Uudenvuodenpäivä, Ilm.3:7‒8, 3. vsk
New Years Day, Rev.3:7‒8

Yksi kristikunnan kuuluisimmista lausahduksista on peräisin kirkkoisä Augustinukselta (354‒430), joka kirjoitti Tunnustuksia -teoksessaan:   

”Suuri olet sinä, Jumala, ja ylitsevuotavan kiitoksen arvoinen; mittaamaton on voimasi, ja viisautesi on kaiken ymmärryksen yläpuolella. Niin me ihmiset, jotka olemme syntyneet luomistyösi kautta, tahdomme ylistää sinua ‒ me kannamme mukanamme kuolevaisuuttamme todisteena syntisyydestämme ja siitä, että sinä lannistat ylpeät. Sinä nostit meidät, jotta saisimme ilon sinun kiittämisestäsi; sillä sinä olet tehnyt meidät ja ottanut omiksesi, ja sydämemme on rauhaton, kunnes se löytää rauhan sinussa.”

Vuosia sitten luin Helsingin Sanomista tiedeartikkelin, jossa kerrottiin ihmiskunnan kulttuurihistorian olevan jo niin pitkä, että se on voinut vaikuttaa ihmiseen lajina. Tuossa artikkelissa sanottiin, että me nykyajan ihmiset olemme erilaisia olentoja kuin sata tuhatta vuotta sitten eläneet esivanhempamme olivat. Kulttuurin ylläpitäminen on vahvistanut ajantajuamme ja ‒ yllätys monille ‒ uskonnollisuuttamme.

1700-luvun valistusfilosofit halusivat luoda uskonnottoman yhteiskunnan, sillä he olettivat, että uskonto oli jotain alkukantaista, joka tuli häviämään sitä mukaa kuin ihmiskunnan tiedon määrä kasvoi. Mutta he olivat väärässä. Vaikka uskonnot ovatkin toisinaan hillinneet, jopa estäneet ihmisiä ajattelemasta asioita uusilla tavoilla, ne ovat myös kannustaneet ihmisiä etsimään totuutta.

Hyviä esimerkkejä tästä ovat tähtitieteilijät Nikolaus Kopernikus (1473‒1543) ja Galileo Galilei (1564‒1642), jotka tutkivat planeettojen liikkeitä löytääkseen niistä Luojan asettamat kaikkeuden lait, fyysikko Blaise Pascal (1623‒1662), jolle matematiikka oli rukousta, apotti Gregor Mendel (1822‒1884), joka keksi perinnöllisyystieteen edellytykset, sekä patenttitoimiston virkamies Albert Einstein (1879‒1955), joka koki saaneensa suhteellisuusteoriaan johtaneet oivalluksensa Jumalalta.

Vanhassa Testamentissa Saarnaaja sanoo: ”Joka tietoa lisää, se tuskaa lisää” (Saarn.1:18). Mutta onko meidän tulkittava hänen sanansa niin, että tietoa ei pidä etsiä eikä lisätä? Minun mielestäni Saarnaaja tarkoittaa, että saavutamme viisauden vain näkemällä vaivaa sen eteen. Tiedonhalu kuuluu ihmisen olemukseen, koska Jumala loi ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen. Mutta tieto ei tule meille ilmaiseksi.

Ihmisen käsityskyky on rajallinen. Totuus aukenee hänelle vaivalloisesti ja hitaasti. Tiedon etsintä on kuin labyrintissä kulkemista: kun etsijä saa auki yhden oven, hän joutuu huomaamaan, että sen takana on useita uusia ovia. Jotkut niistä eivät johda minnekään, toiset niistä vievät harhaan, ja vain aniharvan oven kautta aukeaa tie eteenpäin.

Totuudenetsijä siis lisää omaa tuskaansa, kun hän pyrkii labyrintistä ulos. Toistenkin tuskaa hän saattaa lisätä, jos hän luottaa vain itseensä ja aukoo oikeiden ovien sijasta vääriä ovia. Siksi on mieletöntä hylätä ajatus Jumalan olemassaolosta. Jumala on ainoa, joka näkee koko totuuden yhdellä kerralla. Ilman hänen johdatustaan ihmiset ovat hukassa – silloinkin, kun tarkoitukseton elämä tuntuu ihmisistä aivan hyvältä.

Ilmestyskirjan alussa on merkillinen puhuttelu seitsemälle Vähä-Aasian seurakunnalle. Efesoa kehotetaan palaamaan ensimmäiseen rakkauteen, joka sillä oli Kristuksessa. Smyrnaa rohkaistaan olemaan uskollinen kuolemaan asti. Pergamoa ja Tyatiraa ojennetaan siveettömyydestä ja epäjumalien palvelemisesta.

Sardesta herätetään hengellisestä unesta. Filadelfiaa kiitetään ja sille sanotaan: ”Edessäsi on nyt avoin ovi, minä olen sen avannut, eikä kukaan voi sitä sulkea. Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni.” Laodikeaa varoitetaan rikkauden aiheuttamasta sokeudesta ja penseydestä.

Seitsemästä seurakunnasta Smyrna ja Filadelfia ovat kilvoitelleet hyvin. Niille ei sanota, että niiden olisi tehtävä jostain parannus. Silti vain toiselle niistä aukeaa kirkkauden ovi. Ensin mainittu joutuu vielä käymään läpi koetusajan.

