäisten huomauttelijoiden osa on oleva parempi kuin laumasieluisten selittäjien ja tuohtujien, sillä jos kaikki menee ihan Raamatun ja kristillisen perinteen mukaan, kuten selittäjät todistelevat, kenellä on silloin legitiimi syy tuohtua siitä, mitä huomauttelijat ovat sanoneet?

Asioiden selittäminen toisiksi kuin ne oikeasti ovat sekä uusien merkitysten antaminen sanoille, joilla on jo vakiintunut merkitys, ovat harhauttamisen ja hämäämisen keinoja. Sellaiset menetelmät ovat sallittuja sodassa, mutta hengellisen taistelun keinoina ne kuuluvat perkeleen työkalupakkiin.

Niiden, jotka tahtovat vaeltaa totuudessa, mutta epäröivät tai ovat heikkoja uskossa, kannattaa mietiskellä Kristuksen sanoja Vähän Aasian seitsemälle seurakunnalle; erityisesti niitä sanoja, jotka hän puhui Sardekselle:

”Minä tiedän sinun tekosi. Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut. Herää ja vahvista sitä, mikä vielä on jäljellä, sitä mikä jo oli kuolemaisillaan. Olen havainnut, että tekosi eivät täytä minun Jumalani vaatimusta. Muista, kuinka kuulit sanan ja otit sen vastaan, tarkkaa sitä ja tee parannus. Ellet ole hereillä, minä tulen kuin varas, ja yllätän sinut hetkellä, jota et aavista.

Muutamia sinulla sentään on Sardeksessa, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan. He saavat käyskennellä minun seurassani valkeissa vaatteissa; he ovat sen arvoisia. Se, joka voittaa, saa ylleen valkeat vaatteet, enkä minä pyyhi hänen nimeään elämän kirjasta, vaan tunnustan hänet omakseni Isäni ja hänen enkeliensä edessä.” (Ilm.3:1–5).

Niiden puolestaan, jotka ovat vahvoja uskossa, tulee rukoilla heikkojen puolesta sekä niiden puolesta, jotka eivät tajua, mitä tekevät.
   

Mr. Tsar and your crew,

do you really think that the peoples of Western Europe believe what the Russian troops are actualizing at Ukraine is something else than war and brutality?

– No, me and my crew don’t think you believe our narrative.

– Why then are you telling lies?

– We are not telling lies but the tactical truth to our own people.

If the Russians who live outside of Russia are your fellow people, they should realize that the Z-trooper’s bombs, bullets, mines, rockets and shrapnels are making no distinction between the Russian patriots and the so called anti-Russian fascists/Nazis at Ukraine.

And if the people of Russia think of themselves as brethren to the people of Ukraine, the first-mentioned should realize that even in a situation of conflict between siblings Christians are called to witness love and forgiveness.

– How do you define the words fascist and Nazi?

Either one of them are ruthless operators who shoot first and ask questions later. They worship power and build their regimes upon intimidation and violence. Neither one of them respects the human rights of any other person or group of people than their own. And neither one of them holds themselves responsible for their transgressions.

– It’s right that such people are wiped out of existence, isn’t it?

– It would be the rightful destiny for them.

But before making any move to denazificate your brethren you should have examined who’s acts fit the description above. If you don’t know which narrative has turned out to be closer to the truth, go to the war zone and see for yourself.

Secondly you should give up the dehumanization of people who you dislike. Surely your national security concerns are legitimate feelings, but such concerns can also cause paranoia. That is to say: the cause of ideological cleansing can be more fatal to the ones being commissioned to it than to the ones being predisposed to it.

Thirdly be careful of positioning yourself on the throne of the Almighty. No earthly or heavenly power can overcome the rule of God. No darkness or false can fight His brilliance. Every single person who has walked the Earth has to face God’s righteous judgement. And that is to be a trial of no getaway.

For your information, the rank orders which people obey here on Earth have no equivalence in eternity – except that, “The last will be first, and the first will be last. For many are called, but few are chosen.” (Matt.21:16).

What the world is seeing happening now to Ukraine is a false crusade committed by you and your government, Mr. Tsar. All the untruth you have spoken has trapped you and your nation onto vicious rails, which lead to a bitter end.

– What awaits at the end?

Only God knows the future. But you can assume that the end offers no reward and even less glory.

Many of your patriot Russians plead you to repent and withdraw your troops from Ukraine. By making such a move you may have a chance of salvation on the Day of Resurrection.
   

