4. sunnuntai pääsiäisestä
Jaak.1:17‒21
 

Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat taivaan kansalaisia maailmassa. Tavallisesti tämä ”kahden maan kansalaisuus” käsitetään myönteiseksi lisäksi tai eduksi: kristityn elämä on enemmän kuin aika syntymän ja kuoleman välissä, kristitty elää iankaikkista elämää.

Kuitenkin Uuden Testamentin mukaan taivaan kansalaisuus on tai sen pitäisi olla käytännöllinen elämäntapa. Apostoli Jaakob sanoo:

”Jos veljenne tai sisarenne on vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: ’Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin’, jos ette anna heille, mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.” (Jaak.2:15‒17).

Jaakobin kirjeestä on sanottu, että se on lakihenkisin Uuden Testamentin kirjoista. Jaakob todella tuntuu haastavan apostoli Paavalilta peräisin olevan uskonvanhurskauden periaatteen, kun hän sanoo: ”Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani.” (Jaak. 2:18).

On kuitenkin erehdys luulla, että Jaakobin kirje olisi ristiriidassa Paavalin kirjeiden kanssa. Tämän päivän epistolassa Jaakob sanoi: ”Olkaa [siis] sävyisiä ja pankaa pois kaikki saasta ja pahuus. Ottakaa vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi pelastaa teidän sielunne.” (Jaak.1:21).

Apostoli Paavali sanoo saman asian kirjeessään efesolaisille: ”Älkää tuottako surua Jumalan Pyhälle Hengelle, jonka olette saaneet sinetiksi lunastuksen päivää varten. Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden.” (Ef.4:25–32).

Jaakob ja Paavali olivat kumpikin saaneet juutalaisen kasvatuksen, mistä syystä he arvostivat Vanhan Testamentin käskyjä ja määräyksiä. Armosta pelastuminen ei merkinnyt heille piittaamattomuutta siitä, mihin Jumalan sana heitä velvoitti.

Jaakob vaati, että kristityt toimivat siten kuin he uskoivat ja opettivat. Paavali puolestaan korosti, että usko oli Pyhän Hengen lahja, joka ei syntynyt ihmisvoimin. Kenet Pyhä Henki johdatti Kristuksen tuntemiseen, se sai uskon, joka tuotti Jumalan mielen mukaisia tekoja.

Luterilainen opetus uskon ja tekojen suhteesta on yhdistelmä Paavalia ja Jaakobia. Martti Luther sanoo: ”Uskoa ja tekoja on mahdoton erottaa, sillä Kristusta ei ole jaettu uskon Kristukseksi ja tekojen Kristukseksi. Se, joka uskoo Kristukseen, rakastaa lähimmäistään; ja se joka palvelee lähimmäistään, uskoo Kristukseen.”

Toisen kansankirkkomme edesmennyt johtaja, arkkipiispa Paavali kuvasi uskon ja tekojen suhdetta osuvalla vertauksella: ”Hengellisen vaelluksen viisaus ja vaikeus on siinä, ettei lehtiä pidä pitää hedelminä, mutta ei pidä myöskään kuvitella voivansa kantaa hedelmiä ilman lehtiä, se on: saavuttaa Hengen lahjoja vaivaa näkemättä.”

Tässä ajassa elämme ihmisten kanssa ja heidän keskellään. Usko on lahja, jonka avulla näemme lähimmäisissämme Kristuksen. Usko vaikuttaa ja saa aikaan rakkauden tekoja. Suhteessa lähimmäiseen emme voi ottaa vapautta olla palvelematta ja vedota siihen, että pelastumme uskosta emmekä teoista. Juuri tällaista ajattelua vastaan Jaakob kirjoitti kirjeensä.

Taivaan kansalaisuus on siis muutakin kuin bonus. Se voi tuntua rasitteelta silloin, kun kohtaamme lähimmäisiä, jotka tahtovat käyttää hyväksi palvelualttiuttamme. Miten sellaisten ihmisten kanssa pitäisi menetellä? Yksi mahdollisuus on koetella heidän vaikuttimensa.

Apostolien tekojen kolmannessa luvussa kerrotaan, kuinka Pietari ja Johannes toimivat, kun he tapasivat Jerusalemin temppelin portilla miehen, joka kannettiin sinne joka päivä kerjäämään.

”Kun mies näki Pietarin ja Johanneksen menossa temppeliin, hän pyysi heiltä almua. Pietari loi katseensa häneen, samoin Johannes, ja Pietari sanoi: ’Katso meihin.’ Mies katsoi tarkkaavaisesti odottaen saavansa heiltä jotakin. Mutta Pietari sanoi: ’Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä: nouse ja kävele.’ Hän tarttui miestä oikeasta kädestä ja auttoi hänet ylös, ja siinä samassa mies sai voimaa jalkoihinsa ja nilkkoihinsa. Hän hypähti pystyyn, seisoi jalkojensa varassa ja käveli, ja hän tuli heidän kanssaan temppeliin, hyppeli kulkiessaan ja ylisti Jumalaa.” (Ap.t.3:3−8).

Jos kerjäläinen olisi sanonut Pietarille ja Johannekselle: ”En minä välitä teidän Jeesuksestanne. Antakaa minulle leipää”, Pietari ja Johannes eivät olisi voineet auttaa häntä, vaan hän olisi jäänyt entiseen tilaansa. Mutta koska hänelle kelpasi se, mikä oli parempaa kuin almut, hän sai kokea parantumisen ihmeen.

Aika harvoin kohdallemme tulee joku, joka sanoo: ”En minä välitä hyväntekeväisyydestänne. Antakaa minulle Jeesus!” Ei kuitenkaan pidä lannistua sen vuoksi, että ihmiset haluavat hyvää mutta eivät parasta. Emmehän me ole sydänten avaajia ja ihmeiden tekijöitä; vaan Pyhä Henki avaa sydämet ja synnyttää uskon.

Taivaan kansalaisuus on käytännöllinen elämäntapa. Jeesus toimii meidän kauttamme, kun suostumme olemaan hänen oppilaitaan. Jos ajattelemme taivaan kansalaisuuden olevan ainoastaan periaate, olemme itsekin vaan kansalaisia maailmassa.