Nord yliopiston eteläsaamen apulaisprofessori Minerva Piha sanoo suomen kielen ja saamen kielten suhteesta:
”Sen, mikä kieli säilyy ja mikä häviää, on katsottu liittyvän siihen, minkä kielen käytöstä on ollut suurin hyöty, mitä kieltä on pidetty suurimmassa arvossa tai mitä kieltä puhutaan eniten ja laajimmin yhteiskunnassa tai yhteisössä. Puhutaan prestiisikielistä, eli kielistä, jotka säilyvät muiden kielten kustannuksella esimerkiksi jonkin kielenulkoisen tekijän vaikutuksesta. Prestiisikielen puhujilla voi olla hallussaan vaikkapa jokin innovaatio, mikä lisää kielenkin arvostusta. Nykyajan prestiisikieliä voivat olla esimerkiksi koulutuksen tai valtion hallinnon kielet – tästä näkökulmasta esimerkiksi suomi on prestiisikieli saameen nähden.”
Toisessa kohdassa samaa julkaisuaan hän selittää saamen joutumista alisteiseksi suomelle sanoen:
”Myöhemmin eteläisessä Suomessa saamen kielelle kävi samoin kuin muinaiseurooppalaisille kielille hiukan aikaisemmin: suomenkielinen väestö levittäytyi laajoille alueille, ja lopulta syrjäytti saamen kielen Suomen eteläisissä osissa. Pohjoisessa Suomessa ja Skandinaviassa saame on kuitenkin pysynyt merkittävänä kommunikointikielenä, ja tulee sellaisena pysymäänkin valtaväestöjen kiivaasta ja kyseenalaisesta kolonialismi- ja pakkosulauttamispolitiikasta huolimatta.”
(Minerva Piha, Suomessa puhutut kielet kivikaudelta rautakauden loppuun. Teoksessa: Ulla Nordfors ja Maj Meriluoto, toim, Muinais-DNA ‒ avain menneisyyteen, Tietolipas 298, Tampereen museoiden julkaisuja 177, SKS 2025, sivut 288 ja 301).
Prestiisi-sana tulee suomeen englannin sanasta prestige, joka tarkoittaa arvovaltaa. Prestiisikieli on siis arvovaltaiseksi noussut tai nostettu kieli, jota ymmärretään laajasti, vaikka se ei ole välttämättä kaikkien puhujiensa äidinkieli. Englanti on maailman mittapuussa prestiisikieli, koska muut kielet lainaavat siitä sivistyssanoja. Ranskan voi sanoa olevan prestiisikieli englantiin nähden, koska englanti on saanut paljon sanoja ranskasta, myös tuon sanan prestige. Latina on puolestaan prestiisikieli ranskaan nähden, koska prestige tulee latinan sanasta praestigium, joka tarkoittaa vapaasti suomennettuna erityisyyden harhaa.
Kun otetaan huomioon Suomen historian vaiheet varhaiselta keskiajalta 1900-luvun jälkipuoliskolle, on varmaankin tosi, että saamen prestiisi on ollut vähäisin verrattuna ruotsiin, venäjään ja suomeen. Ja mitä tulee Suomen valtion käyttämään hallintosuomeen, se on prestiisikieli sekä suomen kirjakieleen että puhekieleen nähden, tietysti myös saameen nähden. Hallintosuomen ymmärtäminen vaatii yhteiskuntatieteen ja oikeustieteen korkeimman koulutuksen, eikä sekään aina riitä.
Mutta mitä Minerva Piha tarkoittaa sanoessaan, että saamen kieli tulee pysymään merkittävänä kommunikointikielenä valtaväestöjen kiivaasta ja kyseenalaisesta kolonialismi- ja pakkosulauttamispolitiikasta huolimatta? Olen toki iloinen Minerva Pihan varmuudesta, että saamen kieli tulee säilymään. Mutta missä tällaista kiivasta ja kyseenalaista kolonialismi- ja pakkosulauttamispolitiikkaa harjoitetaan, ja mitkä ovat ne valtaväestöt, jotka sitä toteuttavat?
