2. adventtisunnuntai, Luuk.17:20–24, 3. vsk

 

Päivän evankeliumissa on mielenkiintoinen kohta, jossa Jeesus sanoo: ”Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’ tai: ’Se on tuolla’. Katsokaa, Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.”

Minkä meitä pitäisi kiinnostaa tässä Luukkaan evankeliumin kohdassa? Emme huomaa siinä mitään erityistä, jos luemme tai kuulemme sen suomenkielellä.

Mutta Uuden Testamentin kreikankielinen alkuteksti johdattaa meidät oikeille jäljille. Siinä nimittäin sanotaan: ”Uuk erkhetai hee basileia tou theuu meta parateereeseoos.” Tämän lauseen sanatarkka suomennos on: ”Ei tule valtakunta Jumalan sivusta tarkkaillen.”

Mitä ihmeellistä tässä sitten on? Kun muistamme, ketkä esittivät Jeesukselle kysymyksen, johon hän vastasi edellä mainitulla tavalla, ymmärrämme, kuinka huolellisesti Jeesus valitsi sanansa.

Fariseukset tarkkailivat Jeesuksen toimintaa usein jostakin sivusta niin, ettei heitä voinut samastaa Jeesuksen seuraajiin tai kuulijakuntaan. Kuitenkin he lähestyivät Jeesusta sopiviksi katsominaan hetkinä puhutellakseen häntä juonikkaasti ja koetellakseen häntä. Jeesuksen antama vastaus oli hienovarainen vihje siitä, ettei fariseuksilla ollut kosketusta Jumalan valtakuntaan.

Vuoden 1938 kirkkoraamatussa lause: ”Jumalan valtakunta on teidän keskellänne” oli käännetty seuraavasti: ”Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.” Kreikankielisessä alkutekstissä vastaava kohta kuuluu: ”Iduu gar hee basileia tuu theuu entos hymoon estin.”

Kumpi on uskollisempi kreikankieliselle alkutekstille, vuoden 1992 raamatunkäännös vai vuoden 1938 kirkkoraamattu? Kumpikin käännös on mahdollinen, sillä kreikan sanan 'entos' merkitys on kera tai sisällä.

Asiayhteys ei tue sitä, että Jeesus olisi kehottanut ulkokultaisia fariseuksia etsimään Jumalan valtakuntaa sisältään. Heidän sisimmästään olisi löytynyt vain törkyä, kuvasihan Jeesus toisessa yhteydessä heitä kalkituiksi haudoiksi (ks. Matt.23:27). Siksi on asiayhteyden kannalta luonteva tulkinta, että Jeesus kehotti fariseuksia kuuntelemaan, ei niinkään hänen sanojaan kuin hänen sanomansa. Vapaasti suomentaen:

‒ Katsokaa, Jumalan valtakunta on tässä, teidän keskellänne. Jos kykenette kuuntelemaan, voitte myös nähdä sen.

Jumalan valtakunnasta ei pääse osalliseksi sivusta tarkkaillen. Ihmisen, joka haluaa päästä Jumalan valtakuntaan, pitää antaa sen tulla keskelle elämäänsä. Jumalan valtakuntaa ei pidä torjua ylimielisellä asenteella tai kovalla, itsevarmalla mielellä.

Jumalan valtakunta tulee niiden luo, jotka kuulevat Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ja ottavat sen vastaan nöyrästi ja iloiten. ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.” (Room.10:17).

*

Jumalan valtakunnan tarkkaileminen sivusta ei ole niinkään poikkeuksellinen ilmiö kuin ehkä kuvittelemme sen olevan. Noin miljoona Suomen kansalaista ei ole minkään rekisteröityneen uskonnollisen yhteisön jäsen.

Ovatko he uskonnottomia, niin kuin vapaa-ajattelijat mielellään asian tulkitsevat? Eivät ole, sillä useimmat heistä pitävät arvomaailmaansa kristillisenä tai ainakin kristillisen kulttuurin suuntaisena.