Kun Jeesus oli kuollut ristillä ja kun Joosef Arimatialainen oli huolehtinut hänen hautaamisestaan ja kun sapatti oli mennyt ohi, kaksi Jeesuksen oppilasta kulki Jerusalemista Emmaus-nimiseen kylään.

Kävellessään he keskustelivat kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. "Heidän siinä puhellessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan. He eivät kuitenkaan tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat kuin sokaistut." (Luuk.24:15-16).

Tuo vieras mutta tutun oloinen matkakumppani auttoi nuo kaksi oppilasta ymmärtämään, mitä kaikissa kirjoituksissa Mooseksesta profeettoihin oli sanottu Messiaasta. Koska opetus rohkaisi heidän mieltään ja lohdutti heidän sydäntään, he sanoivat hänelle: "Jää meidän luoksemme. Päivä on jo kääntymässä iltaan." (Luuk.24:29).

Niin Jeesus meni heidän luokseen ja aterioi heidän kanssaan. Hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille; mutta samassa hän oli jo poissa heidän näkyvistään. He sanoivat toisilleen: "Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?" (Luuk.24:32).

He lähtivät heti paikalla yötä vasten takaisin Jerusalemiin kertoakseen apostoleille, kuinka he olivat kohdanneet Jeesuksen ylösnousseena. Tämä heidän todistuksensa kulkee edelleenkin eteenpäin ihmiskunnan yössä antaen valoa ja toivoa eksyneille ja eksytetyille. Se on kristinuskon suurenmoinen kertomus.

Suuret kertomukset ovat kuin henkiä, jotka hallitsevat kansakuntia. Jokaisella kansakunnalla on suuri kertomuksensa eli sukupolvien yli ulottuva narratiivinsa, jonka sisältö vaikuttaa siihen, kuinka kansakunta määrittelee 
- itsensä, 
- toiset,
- suhteensa toisiin ja
- toisten suhteen itseensä.

Kristillinen usko on vaikuttanut Suomen kansaan yli tuhat vuotta. Siksi useimmat meistä ovat kuulleet ainakin kerran elämässään Jeesuksen opetuksen: "Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu" (Matt.26:52).  Me ymmärrämme tämän opetuksen niin, että on parempi olla hidas vihaan kuin nopea pahaan.

Me suomalaiset olemme olleet aina pieni kansakunta. Jo 1000-luvun alkupuolella lännen ja idän silloiset suurvallat ja kirkot kilpailivat Suomen alueen ja suomalaisten sielujen hallinnasta. Ulkopuoliset tahot ovat tuoneet meille järjestyksen, sivistyksen ja Herran pelon. Kuitenkin meistä on tullut sivistynyt ja vapaa kansa, joka kunnioittaa perinteitään.

Tuossa sanassa 'kuitenkin' näen Kaikkivaltiaan ihmeellisen johdatuksen. Viha, vaino ja väkivalta saavat meidät pelkäämään, ja pelko kääntää katseemme pois Kristuksesta niin, ettemme tunne häntä, vaikka hän kulkee aina kanssamme. Kun näemme silmitöntä väkivaltaa ja sen seurauksia maailmassa, vaivumme pessimismiin ja unohdamme Herramme sanat: "Älkää pelätö!" (Matt.28:10) ja "Rauha teille." (Luuk.24:36).

Venäjä on kärsinyt kauan ja kärsii edelleen kovakouraisista johtajista. Nämä ovat kehitelleet itselleen suuruuden narratiivin, se on: tisleen, johon on lisätty mausteiksi isänmaallisuudeksi naamioitua imperialismia, kaitsennaksi puettua holhoamista ja lähetystehtäväksi naamioitua maailman valloitusta.

Ukraina on kärsinyt ja kärsii Venäjän johtajien takia. Mutta "Nyt kysytään pyhiltä kestävyyttä ja uskoa." (Ilm.13:10) ja "Tässä tarvitaan ymmärrystä ja viisautta." (Ilm.17:9).

On helppo osoittaa sormella yhteen ilmansuuntaan ja sanoa: "Tuolla se peto on!" Mutta on vaikea huomata, että peto syntyy sellaisesta maallisen vallan ja hengellisen vallan yhdistelmästä, jossa maallinen ja hengellinen ovat yksi ja sama. Ei peto nouse vain idästä. Se on noussut ja voi nousta, mistä ilmansuunnasta tahansa. 

