Jouluaatto
Ap.t.13:26

 

kuutamoyo_Sallatunturissa-normal.jpg

 

Apostolien tekojen kolmannessatoista luvussa kerrotaan, että Paavali ja Barnabas tekivät lähetysmatkan Aasian maakuntaan. Kun he tulivat Pisidian Antiokiaan, he saivat kutsun puhua synagogassa, ja Paavali käytti tuon mahdollisuuden evankeliumin julistamiseen. Puheensa keskivaiheilla hän sanoi: ”Veljet, Abrahamin jälkeläiset, ja te muut, jotka pelkäätte Jumalaa! Juuri meille on lähetetty sanoma tästä pelastajasta.”

Pienessä sanassa meille on enemmän merkitystä kuin voimme arvata. Piispa Eero Huovinen on kirjoittanut tästä seuraavasti:

Me, te ja he ovat suomen kieliopin mukaan persoonapronomineja. Kun evankeliumi käyttää näitä sanoja, sillä on monta viestiä. Ensinnäkin sanat kertovat, että nyt on puhe jostain persoonallisesta, ihmisiä henkilökohtaisesti koskettavasta asiasta. Evankeliumi annettiin ihmisille, joilla oli nimi. Marian ja Joosefin tunnemme nimeltä, muista tiedämme vain, että he olivat he. Joulu on sinua, minua, teitä ja meitä koskettava juhla.

Toiseksi näillä sanoilla ilmaistaan, että ihmisille todella annetaan jotakin. − − −. Joulupukin pakettien päällä lukee: Taavetille, Tiinalle, äidille – joskus myös isälle. Jouluna saadaan jotakin. Jouluna me olemme Jumalan toiminnan kohteena. Ei tarvitse itse yrittää, voi ottaa vastaan.

Kolmanneksi on järjestys. Ensin teille. On siis Joku, joka voi sanoa ’teille’ ja antaa meille. Jumala on se, joka antaa joulumielen. Ellei hän ensin sano: ’tässä on teille’, meillä ei ole mitään. Jumalan sanan järjestys ja rakenne on: Jumala puhuu, me kuuntelemme. ‒ ‒ ‒. Jumala tekee, me saamme. Jumalan lahjojen saantijärjestys on sama kuin joululahjoissa yleensä: yksi antaa, toinen saa. Jumala antaa joulun, me otamme sen vastaan.

Neljänneksi jotakin annetaan juuri meille ja minulle. Teille-sanaa seuraa meille. Lahjasta tulee meidän omamme. Paimenetkin innostuivat uutisesta: ’Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, minkä Herra meille ilmoitti.’ Ilo alkaa siitä, kun huomaa omistavansa jotakin. Iloa tuovat muillekin annetut lahjat, mutta omaksi saatu lahja – se vasta on jotakin!

Viidenneksi lahja annetaan myös heille, siis muillekin tarvitseville kuin meille ja minulle. Joulu ei ole vain valittujen pyhien juhla, vaan koko kansan juhla. Joulu ei ole vain minun juhlani, vaan yhteinen juhla. Kaikki ovat mukana, jokainen – tuntuu sitten, miltä tuntuu. Kun olemme ensin saaneet Jumalalta hyvyyttä, mekin voimme antaa hyvyyttä eteenpäin. (Pitkä ilo, s. 87‒88).

Kun olen joulu joululta miettinyt, millaisia lahjoja hankkisin läheisilleni ja ystävilleni, olen huomannut, että parhaita lahjoja ovat ne, jotka ovat ilmaisia.

Emme voi määritellä hintaa sille, että taivas on jouluyönä kirkas ja että voimme nähdä tähtien lukemattoman paljouden ja revontulien kiehtovan tanssin. Myös ne tähdet, jotka tuikkivat lasten silmistä joulukuusen äärellä, ovat lahjaa. Ja suurin lahja kaikista on seimessä makaava Jeesus-lapsi. Saamme ottaa hänet riemulla vastaan, sillä hänen kauttaan olemme lunastetut elämään.