2. paastonajan sunnuntai
Luuk.7:36‒50

 

Rheinland_Marksberg_crop_signed.jpg

 

Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, että Simon-niminen fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle. Vieraanvaraisuuteen kuului, että isäntä antoi palvelijoidensa pestä aterialle kutsuttujen jalat. Sen jälkeen isäntä tervehti jokaista vierastaan suudelmalla. Arvohenkilöille hän osoitti erityistä kunnioitusta voitelemalla heidän hiuksensa tuoksuvalla öljyllä. Simon löi laimin nämä velvollisuudet Jeesuksen kohdalla, mikä paljasti, ettei hän kutsunut Jeesusta luokseen osoittaakseen hänelle ystävyyttä.

Varakkaiden ihmisten talot olivat ulospäin kuin linnakkeita. Korkeat, umpinaiset seinät estivät ulkopuolisia pääsemästä asuntoon. Miten siis perheeseen tai palvelusväkeen kuulumaton nainen pääsi hiipimään Simonin olohuoneeseen saakka? Ehkä portinvartija oli tottunut laskemaan hänet taloon iltaisin. Tai ehkä huonomaineinen nainen kuului suunnitelmaan, jonka Simon oli laatinut koetellakseen Jeesusta.

Kun huonomaineinen nainen ilmestyi Jeesuksen eteen, Simon käyttäytyi niin kuin tuo nainen olisi kuulunut talon väkeen. Ja kun nainen pesi Jeesuksen jalat kyynelillään, kuivasi ne hiuksillaan ja voiteli ne tuoksuöljyllä, Simon ajatteli, että Jeesus oli varmasti kaikkea muuta pyhä mies. Olisihan Jeesuksen pitänyt tietää, jos hänellä oli vähänkin profeetan lahjoja, minkälainen nainen häneen koski.

Ennen kuin Simon ehti sanoa mitään, Jeesus kertoi vertauksen kahdesta miehestä. Toinen oli velkaa rahanlainaajalle viisisataa denaaria ja toinen viisikymmentä denaaria. Kumpikin sai velkansa anteeksi, koska kummallakaan ei ollut, millä maksaa. Sitten Jeesus kysyi Simonilta, kumpi näistä kahdesta oli kiitollisempi velan anteeksi antajalle. Simon vastasi: ”Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.”

Psalmissa 51. sanotaan: Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka.” ja ”Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki.” (Ps.51:8,19 KR1938). Fariseus Simon tunsi pyhät kirjoitukset, mutta hän oli rakentanut niiden käskyistä ja kielloista hurskauden tornin; ja torninsa huipulla hän suitsutti Jumalalle kiitosta siitä, ettei hän ollut samanlainen kuin syntiset. Jeesuksen esittämään kysymykseen Simon vastasi oikein, mutta hän ei käsittänyt olevansa toinen niistä velallisista.

Sille velalliselle, joka ei kyennyt salaamaan syntejään ja joka itki Jeesuksen jalkojen juuressa, Jeesus sanoi: ”Uskosi on pelastanut sinut, mene rauhassa.” Jumalalle siis on mieluisempi syntinen, joka tunnustaa rikkomuksensa, kuin hurskas, joka iloitsee hengellisestä menestyksestään; sillä:

Moni meistä on kuin kala,
jonka aallot ovat viskanneet merestä rannalle.
Sinne lojumaan, sätkimään,
kamppailemaan kuivumista vastaan,
pelkäämään yksinäisyyttä ja hidasta tuhoa,
kuitenkin niin lähellä vettä,
kunnes tulee joku,
joka viskaa sen takaisin mereen,
ja sillä kertaa sitä kalaa onnisti.
(Jörg Zink, Rukouksen tie).