Loppiainen
Matt.2:1–12


Valistuksen koulukuvat: Itämaan tietäjien vierailu Jeesus-lapsen luona
 

Loppiaisen evankeliumissa kerrotaan idän tietäjistä, jotka menivät kuningas Herodeksen luo kysymään: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.”

Keitä nämä itämaan viisaat olivat, sitä emme tiedä. Valistuneen arvauksen perusteella he olivat Babyloniaan pakkosiirrettyjen juutalaisten jälkeläisiä, jotka olivat säilyttäneet osan isiensä uskosta. He tunsivat profeetallisen sanan neljännestä Mooseksen kirjasta: ”Tähti nousee Jaakobista, valtiaan sauva Israelista.” (4.Moos.24:17).

Jotta tähti voi nousta taivaalle, sen täytyy olla kiertotähti eli planeetta. Kiinteät tähdethän vain tulevat näkyviin, kun on riittävän hämärä. Mutta planeetoilla on kiertoratansa auringon ympäri, mistä syystä ne todella näyttävät nousevan taivaanrannasta ja laskeutuvan taivaanrantaan.

Mikään tunnettu planeetta ei voinut tuottaa yllätystä kokeneille taivaanilmiöiden tarkkailijoille. Sen sijaan planeettojen kohtaamiset saattoivat synnyttää vaikutelman jostakin uudesta ja ennen näkemättömästä tähdestä, joka liikkui merkityksellisestä tähtikuviosta toiseen. Tämä erikoinen ilmiö sai tietäjät lähtemään liikkeelle.

Matteuksen evankeliumista voi päätellä, että tietäjiä kuljetti eteenpäin vilpitön halu kunnioittaa Israelin Jumalaa ja nähdä pelastus, jonka hän oli luvannut kaikille kansoille. Luonnonilmiö merkkinään ja oma päättelykykynsä apunaan he pääsivät Jerusalemiin saakka.

Niin päteviä kuin tietäjät olivatkin taivaan tuntijoina, heidän viisautensa ei ulottunut maalliseen politiikkaan. He tekivät kömpelön virheen kysymällä neuvoa Herodes Suurelta − mieheltä, jonka Rooman senaatti oli asettanut juutalaisten nukkehallitsijaksi ja joka oli tunnettu vainoharhaisuudestaan ja julmuudestaan.

Herodes puolestaan yllättyi uutisesta niin paljon, että hän kutsui koolle juutalaisten kirjanoppineet ja kysyi heiltä, missä messiaan oli ennustettu syntyvän. Hän sai heiltä vastauksen: ”Näin on ilmoitettu profeetan kirjassa: ’Sinä, Juudean Betlehem, et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista, sillä sinusta lähtee hallitsija, joka on kaitseva kansaani Israelia.” (Vrt. Miika 5:1).

Kuultuaan, mitä pyhät kirjoitukset sanoivat messias-kuninkaan syntymäkaupungista, tietäjät osasivat mennä oikeaan paikkaan. Jumalan yleinen ilmoitus luomakunnassa oli opastanut heitä Jerusalemiin saakka; nyt he saivat kulkea Vapahtajan luo Jumalan erityisen ilmoituksen eli hänen sanansa avulla.

Kun tietäjät saapuivat paikkaan, jossa pyhä perhe majaili, heidät valtasi suuri ilo. Herodes, joka jäi palatsiinsa odottamaan tietäjiä palaaviksi retkeltään, oli sen sijaan rauhaton. Daavidin sukuun syntynyt uusi hallitsija merkitsi hänelle uhkaa. Siksi hän päätti raivata tieltään mahdollisen kilpailijansa panemalla toimeen kaksivuotiaiden ja sitä nuorempien poikalasten joukkomurhan Betlehemissä.

