5. paastonajan sunnuntai, Mark.12:1-12, 3. vsk

Markuksen evankeliumin yhdennessätoista luvussa kerrotaan, että Jeesus meni Jerusalemin temppeliin ja ajoi sieltä ulos rahanvaihtajat ja uhrieläinten kaupustelijat. Tämä tapahtui pääsiäisen edellä todennäköisesti samaan aikaan, kun juutalaiset perinteensä mukaisesti puhdistivat kotinsa kaikesta hapatuksesta eli hapantaikinasta.

Vaikka rahanvaihtajien ja kaupustelijoiden basaari sijaitsi pakanain esipihassa eikä varsinaisessa temppelissä, Jeesuksen teko herätti huomiota. Jerusalemiin saapuneet pyhiinvaeltajat, joille temppelisekelit ja niillä lunastettavat uhrieläimet maksoivat kohtuuttomia summia, osoittivat suosiotaan Jeesukselle. Ylipapit, lainopettajat ja vanhimmat, jotka hyötyivät pakanain esipihan liiketoiminnasta, sen sijaan kiristelivät hampaitaan.

Mutta ylipapit ja heidän kannattajansa olivat vähälukuiset verrattuina niihin tuhansiin, joihin Jeesuksen teot ja opetukset tekivät suuren vaikutuksen. Sen vuoksi ylipapit, lainopettajat ja vanhimmat tulivat kysymään Jeesukselta:

−   Millä valtuuksilla sinä tällaista teet? (Mark.11:28).

Jeesus sanoi heille:

−   Vastatkaa te ensin minulle, oliko Johanneksen kaste peräisin taivaasta vai ihmisistä, niin minä kerron teille, millä valtuuksilla minä kaikkea tätä teen. (Vrt. Mark.11:29-30).

Valtuuksien tarkistajat eivät voineet tunnustaa, että Johannes Kastaja oli ollut profeetta, koska he tiesivät Jeesuksesta, että tämä jatkoi siitä, mihin Johannes oli päässyt. He eivät myöskään voineet sanoa Johannes Kastajan toimineen ihmisten laskuun, sillä suurin osa kansasta piti Johannesta aitona Jumalan miehenä.

Niinpä he vastasivat Jeesukselle:

−   Emme tiedä. (Mark.11:33).

Näin aloite siirtyi Jeesukselle. Hän otti sen käsiinsä kertomalla vertauksen viinitarhan vuokraajista, jotka eivät halunneet luovuttaa tarhan omistajalle tälle kuulunutta sato-osuutta. Kun omistaja lähetti palvelijansa perimään saataviaan, vuokraajat pahoinpitelivät tai tappoivat jokaisen palvelijan vuorollaan. Viimein tarhan omistaja lähetti vuokraajien luo poikansa, mutta tämänkin he ottivat hengiltä.

Koska Jeesuksen esittämä vertaus alkoi sanoilla: ”Mies istutti viinitarhan, ympäröi sen aidalla, louhi kallioon viinikuurnan ja rakensi vartiotornin”, hänen juutalaiset kuulijansa muistivat vastaavanlaisen kohdan Jesajan kirjasta:

Ystävälläni oli viinitarha

hedelmällisellä rinnemaalla.

Hän muokkasi sen,

perkasi puhtaaksi kivistä

ja istutti sinne jaloa viiniköynnöstä,

hän rakensi sen keskelle vartiotornin

ja louhi kallioon viinikuurnan.

Hän odotti makeiden rypäleiden satoa,

mutta tarha kasvoi villimarjoja.

(Jes.5:1-3).

Viinitarha tarkoitti Israelin kansaa, jalo viiniköynnös Juudan heimoa, vartiotorni Jerusalemin temppeliä ja viinikuurna temppelin alttaria.

Villimarjat puolestaan edustivat pakanuutta. Juudan kuningas Manasse edisti kansan luopumista isiensä Jumalasta palvelemalla epäjumalia ja rakennuttamalla niiden alttareita joka paikkaan. Hän vainosi profeettoja ja syyllistyi niin moneen veritekoon, että ”Jerusalem oli hänen aikanaan ääriään myöten täynnä viatonta verta.” (2.Kun.21:16).