Kuulostaa ihan siltä kuin Suomi, Ruotsi, Norja ja Venäjä pyrkisivät tukahduttamaan saamen kielen ja saamelaisten kulttuurin ‒ siitä huolimatta, että Suomen valtio, Ruotsin valtio ja Norjan valtio tukevat saamelaisten kulttuurista itsehallintoa. Venäjän pyrkimyksistä en ole varma, koska Kremlissä istuva hallitus rekrytoi Venäjän vähemmistökansojen nuorukaisia tykinruuaksi sotaan Ukrainassa.
Mielestäni lause: ”Pohjoisessa Suomessa ja Skandinaviassa saame on kuitenkin pysynyt merkittävänä kommunikointikielenä, ja tulee sellaisena pysymäänkin valtaväestöjen kiivaasta ja kyseenalaisesta kolonialismi- ja pakkosulauttamispolitiikasta huolimatta.” on esimerkki siitä, kuinka tarkoite muuttuu kokonaan toiseksi kuin on haluttu, kun lauseeseen pakataan liikaa informaatiota.
Valtaväestö ei ole yksilö, vaan se on suuri joukko ihmisiä, suurempi kuin vähemmistö. Valtaväestöllä ja valtaväestöillä on tuskin koskaan yhtenäinen pyrkimys toimia kiivaasti johonkin suuntaan ja jotakin toista väestöä vastaan. Osuvin esimerkki lähimenneisyydestä, jolloin valtaväestö on toiminut järjestelmällisesti vähemmistöjään vastaan, lienee kansallissosialistinen Saksa vuosina 1933‒1945; eivätkä silloinkaan kaikki valtaväestön jäsenet osallistuneet vähemmistöjen vainoamiseen.
Suomi, Ruotsi, Norja ja Venäjä kilpailivat Lapinmaan verotusoikeudesta, hallinnasta ja asuttamisesta aina keskiajalta Norjan ja Venäjän välisen rajasopimuksen hyväksymiseen saakka vuonna 1826. Tosin jos tämän kilpailun aikaväliä halutaan laajentaa, voidaan ajatella, että se jatkui vuoteen 1947, jolloin Suomi luovutti Paatsjoen Jäniskosken alueen Neuvostoliitolle.
Siinä kilpailussa jäivät suurten toimijoiden jalkoihin saamelaiset sekä kalottialueen suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset ja venäläiset riippuen siitä, ketkä olivat kulloinkin voitolla. Mutta tuo kilpailu on nykyään jo menneisyyttä, eikä Suomella, Ruotsilla, Norjalla ja Venäjällä liene suunnitelmia aloittaa se uudelleen joskus tulevaisuudessa.
Suomen kielessä ’tulee pysymään’ ilmaisee futuuria eli odotettavissa olevaa aikaa. Imperfekti, perfekti ja pluskvamperfekti puolestaan ilmaisevat mennyttä aikaa. Jos lauseessa on sekä menneisyyteen osoittava aikamuoto että tulevaisuuteen osoittava aikamuoto, se on kieliopillisesti väärin rakennettu. Kielen logiikka särkyy siinäkin tapauksessa, että päälause on perfektissä ja sivulause on futuurissa, kuten esimerkistä käy ilmi.
En halua olla kielipoliisi. Mutta jos olisin kirjoittanut Pro gradu -työhöni samalla tavalla virheellisen lauseen kuin esimerkissä, ohjaajani olisi pannut minut muotoilemaan sen uudelleen. Ihan vaan mallin vuoksi muotoilen Minerva Pihan tekstiä sellaiseksi, että sen tarkoite tulee esiin:
”Saame on pysynyt Pohjois-Suomessa ja Skandinaviassa merkittävänä kommunikaation kielenä siitä huolimatta, että saamelaisiin ja heidän kulttuuriinsa on kohdistunut kolonialistisia ja yhtäläistäviä pyrkimyksiä menneisyydessä. Uskon, että saame tulee säilymään ja vahvistumaan puhekielenä, kirjakielenä ja hallinnon kielenä.”