Ihmisen on turha taistella Korkeinta vastaan. Jumala neuvoi tietäjiä palaamaan kotimaahansa toista tietä kuin he olivat tulleet, ja Joosef sai Jumalalta kehotuksen viedä Jeesus ja Maria turvaan Egyptiin. Koska Herodeksen hallintoalue oli melko pieni ja vuoristoteitä oli helpompi kulkea varmajalkaisilla aaseilla kuin kengitetyillä sotahevosilla, pakolaiset ehtivät livahtaa Herodeksen kynsistä.

Syvällisesti ajatellen Betlehemin lastenmurhassa ei ollut kysymys vain Herodeksen vallanhimosta vaan siitä, että sielunvihollinen säikähti ja koetti tehdä tyhjäksi Jumalan suunnitelman. Kun oikea aika koitti, Jumala käytti tämän maailman ruhtinasta ja hänen vallassaan olleita ihmisiä välikappaleina tehdäkseen tyhjäksi synnin ja kuoleman vallan.

Elias Lönnrotin sanoittamassa virressä 46 sanotaan:

Taivaan kirkas tähti kerran
tietäjiä itämään
johdatteli luokse Herran
loistavalla valollaan
häntä kunnioittamaan,
kiittämään, rukoilemaan.

Sama kirkas tähti täällä
yhä meitä valaisee,
Betlehemin seimen päällä
maailmalle säteilee.
Tunnet tähden kirkkaimman,
se on sana Jumalan.

Niille, jotka kunnioittavat Raamattua Jumalan sanana, Pyhä Henki avaa syvän ja raikkaan lähteen uskon virvoitukseksi ja vahvistukseksi. Ne, jotka seuraavat Jeesusta, eivät kulje pimeässä, vaan heillä on elämän valo.
    

4. adventtisunnuntai
Matt.1:18−24
 

Salatut elämät on yksi katsotuimmista suomalaisista television sarjaohjelmista. Sen nimi tulee kaiketi siitä, että katsojat pääsevät kurkistamaan roolihahmojen kotielämään. Ihmissuhdedraama viehättää joitakin niin paljon, että he ovat katsoneet sarjan kaikki tähän mennessä yli 3400 jaksoa.

Neljännen adventtisunnuntain evankeliumissa kerrotaan asioista, jotka sopisivat johonkin Salatut elämät -sarjan jaksoon, ellei olisi kysymys toteutuneista Jumalan pelastusteoista ihmiskuntaa kohtaan. Ennen kuin Joosefin ja Marian liitto on vahvistettu, käy ilmi näet, että Maria on raskaana.

Evankeliumin kirjoittaja Matteus tietää, että Marian raskaus on Pyhän Hengen työtä. Mutta Joosef ei tiedä sitä, vaan pitää selvänä tosiasiana, että hänen kihlattunsa on ollut hänelle uskoton.

Matteus kertoo Joosefista, että hän on lainkuuliainen mies. Sen lisäksi hän on luonteeltaan maltillinen. Vaikka hän on pahoittanut syvästi mielensä, hän ei halua häpäistä kihlattuaan julkisesti vaan aikoo purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. Ihmissuhdedraaman ainekset ovat koossa.

Yön yli nukuttuaan Joosef kuitenkin luopuu ajatuksesta hylätä Maria. Vastoin kaikkea todennäköisyyttä hän päättääkin ottaa Marian vaimokseen. Mitä ihmettä? Kuinka Joosef voi muuttaa mielensä näin helposti? Siinäpä harvinaisen mukava ja joustava pehmomies!

No, ymmärtääksemme tätä meidän pitää kelata tarinaa taaksepäin. Evankeliumi kertoo, että kun Joosef suunnitteli kihlauksensa purkamista, hänelle ilmestyi yöllä unessa enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”

Joosefille tuli Herran sana, joka antoi hänelle toisen, joskin yllättävän vaihtoehdon: hän saisi toimia tulevan messiaan suojelijana ja kasvattajana. Joosefilla oli kylliksi rohkeutta uskoa Jumalan sana ja tarkistaa aikomuksensa ja tekonsa sen mukaan.

