Mikkelinpäivä, Matt.18:1–10, 1. vsk

Valistuksen koulukuvat: Jeesus siunaa lapsia

Gianna Jessen syntyi aborttiklinikalla Yhdysvaltain Los Angelesissa huhtikuussa 1977. Oikeastaan hänen ei olisi pitänyt syntyä vaan tulla ulos äitinsä kohdusta suolaliuoksen avulla aiheutetun keskenmenon seurauksena. Luoja päätti toisin. Seitsemän ja puolen kuukauden ikäinen sikiö, joka taisteli elämästään kahdeksantoista tunnin ajan, jäi henkiin. Klinikan aborttilääkäri joutui vastentahtoisesti allekirjoittamaan lapsen syntymätodistuksen.

Koska Gianna Jessen kärsi syntymänsä aikana hapenpuutteesta, hän sai vakavan aivovamman. Keskussairaalan lääkäri, joka tutki hänet, totesi lausunnossaan, ettei lapsi kehittyisi koskaan normaalilla tavalla. Giannan äiti, joka oli tuolloin seitsemäntoistavuotias ja epätoivoisessa tilanteessa, antoi lapsensa orpokotiin. Erinäisten vaiheiden kautta Gianna adoptoitiin kristittyyn perheeseen.

Adoptiovanhempiensa hyvässä hoivassa Gianna oppi kävelemään kolmen ja puolen vuoden ikäisenä. Kouluvuosinaan hän saavutti ikätoverinsa muissakin asioissa, mikä oli osoitus hänen poikkeuksellisesta lahjakkuudestaan.

Nykyään Gianna Jessen on evankelista, joka kulkee ympäri maailman kertomassa, että ei-toivotuillakin lapsilla on oikeus elämään. Toiminnallaan Gianna Jessen on saanut aikaiseksi muutoksen Yhdysvaltain aborttilakiin niin, että ne sikiöt, jotka eivät ole kuolleet abortointiin, on pitänyt elvyttää. Yhdysvaltain presidentti George W. Bush allekirjoitti tämän lakimuutoksen vuonna 2002.

Abortti tuli Yhdysvalloissa lailliseksi vuonna 1973. Gianna Jessenin syntymävuonna Yhdysvalloissa tehtiin noin 1,3 miljoonaa aborttia. Vuodesta 1973 vuoteen 2009 Yhdysvalloissa tehtiin yhteensä noin 50 miljoonaa aborttia. Se on suunnilleen yhtä suuri määrä tuhottua ihmiselämää kuin saatiin hävitetyksi toisessa maailmansodassa. 1900-luvun kansanmurhatkaan eivät vedä sille vertoja.

Tämä maailma tunnustaa huonosti lasten oikeudet. Silti lapsilla on ihmisarvo jo ennen syntymäänsä, kristillisen käsityksen mukaan jo alkiokehityksen varhaisvaiheesta saakka. Sanotaanhan Raamatussa: ”Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.” (Ps.139:16).

Ketkään vanhemmat eivät tiedä etukäteen, mitä heidän lapsistaan voi tulla ja mitä hyvää Luoja tahtoo antaa heille lasten kautta. Siksi vanhemmat, jotka rakastavat ja suojelevat lapsiaan, tekevät siinä viisaasti lastensa kannalta ja omalta kannaltaan.

On varma asia, että nuori aikuinen muuttuu ajan saatossa heikoksi vanhukseksi, joka tarvitsee apua arkiaskareisiinsa. Ketkäpä ovat silloin hänelle parempi turva kuin omat lapset? Mutta jos vanhemman ja lapsen yhteys on katkennut jo varhaisvaiheessaan, silloin yksinäisellä vanhuksella ei ole ketään, joka vuorostaan osoittaisi hänelle lämpöä ja rakkautta.

Toisaalta on paljon pariskuntia, joille Luoja ei ole suonut lapsia tai joilla on vaikeuksia lasten saamisessa. Hyvinvoivissa länsimaissa ei liene vaikea kehittää adoptiojärjestelmä, joka vähentää raskauden keskeytysten määrää ohjaamalla ei-toivotut lapset sijaisvanhemmille, jotka todella haluavat lapsia ja rakastavat heitä.

