21. sunnuntai helluntaista
Luuk.10:1–12

Kaikkivaltias Jumala.
Sinun sanasi loi meidät.
Sinun äänesi kutsui meitä.
Sinä kokosit yhteen pelkkiä ihmisiä.
Anna meidän olla uusia ihmisiä,
toivon ja rauhan yhteisö sekasortoisessa maailmassa.
Panithan oman nimesi suuhumme
ja oman työsi käsiimme.

Olemme matkalla oleva kansasi.
Meillä on takanamme pitkä historia
täynnä sekä valoa että pimeyttä.
Rukoilemme sinua: siunaa tulevaisuutemme.
Vieroita meidät
väärästä varmuudesta,
itseriittoisuudesta
ja ylpeydestä,
jotka kietovat ja pitävät meitä vankinaan.
Tee meistä mieluummin köyhiä ja epävarmoja,
kuin valtaan ja loistoon kahlittuja,
jotta ymmärtäisimme jälleen evankeliumin
ja seuraisimme Poikaasi Jeesusta Kristusta.

Hänen nimessään
meidän on pyydettävä sinulta anteeksi
kaikkia rikkomuksia,
joihin kirkkosi on langennut:
lyhytnäköisyyttä,
typeryyttä,
turhamaisuutta,
oman edun tavoittelua,
ylimielisyyttä,
vallanhimoa,
hallitsemista,
väkivaltaa, vainoa
ja uskonsotia.

Meidän on pyydettävä sinulta anteeksi,
ettei kirkkosi kykene näkemään,
mihin suuntaan sen on kuljettava.
Anna anteeksi, että vaikenemme,
kun pitäisi puhua,
ja että puhumme, kun pitäisi kuunnella.
Anna anteeksi, että vetäydymme, kun pitäisi astua esiin,
ja että asetumme huomion kohteiksi,
kun pitäisi huomata toiset.

Opeta meitä palvelemaan tunkeilematta
ja auttamaan nöyryyttämättä.
Anna meidän nähdä itsemme oikeassa valossa,
että osaamme huolehtia niistä,
joista ei kukaan muu ei välitä.
Anna meille mieluummin hengellistä
kuin maallista rikkautta.
Anna mieluummin rakkautesi lahja
kuin säännöllinen viikkotyö,
mukava palkka,
kertyvät kokemuslisät,
pitkät vuosilomat
ja riittoisa eläke.
Kun lähetät meidät, ja me pelkäämme,
auta meitä luottamaan sinun uskollisuuteesi.

Herra, Jeesus.
Vain sinä saat aikaan uskovien ykseyden.
Auta meitä, eri leireihin jakautuneita,
näkemään kuppikuntaisuuden mielettömyys
ja tuntemaan surua sen takia.
Älä anna meidän tyytyä siihen, kuinka asiat ovat,
vaan auta tekemään työmme
lupaamastasi tulevaisuudesta käsin
uskoen, että sinä luot uudeksi kaiken.

Rukoilemme sinua,
että saisimme tehdä asuttavaksi sen,
mikä on asumatonta,
täyttää merkityksellä sen,
mikä on merkityksetöntä,
ja odottaa uusia taivaita ja uutta maata,
joissa vanhurskaus vallitsee.
Ylistämme sinua,
sillä sinä olet merkinnyt meidänkin nimemme
Elämän kirjaan.

(Kirjoittajan mukailemia Huub Oosterhuisin rukouksia kirjasta ’Sanasi on lähellä’).

Luukkaan evankeliumin neljännessätoista luvussa on Jeesuksen vertaus kuninkaanpojan häistä, jossa kuningas sanoo palvelijalleen: ”Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi.” (Luuk.14:23). Kun liitämme sen jatkoksi neuvon, jonka Jeesus antoi lähettämilleen seitsemällekymmenellekahdelle oppilaalleen: ”Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua älkääkä jalkineita. Älkää matkan varrella pysähtykö tervehtimään ketään.” (Luuk.10:4), saamme lähetyskäskyn, jota emme ole ennen kuulleet.

Alkuseurakunnan aikana taivasten valtakunnan samoman julistamisella oli niin kiire, että toimintasuunnitelmien ja talousarvioiden tekemiseen sekä palaverien pitämiseen ei ollut aikaa. Jeesuksen lähettiläät eivät laskelmoineet, kuinka paljon mikäkin sijoitus tuotti voittoa tai tappiota. He eivät kantaneet mukanaan mitään turhaa, eivät edes kaikkea välttämätöntä. He lähtivät liikkeelle luottaen siihen, että heidän julistamansa evankeliumi kokosi satoa iankaikkiseen elämään.

Nykyisessä kirkossamme tämä alkuseurakunnan eetos on vaihtunut asenteeseen: ”Istu toimistossasi lukien Kipan Akkunaa, kirkkohallituksen yleiskirjeitä, Kirkon virka- ja työehtosopimusta ja Finlexia, vaihtaen sähköpostia, osallistuen Teams-palavereihin, vastaanottaen ja soittaen puheluita, valmistellen hallintoelinten kokouksia, järjestäen arkistoa, tehden tilastoja, kirjoittaen raportteja, suunnitellen jumalanpalveluksia ja toivoen, että kirkko on sunnuntaina täynnä.”

Alkuseurakunnan kevyt ja ketterä kirkkolaiva on vaihtunut raskaaseen ja hidasliikkeiseen risteilyalukseen, joka luottaa korkeisiin laitoihinsa ja vedenpitäviin laipioihinsa. Se on historiallisen kehityksen tulos. Mutta on aiheellista kysyä, onko tämän nykyaikaisin navigointivälinein varustetun risteilyaluksen miehistö selvillä siitä, mihin se on viemässä matkustajiaan. Jos suunnan tajua voi mitata jollakin mittarilla, niin seurakuntien henkilöstö-, talous- ja yleishallinnon monet pikkutärkeät tehtävät sekä toiminnan monitouhuisuus viittaavat sihen, että alus on matkalla ei minnekään.

Kun luonnossa liikkuja menettää suunnan tajunsa eli eksyy, ensimmäinen asia, joka hänen pitää tehdä, on olla hätääntymättä. Hänen pitää antaa katseensa kiertää täysi ympyrä ja tarkkailla, näkyykö maastossa kiinnekohtia. Samalla hänen kannattaa kuulostella, mistä suunnasta kantautuu tuttuja ääniä. Paksussa sumussa tai täydessä pimeydessä on parempi pysähtyä ja tehdä tulet kuin harhailla kilometrejä väärään suuntaan. Paras keino välttää koko tilanne on pitää mukanaan kartta ja kompassi ja käyttää niitä jatkuvasti.

Joku voi tietysti kommentoida, että paras keino eksymistä vastaan on kotona pysyminen. Mutta kristillinen usko on liikkeellä olemista, kulkemista tavoitetta kohti. ”Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee.” sanotaan heprealaiskirjeessä (Hepr.13:14).

Vuodet, vuosikymmenet, vuosisadat ja vuosituhannet ovat vain aikaa. Jumalan sanan lupaukset ovat ikuisia. Toki me elämme ajassa – mutta jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä (ks. 1.Kor.15:19).

Siksi ei ainoastaan meidän vaan myös kaikkien kristittyjen pitää olla selvillä taivasten valtakunnasta ja siitä, miten sinne päästään. Kirkon on paras keskittyä tärkeimpään eli perustehtävänsä toteuttamiseen. Siihen ei tarvita raskaita ja kalliita rakenteita. Jumalan sana sekä kaikki Herramme käskemät asiat ovat karttamme ja kompassimme.