Päivän evankeliumissa on muitakin kiinnostavia yksityiskohtia, esimerkiksi se, että kihlautuminen ja avioliitto olivat kaksi erillistä asiaa Joosefin ja Marian maailmassa. Kihlaus oikeutti Joosefia kutsumaan Mariaa jo vaimokseen, mutta kihlapari ei saanut nukkua samassa vuoteessa.

Jumala antoi Jeesuksen syntyä Marialle juuri siinä vaiheessa, jolloin naisen neitsyyttä kaikkein tarkimmin valvottiin. Jos tätä valvontaa ei olisi ollut, evankelista Matteuskaan ei olisi voinut todistaa, että Marian raskaus oli neitseellinen.

Miksi Jeesuksen sitten piti syntyä neitseestä? Siksi, että hänen puhtaalla sikiämisellään oli aivan erityinen sanoma juutalaisille, jotka ajattelivat, että elämä tuli äidiltä mutta perintö isältä. Jeesus ei ollut Joosefin poika, joten hän ei perinyt Adamista alkanutta synnin jatkumoa.

Me tiedämme perinnöllisyydestä enemmän kuin ajanlaskumme alussa tiedettiin. Siksi moni on esittänyt kysymyksen: ”Eikö Jeesus kuitenkin perinyt osallisuuden ensimmäisten ihmisten synnistä Eevan kautta?” Tämä on hyvä kysymys, koska se johtaa meidät kristillisen teologian alkulähteelle.

Kristillinen kirkko on uskonut vanhastaan, että Jumala omaksui ihmisyyden niin, että hän syntyi ihmislapseksi Marian kautta. Tullakseen ihmiseksi Jumalan ei tarvinnut käyttää Joosefin perimää, mutta ei myöskään Marian. ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme” (Joh.1:14) samalla tavalla kuin valo tuli silloin, kun Jumala sanoi: ”Tulkoon valo!” (1.Moos.1:3).

Jeesus oli siis luontojaan vanhurskas ja vapaa taipumuksesta tehdä syntiä. Siksi Johannes Kastajan oli mahdollista todistaa hänestä: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.” (Joh.1:29).

Emme pysty tutkimaan Jeesuksen olemusta emmekä avaamaan hänen salaisuuttaan. Mutta kaikille, jotka ottavat hänet vastaan, hän antaa oikeuden tulla Jumalan lapsiksi (vrt. Joh.1:12).
   

2. adventtisunnuntai
Luuk.21:25−33
 

1990-luvun puolivälissä tiedotusvälineissä julkaistiin Hubblen parannetulla satelliittikaukoputkella otettuja kuvia Kaksosten tähtiryhmässä olevista kaasu- ja pölymuodostumista. Tiedemiesten mukaan nuo suunnattoman suuret avaruuden pilvet olivat ainetta, josta syntyi uusia tähtiä. Sellainen löytö oli paitsi mielenkiintoinen myös siihen saakka ainutlaatuinen. Hubblen putkella oli mahdollista nähdä miljoonien valovuosien päässä olevan linnunradan synty.

Hubblella otetut kuvat saivat erikoislaatuisuutensa vuoksi laajasti julkisuutta. Jotkut ihmiset uskoivat näkevänsä niissä kuvion, joka muistutti Jeesuksen kasvoja. Pian monet muutkin alkoivat nähdä saman. Tiedemiehet vakuuttelivat yleisölle, että kuvissa näkyi ainoastaan tähtiä ja avaruuden kaasuja. Mutta sellainen puhe oli turhaa rauhoittelua niille, joiden mielestä taivaalle oli ilmestynyt Ihmisen Pojan merkki.