Miksi nämä ihmiset sitten eivät halua kuulua mihinkään kristilliseen kirkkokuntaan tai yhdistykseen? Yksi syy on se, että nykyajan nuoret aikuiset pyrkivät rakentamaan aatemaailmansa ”ihan ite”. Kirkon perinteiset opetukset, jumalanpalvelukset ja toimitukset eivät kelpaa heille sellaisinaan.

Mutta vielä tätäkin yleisempi syy on halu ”matkustaa vapaalipulla”. Monet suomalaiset katsovat, että kun joku heidän perheenjäsenistään on kristillisen kirkkokunnan tai yhdistyksen jäsen, he voivat nauttia tuon yhteisön palveluista maksamatta niistä mitään.

Nämä ”vapaamatkustajat” eivät ota huomioon, että jokaisen kristityn velvollisuus ja hyve on tukea taloudellisesti omaa seurakuntaansa. Sanotaanhan Uudessa Testamentissa:

”Kun me olemme kylväneet teihin hengellisen kylvön, olisiko liikaa, jos korjaisimme teiltä aineellisen sadon?” (1.Kor.9:11) ja: ”Se, jolle Jumalan sanaa opetetaan, antakoon opettajalleen kaikkea hyvää.” (Gal.6:6) ja: ”Vanhimmat, jotka johtavat seurakuntaa, ansaitsevat sekä kunnioituksen että taloudellisen tuen, varsinkin ne, jotka tekevät työtä sananjulistajina ja opettajina.” (1.Tim.5:17).

Niin sanottu kirkollisvero, joka on paremminkin seurakunnan jäsenmaksu, on oikeudenmukainen ja kohtuullinen maksu, koska se on

- suhteellinen, joten jokainen antaa maksukykynsä mukaisesti, vähävaraiset vähän ja varakkaat paljon;
- prosentuaalisesti pieni, joten se ei vie kenenkään taloutta konkurssiin;
- demokraattinen, koska veroprosentin suuruus on kirkkovaltuuston päätettävissä;
- tasapuolinen, koska veroviranomainen hoitaa sen kantamisen;

- palautuskelpoinen, jos veroennakkoa on pidätetty liikaa.

Kun nämä seikat otetaan huomioon, kirkollinen vapaamatkustaminen osoittautuu itsekkyydeksi.

Toinen sivusta tarkkailemisen motiivi on itsensä vanhurskaana pitäminen puolison tai läheisen ihmisen uskon perusteella. Tämä kuulostaa epätodelta, mutta monet ihmiset ajattelevat juuri näin. Uusi Testamentti opettaa kuitenkin, että usko on omistettava henkilökohtaisesti:

”Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta, mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen.” (Room.3:25‒26).

Kukaan ei siis pelastu jonkun toisen uskolla, vaan uskomalla henkilökohtaisesti Jeesukseen Kristukseen.

Usko Jeesukseen on myös yhteinen usko, sillä se liittää yhteen Kristuksen seurakuntaan kaikki, jotka tunnustavat, että Jeesus Kristus on Herra. Uskova ihminen tunnistaa toisen uskovan ihmisen, koska heillä kummallakin on Jeesuksen Kristuksen Henki. He pystyvät tunnustamaan toisensa kristityiksi, vaikka he olisivat eri mieltä useissa opillisissa kysymyksissä.

Mutta se, joka erottaa itsensä Kristuksen kirkosta, erottaa itsensä myös Kristuksen Hengestä. Sen vuoksi hänellä ei ole ‒ vaikka hän kuinka vakuuttelisi itsellensä muuta ‒ sitä vanhurskautta, joka saadaan Jumalan edessä lahjaksi Jeesuksen Kristuksen kautta.

Kannattaa uskoa, mitä Jeesus sanoo:

”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh.15:4‒5).