Vuonna 2009 Suomessa tehtiin 10345 raskauden keskeytystä. Vaikka tuo vuosi oli viides peräkkäinen, jona raskaudenkeskeytysten määrä väheni, lukumäärä oli silti suuri. Se merkitsi, että likimain 0,2 prosenttia Suomen kansalaisista poistettiin yhteiskunnasta ennen kuin he ehtivät syntyä.

Yli yhdeksänkymmentä prosenttia noista raskauden keskeytyksistä tehtiin sosiaalisista syistä. Yli viidessä prosentissa perusteluna oli raskaana olleen naisen nuori ikä. Enemmän kuin kaksi prosenttia raskauden keskeytyksistä tehtiin sikiön kehityshäiriön vuoksi. Vain 0,5 prosenttia raskauden keskeytyksistä tehtiin siksi, että raskaus vaaransi äidin hengen.

Nämä luvut kertovat, että tästä alun perin ihmishenkien säästämiseen tarkoitetusta lääketieteellisestä toimenpiteestä on tullut syntyvyyden säännöstelyn menetelmä. Toinen yhteiskunnallinen päämäärä, johon raskauden keskeytyksillä pyritään, on synnynnäisesti sairaiden yksilöiden karsiminen väestöstä.

Maailman väkirikkaimmilla alueilla on todettu, että syntyvyys tulee hallituksi parhaiten, kun taataan nuorten naisten mahdollisuus koulutukseen. Pitkälle opiskelleet naiset nimittäin perustavat perheen keskimäärin kaksikymmentäviisivuotiaina. Heidän opiskelemattomat sisarensa saavat ensimmäiset lapsensa keskimäärin viisitoistavuotiaina. Myöhäisen perheenperustamisiän ja alentuneiden syntyvyyslukujen välillä on suora yhteys.

Suomi ei ole kuitenkaan ylikansoitettu maa. Väestömme ikärakenne muuttuu kovaa vauhtia vanhusvoittoiseksi, mistä seuraa, että Suomen hupeneva nuoriso ei riitä kaikkeen hoitotyöhön, jota tässä maassa tarvitaan. Meillä ei ole siis vara hukata ihmiselämää eikä arvoja, jotka pyrkivät suojelemaan sitä.

Mitä tulee synnynnäisesti sairaiden yksilöiden karsimiseen väestöstä, meidän pitäisi kristittyinä ihmisinä kavahtaa sellaista. Jeesus antoi ihmisarvon yhteisön heikoille ja puolustuskyvyttömille jäsenille sanoessaan: ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä.” (Matt.18:10).

Eikö sekin ole vähäisten halveksimista, että ihmisalkioita kutsutaan joksikin muuksi kuin ihmisiksi? Kun hedelmöitynyt ihmisen munasolu nimetään rakkulaksi, häivytetään tosiasia, että tuolla vähäisellä olennolla on kummankin vanhempansa perimä. Tuo vähäinen olento on hedelmöitymisestään lähtien ihmisyksilö.

Jos ihmisen ei anneta syntyä maailmaan siksi, että hänellä on esimerkiksi Downin syndrooma, on pakko kysyä, onko kaikki tieto ihmiselle hyväksi. Moni sairaana syntynyt lapsi merkitsee vanhemmilleen yhtä paljon kuin terve lapsi – varsinkin silloin, kun vanhemmat eivät ole ottaneet taakakseen tietää kaikki vielä syntymättömästä lapsestaan.

Millainen on yhteiskunta, joka sallii syntymän ainoastaan terveille lapsille? 1930-luvun Euroopassa yritettiin luoda yhteiskunta, joka oli vain terveitä ja voimakkaita varten. Siinä yhteiskuntakokeilussa kehitysvammaiset lapset eliminoitiin heti syntyessään.  Ideologia, joka salli tälläisen toiminnan, tuotti karmeita seurauksia ihmiskunnalle.

Ihmisarvo on lahja, jonka Jumala suo meille siksi, että olemme hänen luotujaan. Maailma, jossa elämme, tahtoo riistää meiltä tämän arvon yhä varhaisemmassa elämämme vaiheessa. Mutta meidän ei ole pakko suostua siihen. Velvollisuutemme vanhempina on rakastaa lapsiamme enemmän kuin itseämme.