Useissa suomalaisissakin lehdissä julkaistiin värikuva Kaksosten tähdistössä olevasta tähtisumusta. Tutkin kuvaa huolella, mutten hahmottanut siitä minkäänlaisia ihmiskasvoja. Olin ehkä asenteeltani valmiiksi epäileväinen. Mieltäni jäi kyllä kiehtomaan ajatus, että ihmiskunta voi ensimmäistä kertaa historiansa aikana seurata luomistapahtumaa.

Tosin sillä määrällä tulevaisuutta, joka ihmiskunnalla on nykykäsityksen mukaan, ihmiset ehtivät nähdä vain pienen osan tuosta luomisnäytelmästä. Linnunratajärjestelmän syntyyn menee tuhansia miljoonia vuosia. On laskettu, että aurinkomme laajenee viiden miljoonan vuoden kuluessa niin suureksi, että se nielee maapallon. Siihen ihmiskunnan historia päättyy, ellei se sitten jatku jollain toisella planeetalla jossain toisessa aurinkokunnassa.

Maailmankaikkeuden mittasuhteet ovat sekä etäisyyksien että ajan puolesta käsittämättömän suuret. Koska uskomme, että Jumala on luonut kaikkeuden, meidän täytyy ajatella, että hän on luomustaan suurempi. Toisin sanoen hän on ääretön ja ajaton. Ihminen sen sijaan on maailmankaikkeuden mittakaavassa pienempi kuin tomuhiukkanen.

Kuitenkin ihminen on älyllinen olento. Raamattu kutsuu ihmistä peräti Jumalan kuvaksi. Se, että ihminen kykenee katsomaan avaruuteen, osaa päätellä maailmankaikkeuden laajuuden ja siinä olevan aineen määrän ja kykenee vähä vähältä avaamaan luomakunnan salaisuuksia, vain vahvistaa Raamatun sanan − olivatpa epäilijät mitä mieltä tahansa Raamatusta ja luomisesta.

Kolmekymmentä vuotta sitten englantilainen matemaatikko ja teoreettisen fysiikan professori Stephen W. Hawking (8.1.1942−14.3.2018) julkaisi kirjan Ajan lyhyt historia, jossa hän pohdiskeli Albert Einsteinin kysymystä: ”Oliko Jumalalla mitään osuutta maailmankaikkeuden syntyyn?”

Hawking sanoi: ”Maailmankaikkeus on suljettu järjestelmä, joka ei ole vuorovaikutuksessa minkään ulkopuolisen kanssa. Siksi sitä ei voi luoda eikä tuhota. Se on yksinkertaisesti vain olemassa.” ja ”Luoja voidaan olettaa tarpeelliseksi niin kauan kuin uskomme, että kaikella on ollut jokin alku. Jos maailmankaikkeus on täysin suljettu ja reunaton, sillä ei ole sen enempää alkua kuin loppuakaan. Mihin silloin enää Luojaa tarvitaan?” (Ajan lyhyt historia, s. 137, 142).

Esittäessään tällaisia ajatuksia Hawking ei ottanut huomioon, että vaikka maailmankaikkeus on aluton ja loputon, ihmiskunnalla kuitenkin on alku ja loppu. Hawking piti matemaattisesti ja fysikaalisesti erittäin epätodennäköisenä sellaista kehityslinjaa, joka on tuottanut maailmankaikkeuteen ihmisen kaltaisia älyllisiä olentoja.

Vuonna 2010 Hawking julkaisi aikaisemmasta käsityksestään poikkeavan lausunnon, joka perustui siihen, että linnunratamme toisista aurinkokunnista oli löydetty useita planeettoja, joista jotkut voivat olla asumiskelpoisia ihmisille. Hän piti todennäköisenä, että älyllistä elämää oli muuallakin maailmankaikkeudessa kuin tällä pallolla, jota me ihmiset kansoitamme. Ihmiskunnan tulevaisuuteen hän suhtautui yhtäältä pessimistisesti ja toisaalta optimistisesti. Hän arvioi ihmisten tuhoavan elämänsä edellytykset maapallolla, mutta myös perustavan siirtokuntia toisille planeetoille ja jatkavan olemassa oloaan siellä.

