11. sunnuntai helluntaista
Luuk.4:23−30


                                   Eloa kysyy korjuuseen. Lappajärven kirkko.


Jeesus tuli Nasaretiin, jossa hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagoogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi kohdan, jossa sanottiin:

”Herran Henki on minun ylläni,
sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista,
päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.”
(Jes.61:1−2).

Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagoogassa olivat, katsoivat tarkasti Jeesukseen. Hän alkoi puhua heille: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.”

Nasaretin asukkaat huokasivat ihastuneina ja odottivat, mitä Jeesus sanoisi seuraavaksi. Tämähän oli jo saavuttanut mainetta muissa Galilean kylissä. Kuitenkin nasaretilaiset sanoivat: ”Eikö tuo ole Joosefin poika?” Jeesus vastasi heille: ”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!”

Tämä Luukkaan evankeliumin katkelma paljastaa jännitteen, joka oli Jeesuksen ja hänen kotikaupunkinsa asukkaiden välillä. Nasaretilaiset ajattelivat, että heillä oli jonkinlainen osakkuus Jeesuksen maineeseen ja tunnustekoihin, koskapa Jeesus oli lähtöisin heidän keskuudestaan. Oman kylän suuren pojan kuuluisuus oli kaikkien nasaretilaisten kuuluisuutta.

Jeesus todella nosti Nasaretin maailmankartalle. Hän näytti Jerusalemin hienostoihmisille ja Kapernaumin nousukkaille, että pienessäkin kylässä on voimaa. Hän teki pienestä Nasaretista profeetan kaupungin. Nyt hän tuntui lupaavan tehdä siitä myös messiaan kaupungin. Tämä kaikki hiveli nasaretilaisten itsetuntoa.

Mutta Jeesus ei halunnut olla nasaretilaisten yhtiökumppani eikä heidän maailmankartalle juoksijansa. Hänellä oli kotikaupungilleen toisenlainen sanoma: profeettojen ennustama armon aika oli käsillä ja se aika piti käyttää oikein. Nasaretilaisten, jotka seurasivat alttiisti mielihalujaan, tuli ottaa todesta Jumalan sana ja elää sen mukaan.

”Älä rupea saarnaamaan meille parannusta. Kyllä me tunnemme sinut.” nasaretilaiset ajattelivat. Mutta myös Jeesus tunsi kotikaupunkinsa väen perinpohjaisesti. Siksi hän sanoi heille: ”Kohta te pyydätte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’ Mutta totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.”

Nasaretilaiset eivät kestäneet Jeesuksen totuudellisia sanoja, vaan raivostuivat hänelle ja kävivät häneen käsiksi. Kiitokset vaihtuivat pilkaksi: ”Sinustahan on tullut nokkava, kun olet kiertänyt vähän muutakin kuin tahkoa. Mennäänpä tuonne kylän reunalle katsomaan, osaako kukonpoika lentää.”

He veivät Jeesuksen jyrkänteelle heittääkseen hänet sieltä alas. Silloin Jeesus kääntyi heihin päin, katsoi heitä silmiin ja käveli hölmistyneiden kyläläistensä ohitse maantielle. Lentonäytöstä hän ei antanut, mutta näytön pyhyydestään ja voimastaan hän antoi kyllä.

Nasaretilaisten alemmuudentunto ja pikkusieluisuus ovat helposti havaittavissa päivän evankeliumista. Se ei ole kuitenkaan tarkoitettu ikuiseksi muistutukseksi siitä, millaisia he olivat. Paremminkin se on tarkoitettu kertomaan, millaisia mekin olemme hyvin usein.

Jeesus kelpaa meille parhaiten silloin, kun voimme käyttää häntä oman tahtomme mukaan. Mutta kuka suostuu olemaan työväline hänen käsissään? Päivän evankeliumi kysyy meiltä, kumpaa pidämme oikeana: Jeesuksen nimen alistamista meidän käyttöömme vaiko itsemme alentamista Jeesuksen käyttöön.

Se kysyy myös, millainen asenne meillä on Jeesukseen: olemmeko me valinneet hänet, vai onko hän valinnut meidät? Jos me olemme valinneet Jeesuksen, voimme yhtä helposti kuin nasaretilaiset ajaa hänet pois, kun hän ei tanssi pillimme mukaan. Mutta jos hän on valinnut meidät, seuraamme häntä, koska vain hänellä on iankaikkisen elämän sanat.

Etsikkoajalla tarkoitetaan sellaista ajanjaksoa, jolloin Jumala kutsuu ihmisiä yksilöinä ja yhteisöinä niin, että he joutuvat ratkaisujen ja valintojen eteen. Nasaretin kylänväellä oli etsikkoaika niin kauan kuin Jeesus oli heidän luonaan. Mutta he torjuivat Jeesuksen.

Miksi ihmiset hukkaavat etsikkoaikansa? Nykyään se johtuu paljoudessaan siitä, että Jumalaa ei tunneta tai tunnusteta. Monet näkevät asioiden kehittyvän huonoon suuntaan ja käyvät levottomiksi.

Mutta vain harva ymmärtää tehdä oikein ja kääntyä Jumalan puoleen. Sadat tuhannet ja jopa miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa kokoontuvat osoittamaan mieltään ilmastomuutoksen, koronavirusepidemian, puuttuvien ihmisoikeuksien ja monien muiden haitallisten asioiden takia. He vaativat toimia hallituksilta, mutta he eivät kysy Elämän Herralta, mitä heidän itsensä pitäisi tehdä.

Hallitukset puolestaan lähettävät edustajansa kansainvälisiin konferensseihin neuvottelemaan ratkaisuista maailmanlaajuisiin ongelmiin. Koska hekään eivät pyydä viisautta Elämän Herralta, heille käy kuin miehelle, joka pakeni leijonaa mutta kohtasi karhun – ja kun hän pääsi kotiin ja nojasi kädellään seinään, käteen puri käärme (ks. Aam.5:19).

Kun Luojan olemassaolo kielletään, hänen kaitsentaansa ja johdatustaan ei voida pyytää eikä saada. Ihmiskunnan historia kulkee kuitenkin siihen suuntaan ja sillä tavalla kuin Isä, taivaan ja maan Luoja, sallii. Niille, jotka huutavat häntä avukseen, hän lupaa: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten”, sanoo Herra. ”Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer.29:11–14).