3. paastonajan sunnuntai
Joh.12:37−43

 

teeri_naaras_puussa_19022017_leiska.jpg


Ambulanssissa työskentelevä ensihoitaja keskustelee ystävänsä kanssa:
– Tiedätkö, mikä on työssäni turhauttavinta?
– No, mikä?
– Se, että saan ihmisen elvytetyksi huumeiden yliannostuksesta
   takaisin elämään. Muutaman hetken levättyään se,
   jonka elvytin, kävelee sairaalasta ulos ja näyttää ambulanssimiehelle
   rivon eleen: ’Tässä kiitos siitä, mitä teit!’

Mikä toisi tällaisen eksyneen ihmisen takaisin elämään ja vakuuttaisi hänet siitä, että elämä on parempi kuin kuolema? Raamatun mukaan Jumala on elämämme Luoja. Lahjoittaessaan meille elämän hän antoi elämällemme myös tarkoituksen, joka meidän pitää löytää. Jos emme näe elämällämme olevan muuta tarkoitusta kuin Jumalalle eläminen, niin siinäkin on riittävästi.

Kun ihminen ajautuu elämäntapaan, joka tuottaa hänelle ja hänen läheisilleen kärsimystä, niin sitä ennen sielunvihollinen on jo kauan johdattanut häntä harhaan. Voimme tietysti kiistää persoonallisen pahan olemassaolon, mutta niin tehdessämme menetämme kykymme erottaa toisistaan hyvä ja paha.


– Eikö inhimillinen todellisuus ole usein sellainen,
   että siinä on valittava vaihtoehdoista, joista yksikään ei ole täysin hyvä? 
   joku kysyy.

Kyllä. Inhimillinen todellisuus on sellainen, että siinä on usein valittava huonoista vaihtoehdoista se vähiten huono. Ei ole olemassa ihmisten välistä kanssakäymistä, joka olisi vapaa synnistä; sillä kannamme perisyntiä aina mukanamme. Mutta jos lakkaamme kilvoittelemasta, alamme tottua syntiin ja lopulta antaudumme sille täysin.

Johanneksen evankeliumin kahdennessatoista luvussa kerrotaan Jerusalemin asukkaista, jotka eivät voineet uskoa Jeesuksen sanomaa, koska he olivat sisintään myöten paatuneita. Paatuneisuudella tarkoitetaan ihmisen siveellisten kykyjen turtumista, niin että hän ei käsitä Jumalasta tulevia vaikutuksia, ei erota hyvää pahasta, ei tunnusta syntejään eikä käänny pois huonoilta teiltään.

Paatuneet ihmiset tulevat usein vihaisiksi, kun he kuulevat Jumalan sanaa, joka osoittaa heille heidän rikkomuksensa. Sana on kuin kirkas valo, joka paljastaa, missä kohdissa ihmisen elämä ei ole Jumalan tahdon mukainen. He haluaisivat sammuttaa tuon valon, jotta kaikki olisi samanarvoista ja yhdentekevää – jotta he pimeään tottuneina voisivat elää pimeydessä ja kuolla siinä (vrt. Joh.3:20; Room.1:21).

Tätä voi verrata epäsiistiin hotellihuoneeseen, johon tullessaan matkailija sytyttää valon. Torakat, jotka eivät pidä valosta, vilistävät heti lattialautojen rakoihin ja seinien halkeamiin. Matkailija jättää lampun palamaan ja kellahtaa väsyneenä vuoteeseen. Mutta huoneen toiset vakioasukkaat, lutikat, odottavat sängyn uumenissa hetkeä, jona matkailija nukahtaa. Kun kuuluu vain kuorsaus, ne ryömivät esiin imeäkseen verta nukkujasta.

Kun Jumalan sana kehottaa parannukseen, eli antamaan Kristuksen siivota ja puhdistaa tuon tunkkaisen huoneen, penseät kristityt puolustautuvat toteamalla, että ihmiselämä on rosoista. Ja koska sitä rosoisuutta ei voi tasoittaa, se pitää hyväksyä.

Tällainen puolustus ei kuitenkaan auta ketään, sillä ihmisten itsekkyys, ahneus, nautinnonhalu ja vallanhimo vain lisääntyvät siellä, missä Jeesus Kristus torjutaan. Mikään oppineisuus, korkea asema tai varakkuus ei anna keinoja päästä irti sielunvihollisen vallasta, kun siihen on kerran joutunut.

Vaikka ihminen on jo syntyessään osallinen ensimmäisten ihmisten syntiinlankeemuksesta, se ei tarkoita, että ihminen olisi paatunut syntymästään saakka. Epäusko kasvaa ja syvenee pikku hiljaa, kun ihminen ymmärryksen ikään tultuaan tekee virheellisiä valintoja suhteessa Jumalan sanaan. Eksymisen mahdollisuus on tarjolla aina, kun ihminen ei tiedä mitään Jumalan sanasta, kun ihminen tuntee Jumalan sanan, mutta ei piittaa siitä ja kun ihminen katsoo olevansa Jumalan sanan yläpuolella.

Kilvoittelu omia huonoja tapojaan ja taipumuksiaan vastaan koituu siunaukseksi niille, jotka uskovat Jeesukseen; sillä kaikkivaltias Jumala avaa heille uusia ovia, kun toiset ovet sulkeutuvat heidän edessään. Raamatun virsirunoilija on pukenut tämän kokemuksensa sanoiksi:

Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta
ja pahan sanan vallasta.
Hän levittää siipensä yllesi,
ja sinä olet turvassa niiden alla.
Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.
Et pelkää yön kauhuja
etkä päivällä lentävää nuolta,
et ruttoa, joka liikkuu pimeässä,
et tautia, joka riehuu keskellä päivää.
(Ps.91:3−6).

Kun toivottomassa tilanteessa olevat ihmiset kuulevat evankeliumin, he tulevat sen luo kuullakseen lisää. Lopulta he rohkenevat hylätä epäjumalansa ja seurata Jeesusta. Tällaista tapahtuu tänä päivänä lähetyskentillä ympäri maailman, vieläpä laajoina joukkoheräämisinä.

Vanhan kristikunnan jäseninä meidän pitää nähdä tämä merkkinä siitä, että Raamatun lupaukset toteutuvat. Kristus kokoaa seurakuntansa kaikista kansoista, kielistä ja kulttuureista, joita maailmassa on. Sielunvihollisen valta rapistuu, Herran päivä lähestyy.