Ajatus kyvykkäimpien ihmisten muuttamisesta toisille taivaankappaleille samaan aikaan, kun muut ihmiset tuhoavat toisensa ja maapallon, on minulle vastenmielinen. Se pakottaa tekemään ainakin seuraavat kysymykset:

Eikö kaikki se äly ja kaikki ne taloudelliset resurssit, jotka tarvitaan siirtokuntien perustamiseen toisille taivaankappaleille, olisi parempi käyttää niiden ongelmien ratkaisemiseen, jotka uhkaavat ihmiskunnan tulevaisuutta maapallolla?

Millä perusteella ihmiskunnan keskuudesta valikoitaisiin ne, jotka saisivat muuttaa avaruuden siirtokuntiin?

Millä perusteilla muilta ihmiskunnan jäseniltä kiellettäisiin osallistuminen näihin taivaallisiin muutto-ohjelmiin?

Miten avaruuden siirtokuntiin muuttajat voisivat olla varmoja siitä, että he pääsisivät koskaan perille?

Hawking katsoi myös, että maailmankaikkeuden ajalla on suunta, joka kulkee menneisyydestä tulevaisuuteen. Ajan suunta määräytyy maailmankaikkeuden liikkeen perusteella. Kaukana menneisyydessä kaikkeus oli kasassa, nyt se on hajallaan, ja tulevaisuudessa se on vielä enemmän hajallaan. Tämä laajeneva liike antaa elämälle pienen mahdollisuuden syntyä. Mutta jos liikkeen suunta muuttuu, kaikkeus alkaa kutistua ja elämä sammuu.

Stephen Hawking kuoli 14.3.2018. Hän oli yksi aikakautemme huomattavimmista tiedemiehistä, mistä syystä hänet haudattiin Lontoon Westminster Abbey -kirkkoon Isaac Newtonin viereen. Niin kuin jokainen luonnontutkija Hawking seisoi luomakunnan suuruuden edessä koettaen ymmärtää siitä jotakin. Hänessä oli jotain samaa kuin Havukka-ahon ajattelijassa, joka sanoi, että maailman rannat oli ajateltava selviksi. Hawking halusi ajatella selviksi universumin rannat.

Se mitä Hawking ei käsittänyt, tai mikä ei mahtunut hänen tapaansa hahmottaa todellisuus, on Jumalan läsnäolo kaikkialla ja kaikessa. Jumala ei joudu pois viralta, vaikka maailmankaikkeus on aluton ja loputon.

Luominen, lunastus ja uusi luominen ovat tapahtumia, joita ihminen ei voi ymmärtää edes parhaalla järjellään. Mutta sen me voimme ymmärtää, että maailmankaikkeus on suuressa mittakaavassa Jumalan kuva, samoin kuin ihminen on Jumalan kuva pienessä mittakaavassa. Kaikkeuden jokaisessa osassa toistuu se kauneus ja tarkoitus, jonka Luoja on sille antanut. Ainoastaan ihminen ylpeydessään kiistää tämän tarkoituksen.

Raamatussa ei sanota suotta: ”Mieletön se, joka ajattelee: ’Ei Jumalaa ole.” (Ps.14:1; 53:2). Kyllä Jumala on. Hänestä saadaan pitävä todiste viimeistään silloin, kun hän kääntää ajan suunnan. Sinä päivänä taivaiden voimat järkkyvät ja ihmiset lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä heitä on kohtaava. Mutta Jeesuksen ystävät saavat nostaa päänsä, sillä heidän toivonsa täyttymys on lähellä.
    