Täällä ajassa olemme Emmauksentien kulkijoita. Ne hetket ovat harvat, joina saamme tuntea Herramme käsin kosketeltavaa läheisyyttä. Kuitenkin hän on niiden kanssa, jotka pelkäävät, itkevät ja huutavat avukseen hänen pyhää nimeänsä. Hän on läsnä, vaikka hän salaa kunniansa ja kirkkautensa.

Siksi on hyvä ja oikein rukoilla aamuin ja illoin Kaikkivaltiasta Isää hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimessä, että hän tuo valtakuntansa ja rauhansa maan päälle. Apostoli Paavali sanoo:

"Saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa." (Fil.4:6-7).
   

Uusi Testamentti ei anna oikeutusta hyökkäämiselle toista ihmistä tai toista kansaa vastaan minkään ennalta ehkäisevän tarkoituksen vuoksi. Sanoohan apostoli Paavali tämän selvästi kirjeessään efesolaisille:

"Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan." (Ef.6:11-12).

Kuitenkin vuosisatojen saatossa lukemattomat kristityt ovat toimineet tätä kristinuskon ytimeen kuuluvaa opetusta vastaan. He ovat vainonneet, vanginneet, kiduttaneet ja tappaneet ihmisiä, joita he ovat luulleet pahojen henkien riivaamiksi. He ovat tehneet hirmutekoja, koska heille on opetettu, että sellaisilla voi palvella Jumalaa ja jopa sovittaa omat syntinsä.

Kun 1900-luku vaihtui 2000-luvuksi, monet kristityt ajattelivat pimeyden aikakauden jääneen taakse. Eihän kukaan voinut nähdä enää mitään pyhää vihassa, vainossa, sodassa ja surmaamisessa, eihän? Helpotuksen tunteemme oli ennenaikainen, sillä todellisuus heitti kylmää vettä toivioretkeläisten kasvoille. Ihmiskunta osoitti yhtä alkeellista käytöstä kuin aina ennenkin, ja kristityt olivat siinä enemmän mukana kuin sitä vastustamassa.

Viime aikoina olemme saaneet lukea, kuulla ja nähdä uutisia Venäjän sotatoimista Ukrainassa. Erikoisoperaatioksi kutsutun hyökkäyksen ensimmäisestä päivästä lähtien venäläiset sotilaat ovat ampuneet kaikkea, mikä liikkuu. He ovat pommittaneet asutuskeskuksia umpimähkäisesti. Kohdattuaan päättäväisen vastarinnan Kiovassa ja jouduttuaan vetäytymään he ovat kostaneet tappionsa siviileille.

Miksi he ovat toimineet kuin Batu-kaanin (ca 1205–1255) sotalauma tai kuin kansallissosialistisen Saksan Einsatz-ryhmät Operaatio Barbarossan (22.6.1941–2.2.1943) aikana? Vastaus on yksinkertainen: he ovat saaneet ideologisen valmennuksen, joka on sekä kriminalisoinut että demonisoinut vastapuolen.

Venäjän valtion tiedotuskoneisto on pitänyt huolen Ukrainan hallituksen ja sen tukijoiden leimaamisesta rikollisiksi, ja Venäjän ortodoksinen kirkko on kantanut kortensa kekoon nimittämällä samat tahot oikean uskon vihollisiksi ja antikristuksen palvelijoiksi.

Vaikka Venäjän hallituksen viimeaikaista tiedottamista voi kutsua räikeäksi propagandaksi ja valehteluksi, se ei ole syvintä pimeyttä, johon ihmiset voivat langeta. Nimittäin sitäkin pimeämpää on, että Venäjän ortodoksinen kirkko, jota Neuvostoliitto vainosi ankarasti vuosina 1917–1937, siunaa rukouksin ja suitsutuksin Neuvostoliiton henkiin herättämisestä haaveilevien kleptokraattien toimet.

Tällaista pimeyttä vastaan ei auta vetoomus: "Herätkää jo Herran tähden, ja tuomitkaa pahuus!" Omasta mielestään juuri he tuomitsevat ja lähettävät kadotukseen pahan. Mitä he eivät kykene näkemään, on se, että he pitävät mustaa valkoisena, pimeyttä valona, tietämättömyyttä viisautena, valhetta totuutena, alistamista ystävyytenä ja tuhoamista pelastamisena.

"Jos se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!" sanoo Herramme Jeesus Kristus (Matt.6:23). Millaista valoa hänen oppilaansa levittävät tässä maailmassa ja täällä ajassa, ei ole merkityksetön seikka sitten, kun kaikki ihmiset joutuvat olemaan hänen tutkivien silmiensä alla.