Jesaja näki nämä aikakautensa jumalanpalveluksen ja yhteiskunnallisen elämän vääristymät. Hän näki myös eteenpäin, mitä kaikesta vääryydestä seurasi ja ennusti:

”Herra asettuu käymään oikeutta, hän ryhtyy tuomitsemaan kansaansa. Hän tulee ja vaatii tilille kansansa vanhimmat ja hallitusmiehet: Te olette riistäneet tyhjiin, te olette tärvelleet viinitarhan, köyhien omasta te olette koonneet omaisuutenne.” (Jes.3:13-14).

Todennäköisesti Jesaja toi Manassen hoville tämänkin Herran sanan: ”Niin kuin ruokakuppi pyyhkäistään puhtaaksi ja käännetään kumoon, niin minä pyyhkäisen tyhjäksi Jerusalemin.” (2.Kun.21:13).

Juutalaiset tiesivät historiastaan, että heidän joutumisensa pakkosiirtolaisiksi Assyriaan ja Babyloniaan johtui siitä, että he olivat hylänneet Jumalansa käskyt ja määräykset. Jeesus jatkoi vertaustaan kysymällä:

−   Mitä viinitarhan omistaja nyt tekee?

Vaikka Jeesus vastasi kysymykseensä itse, kuulijat osasivat jo päätellä, että viinitarhan omistaja tulisi rankaisemaan kelvottomia vuokraviljelijöitä ja antamaan viinitarhansa toisille. Kaikki ymmärsivät myös, että viinitarhan omistajan poika oli Jeesus ja pahat vuokraviljelijät olivat kansan hallitusmiehiä.

Viinitarhan antamisen toisille kuulijat tulkitsivat riippuen siitä, missä yhteiskunnallisessa asemassa he olivat, ennustukseksi tai sitten uhkaukseksi. Sitä seurasi kuitenkin lupaus, joka ylitti paikalla olleiden käsityskyvyn. Jeesus lainasi psalmin 118 jakeita 22-23:

”Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herra tämän teki, Herra teki ihmeen silmiemme edessä.”

Kyseisessä psalmissa sanottiin myös: ”Minä en kuole, vaan elän ja kerron Herran teoista.” (Ps.118:17). Viinitarhavertaus siis jatkui tulevaisuuteen. Viinitarhan omistajan Poika ei jäänyt kuolleeksi, vaan hänestä tuli uuden viinitarhan alku. Näin Jeesus ilmoitti etukäteen ristinkuolemansa, ylösnousemuksensa ja kristillisen seurakunnan syntymisen.

Mutta on viinitarhavertauksessa jotain meidänkin ajallemme. Kun vuokraviljelijät kohtasivat tarhan omistajan pojan, he sanoivat toisilleen: ”Hän on perillinen. Tapetaan hänet, niin perintö on meidän.” Tämähän vastaa modernia ajattelutapaa, että ihmiset voivat julistaa Jumalan kuolleeksi ja korottaa itsensä jumaliksi.

Nykyajan ihmisille on kuitenkin jo alkanut valjeta,

−   miten käy luomakunnalle, kun sen Luoja pannaan viralta,

−   mitä tapahtuu moraalille, kun se perustuu selviytymiskilpailuun,

−   miten vajavaista on parhainkin tietomme, ja

−   kuinka helposti ja kohtalokkaasti viisaimmatkin meistä erehtyvät.

Aikamme naturalistinen materialismi uskoo kyllä tuhon mahdollisuuteen, mutta se ei kykene tarjoamaan ihmisille muuta toivoa kuin tuhon viivyttämisen tavalla tai toisella. Jeesuksen avaama näköala on sen sijaan rohkaiseva: ne, jotka pysyvät hänessä, saavat voimansa hänestä ja kasvavat hänen tuntemisessaan.

Vaikka tämä maailma katoaa, Jeesuksen ystäville on jo olemassa ”uusi taivas ja uusi maa”, jossa ei ole nykyisen maailman ristiriitoja. Johannes sanoo Ilmestyskirjassa:

”Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: ’Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä!’ Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” (Ilm.21:1-4).

Tätä valtakuntaa varten me elämme. Ja kun se tulee, näemme, miten tämä hetken kestävä kilvoituksemme asettuu Jumalan ihmeelliseen suunnitelmaan. Silloin laulamme ystävästämme ja hänen viinitarhastaan, Kristuksen lunastamasta luomakunnasta.