1. adventtisunnuntai
Matt.21:1−9


Valistuksen koulukuvat: Jeesus ratsastaa Jerusalemiin

”Nyt, reppu, jupiset riimisi rupiset, tai katkon sinulta nyörit.” laulaa Martti Syrjä, tunnetuimman Suomi-rock -yhtyeen solisti. Minunkin tekee mieleni hieman jupista, vaikka siinä on riski, että saan poskisolistin maineen. Ehkä minulla jo on sellainen kunnia.

Ensimmäisen adventtisunnuntain saarnaa synnyttäessäni sain korvamadon. Se ei ollut tuo ’Nyt, reppu, jupiset’ eikä muukaan Eppu Normaalin biisi. Yllättävää kyllä, päässäni soi Lasse Mårtensonin säveltämä ja Solja Tuulen sanoittama kappale 1960-luvulta: ’Jumala rakastaa maailmaa’.

Korvamadot ovat siitä erikoisia, että niistä ei tiedä, mistä ne tulevat ja minne ne menevät. Tämän korvamadon otin kuitenkin vakavasti ja katsoin vanhasta Nuoren seurakunnan veisukirjasta, millaiset olivatkaan tuon laulun sanat.

Ensimmäisessä säkeistössä kysyttiin ja vastattiin: ”Kuinka kukaan, kukaan rakastaa voisi kurjaa maailmaa? Kuinka kukaan koskaan voisi uudistaa pimeyden maailmaa? Jumala voi aina rakastaa pimeää, kurjaa maailmaa. Hengellään hän voi johdattaa joka päivä meitä.”

Laulun melodia jää helposti mieleen ja tukee hyvin sanoja. Mutta mikä on laulun sanoma? Se on, että vain Jumala voi parantaa kurjan maailmamme. Tästä olen samaa mieltä laulun tekijöiden kanssa.

Kuitenkin kyseisestä laulusta puuttuu jokin tai joku. Laulun ensimmäinen säkeistö puhuu Jumalasta Pyhänä Henkenä, ja laulun neljäs säkeistö puhuu Jumalasta Isänä. Mutta mikään säkeistö ei puhu Jumalasta Poikana. Laulun toinen säkeistö puhuu Jumalasta Herrana. Mutta missään säkeistössä ei mainita nimeä Jeesus, eikä missään säkeistössä ole hänen arvonimeään Kristus.

Olen kuulevinani vastajupinaa:

−   Tarvitseeko jokaisen hengellisen laulun kertoa Jeesuksesta?
−   Eikö riitä, että laulu ohjaa ajatukset Jumalaan?

Mikä kohta Raamatussa sanoo, että Jumala rakastaa maailmaa? Jokainen rippikoulussa ulkoläksynsä suorittanut luterilainen kristitty tietää, että se on Johanneksen evankeliumin 3. luvun jae 16. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh.3:16).

Raamattu sanoo myös: ”Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan antamaan meille elämän.” (1.Joh.4:9). Jumala voi kyllä parantaa kurjan maailmamme. Mutta hän tekee sen vain ja ainoastaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta.

Tarkoitukseni ei ole iskeä lyttyyn Solja Tuulen ja Lasse Mårtensonin hienoa laulua. Haluan vain osoittaa, kuinka helposti kadotamme kristillisen uskon varsinaisen sanoman, jos emme tarkista Raamatun avulla sitä, mitä olemme kuulleet, ja sitä, mitä meille on opetettu.

Kuinka tämä sitten liittyy adventtiin? No, aasinsilta on seuraavanlainen. Jos hukkaamme hengellisistä lauluista Jeesuksen, pukkaamme hänet pihalle myös hänen syntymäpäiväjuhlastaan. Ja jos alamme viettää Jeesuksen syntymäjuhlaa pelkkänä jouluna sen sijaan, että vietämme sitä Kristus-messuna kadotamme myös ajatuksen Vapahtajamme tulemisen odottamisesta, jota adventti tarkoittaa.