Jumalan johdatuksessa oleminen ei ole sitä, että saamme aina kulkea voittosaatossa. Johdatus voi ilmetä myös niin, että meidän on kohdattava vaikeuksia ja voitettava ne.

Luonnollinen ihminen pyrkii ennakoimaan tulevaa ja varautumaan siihen. Jos hän on sivistynyt, hän tutkii, mittaa, laskee ja päättelee, mitä odotettavissa on. Jos hänellä ei ole sivistystä, hän tekee taikoja ja uskoo enteisiin. Mutta Jumalan ihminen ottaa varteen Jumalan sanan ja pyytää Kristusta elämänsä valoksi.

Ei ole alkukantaista eikä vanhanaikaista uskoa Jumalaan. Päinvastoin juuri se, että haluamme kertoa ajatuksemme ja tunteemme jollekin, jonka käsitämme itseämme korkeammaksi, tekee meistä ihmisiä. Jumala on ilmoittanut itsensä meille sanassaan, joka tuli lihaksi Jeesuksessa Kristuksessa. Vieläkin hän pitää meille auki ovea, jonka kautta päästään ikuiseen elämään.

*

One of the most famous sayings of all Christianity is from Saint Augustine of Hippo (354‒430), who wrote in his Confessions:

“Great are you, O Lord, and exceedingly worthy of praise; your power is immense, and your wisdom beyond reckoning. And so we men, who are a due part of your creation, long to praise you – we also carry our mortality about with us, carry the evidence of our sin and with it the proof that you thwart the proud. You arouse us so that praising you may bring us joy, because you have made us and drawn us to yourself, and our heart is unquiet until it rests in you.”

Many years ago I read in the newspaper ‘Helsingin Sanomat’ a science article, which described that the cultural history of mankind was long enough to make an effect on the human being as a species. It was said that we modern people are different than our ancestors who lived one hundred thousand years ago. The maintenance of culture has enforced our sence of time and, a surprise to many modern people, our religiousness.

The philosophers of the Age of Enlightment wanted to build a society that acknowledged no religion. They assumed that religion was a primitive way of thought, which would disappear as the intelligence of mankind grew. But the philosophers had it wrong.

Though religions have now and then controlled people’s thinking and even prevented new ideas from coming forth, religions have also incited people to look for the truth. Good examples of this are astronomers Nicolaus Copernikus (1473‒1543) and Galileo Galilei (1564‒1642) who studied planetal movements to find the universal laws given by God, physicist Blaise Pascal (1623‒1662) for whom mathematics was the same as worshiping God, abbot Gregor Mendel (1822‒1884) who invented the basics of genetics, and patent official Albert Einstein (1879‒1955) who said that the idea which led him to formulate the theory of relativity was given to him by God.

In the Book of Ecclesiastes is a verse: “For in much wisdom is much grief, and he who increases knowledge increases sorrow.” (Ecc.1:18). But is this meant to be taken so that knowledge and wisdom are of no value? I believe it means something else, for instance that we can’t increase our wisdom without paying a price for it. It’s in humanity to have a thirst for knowledge, because God created man in His image and likeness.

Human comprehension is limited though. The truth opens to us slowly and only by struggle. Mankind’s search for knowledge is like wandering in a labyrinth. When one door is opened there are several other doors behind it and so on. Many of those doors lead to dead ends, some of them are even traps and only a few of them lead forward.

The one who looks for truth increases his pain by trying to find a way out of the labyrinth. The pain of others may also be increased, when the truthseeker counts only on himself. The big risk is that the doors that should stay closed forever are opened, and the doors that should be opened are never found.

This is why abandonment of the notion of God is not wisdom. God is more than a notion. He is a true entity. And He is the only one who sees the whole truth and all of the truth at one glance. Without his guidance mankind is hopelessly lost, even though many may feel that there’s no problem in a situation like that.

In the beginning of the Revelation there are extraordinary greetings to the seven churches of Asia Minor. To Ephesus the Lord says: “I have this against you, that you have left your first love.” To Smyrma He says: “Be faithful until death, and I will give you the crown of life.” To Pergamos and Thyatira the Lord gives an order to reject immorality. For Sardis He want’s that it shall wake from it’s spiritual sleep. Philadelphia is praised by the Lord for not having denied His name. The Lord says to it: “See, I have set before you an open door, and no one can shut it.” To the Laodiceans the Lord gives a warning of them being lukewarm: “I could wish you were cold or hot.”

Of the seven churches of Asia Minor Smyrna and Philadelphia have struggled well. They are not told to repent. Yet it is only Philadelphia who may enter the open door. Smyrma has to go through a period of tribulation.

Being under the guidance of God does not mean that we may spend our time walking in a triumph. His guidance may appear to us so that we have to face challenges and overcome them.

By nature human beings try to predict and to be prepared to what’s coming. A sophisticated man studies, measures, computes and figures what may be ahead in close future. An uncivilized man trusts in magic and augury. But a man of God takes advice of God’s Word and asks Christ to be the light of his life.

It’s not primitive or old-fashioned to believe in God. On the contrary. Our need to share our thoughts and feelings with someone who we know is exceedingly above us, makes us human beings. God has manifested Himself to us through His Word, which came to flesh in Jesus Christ. He is still holding open the door of salvation to us.