Vuonna 1954 Kari Suomalainen julkaisi Helsingin Sanomissa pilapiirroksen Joulukatu, jossa Jeesus on kuokkavieraana syntymäpäiväjuhlassaan. Sittemmin maallinen ja kaupallinen joulu on täyttänyt marraskuun ja joulukuun niin, että ei ainoastaan Jeesus vaan myös kirkkovuoden loppu ja uuden kirkkovuoden alku ovat jääneet sen jalkoihin.

Jos Haluatko miljonääriksi? -tietokilpailussa kysyttäisiin, missä virressä lauletaan: ”Siunattu olkoon hän, ken meille tuo elämän”, suurin osa kilpailijoista veikkaisi virttä numero 1 eli Hoosianna-virttä. Mutta se olisi väärä vastaus.

En paljasta, missä virressä ovat nuo sanat. Mutta annan vihjeen. Juuri siihen virteen liittyy sanonta: ”Me siitä viis veisaamme”.
   

Kirkkovuoden lähinnä viimeinen eli valvomisen sunnuntai
Matt.24:36‒44
 

Kun joku ei nuku silloin, kun useimmat ihmiset nukkuvat, sanotaan, että hän valvoo. Monien ihmisten on valvottava työkseen. Sairaaloiden yövuoroissa valvotaan ja seurataan potilaiden vointia. Tehtaiden yövuoroissa valvotaan ja pidetään yllä tuotantoa. Yövartijat valvovat ja suojelevat toisten omaisuutta ja henkeä.

Valvomista on sekin, että lennonvalvontakeskukset tarkkailevat lentoturvallisuutta kaikkina vuorokauden aikoina. Ilmavalvontakeskukset tutkailevat ilmatilamme loukkaamattomuutta. Rajavartiostot vartioivat maarajojamme, merivartiostot merirajojamme. Tullilaitos kontrolloi kauppatavaroiden maahantuontia. Poliisilaitos valvoo lain noudattamista ja yleistä järjestystä. Palo- ja pelastuslaitos on valmiudessa onnettomuuksien varalta.

Valvomista on vieläpä se, että joku ajaa toisten etua. Ammattijärjestöt pitävät huolen jäsentensä ansiokehityksestä ja työsuhdeturvasta. Voimme siis sanoa, että valvominen läpäisee yhteiskuntamme kauttaaltaan.

Raamatullisessa merkityksessä valvominen on kuitenkin jotain muuta kuin kaikki edellä kerrotut asiat. Vanhassa Testamentissa sanotaan usein Jumalasta, että hän valvoo, ja ihmisistä, että he odottavat. Tämä tulee esille muun muassa psalmissa 33:

”Taivaastaan Herra katsoo meitä, hän näkee kaikki ihmislapset. Korkeudestaan hän valvoo maata, kaikkia, jotka siinä asuvat, joiden sydämen hän on itse luonut, joiden teot hän kaikki tuntee. ‒ ‒ ‒ Herran silmä on niiden yllä, jotka palvelevat häntä ja luottavat hänen uskollisuuteensa. Hän pelastaa heidät kuoleman vaaroista ja auttaa nälkävuosien yli. Me odotamme hartaasti Herraa, hän on meidän turvamme ja kilpemme.” (Ps.33:13‒15,18‒20).

Jumala siis kiinnittää jatkuvasti, suorastaan herkeämättä huomionsa meihin ihmisiin. Hän tuntee meidät kaikki ja tietää kaiken meistä. Tämä ei kuitenkaan merkitse uhkaa, vaan se on lupaus. Jaakob uskalsi odottaa Jumalalta pelastusta. Job pyysi lohdutusta. Jesaja kaipasi neuvoa ja uutta voimaa. Daniel tähyili aikojen loppua ja kuolleiden herättämistä.

Uusi Testamentti todistaa, että ne odotukset, joita näillä vanhan liiton pyhillä oli, toteutuivat Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala ei kuitenkaan varannut pelastusta ainoastaan juutalaisille, vaan hän lähetti Poikansa pelastajaksi koko maailmaa varten: 

”Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.” (Room.3:22‒24).

Ainoa vielä toteutumaton osa vanhan liiton pyhien odotuksista on aikojen päätös ja kuolleiden ylösnousemus. Kun opetuslapset kysyivät Jeesukselta, milloin maailmanloppu tulee, hän vastasi heille: ”Valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu.” (Matt.24:14).

On syytä huomata, ettei Jeesus puhunut mistään vuosiluvusta, vaan hän sanoi: ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee.” (Matt.24:36‒37).

Kristuksen paluun, kuolleiden ylösnousemisen ja viimeisen tuomion ajankohtaa ei voi arvata etukäteen. Sinä päivänä ihmiset toimittavat arkiaskareitaan tietämättä, että Herra noutaa jo omiaan. ”Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.” (Matt.24:40‒41). 

Kun Herran päivä tulee, se yllättää kaikki, myös ne, jotka ovat pysyneet valppaina. Mutta hengellisen valvomisen tarkoitus onkin, että yllätymme myönteisesti, kun Herramme tulee. Tai jos kuolemme ennen sitä päivää, saamme kuolla turvallisessa luottamuksessa, että olemme aina hänen kanssaan ja että meillä on ruumiin ylösnousemus.

Jeesuksen sana: ”Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.” (Matt.24:42) tarkoittaa samaa kuin: ”Odottakaa saapumistani, vaikkette tiedä, mihin saakka teidän pitää odottaa.”

Tämä näkökulma on tärkeä myös kirkon elämän ja toiminnan kannalta. Hamaan tulevaisuuteen ulottuva odottaminen voi tuntua turhalta. Turhautuminen ja väsyminen puolestaan voivat heikentää luottamustamme Jumalan sanaan.

Jos ja kun tällainen mieliala pääsee vallalle, kirkko ei enää valvo hengellisesti vaan puuhastelee kaikenlaisten tärkeän tuntuisten mutta pelastuksen kannalta epäolennaisten asioiden parissa. Samalla kirkon tietoisuus päämäärästään hämärtyy niin, että se rupeaa pitämään tätä maailmaa kotinaan ja mukautuu vähitellen tämän maailman menoon.

Hengellisen valppauden puute on vaarallinen tila, sillä se muistuttaa häkään tukehtumista. Häkä on väritön, hajuton ja mauton kaasu, joka sitoutuu vereen tehokkaammin kuin happi. Häkää hengittänyt voi vajota tiedottomuuteen ilman varoittavia oireita. Ja se, joka on hengittänyt paljon häkää, kuolee.

Ajassamme liikkuvat aatevirtaukset ja populaarikulttuurin ilmiöt ovat kuin häkä. Ne valtaavat tajuntamme ilman, että huomaamme omaksuvamme ne. Kirkko, joka myötäilee ajan henkeä, erkanee Pyhän Hengen ohjauksesta ja suunnistaa harhaan.  Ilman Pyhän Hengen ohjausta kristityt ovat kuin porukka, joka pudotetaan laskuvarjolla keskelle Siperiaa niin, ettei heidän varustuksiinsa kuulu kartta ja kompassi. Ja heille annetaan tehtäväksi selviytyä ihmisten ilmoille.

Apostoli Paavali sanoo koruttoman selkeästi: ”Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää.” (Room.8:13). Hengellinen valvominen on Jumalan pelastustekojen seuraamista. Se on ajan tasalla pysyttelemistä siitä, missä Kristuksen Henki milloinkin toimii ja synnyttää uskoa. Valvominen on rukoilemista ja työn tekemistä sen hyväksi, että Jumalan valtakunnan evankeliumi tulee julistetuksi kaikille kansoille. Sillä tavoin joudutamme Herran päivän tulemista (ks. 2.Piet.3:12).

Apostoli Pietari sanoo: ”Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.” (2.Piet.3:8‒9).