Kirkastussunnuntai, Matt.17:1‒8, 1. vsk

1279464971_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ne, jotka ovat Jumalan luona, eivät tarvitse ihmisten rakentamia asuntoja. Mutta ne, jotka etsivät tietä Jumalan luo, tarvitsevat Herran huonetta.

Kun Jeesus oli kirkastusvuorella, hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko, hänen vaatteensa tulivat hohtavan valkoisiksi ja hän keskusteli Mooseksen ja Elian kanssa. Vain Pietari, Jaakob ja Johannes saivat olla läsnä tässä hetkessä, ja heillekin se oli häkellyttävä kokemus.

Miksi tämän kolmikon annettiin nähdä Jeesuksen kirkastunut olemus ja kuulla ihmeellistä taivaallista puhetta? Eiväthän nuo oppimattomat miehet käsittäneet näkemäänsä ja kuulemaansa, vaan heistä Pietari alkoi sopertaa:

   Herra, on hyvä, että olemme täällä. Jos tahdot, teen tänne kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.

Mooses ja Elia edustivat lakia ja profeettoja eli vanhan liiton kirjoituksia. Hetki kirkastusvuorella todisti, että laki, profeetat ja Kristus kuuluivat samaan jatkumoon. Sana tuli Jeesuksessa lihaksi. ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan vaan toteuttamaan.” (Matt.5:17).

Paavali tosin puhui uskonvanhurskaudesta sanoen, että Kristus oli lain loppu (Room.10:4). Mutta hän tarkoitti, että Kristuksen jälkeen ei tulisi enää ketään, joka voisi opettaa ihmisille jotain uutta Jumalan tuntemisesta. Kristus toteutti Jumalan tahdon täydellisesti – siinä oli ja on hänen kirkkautensa.

Paavali sanoi: ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.” (Room.10:17). Kirkastusvuorella Pietarin sopertelu katkesi Jumalan ilmoitukseen:

   Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Pietari oli kuin kuka tahansa meistä. Jumalan läsnäolon hetkellä hänen teki mieli puhua, mutta hän puhui omiaan. Ihmisen viisaus on niin lyhyt, että se osoittautuu ajattelemattomuudeksi.

Mutta Jumala ei puutu asioihimme rangaistakseen meitä vaan ilmoittaakseen meille Poikansa. Se, joka kuulee Kristuksen sanan ja tallettaa sen sydämeensä, on viisas inhimillisistä rajoistaan huolimatta, sillä Jumalan viisaus asuu ihmisessä Kristuksen sanan kautta.

*

Aikakautemme kristillisyyttä leimaavat monenlaiset harhakäsitykset. Yksi niistä on olettamus, että Kristuksen armo tekee tarpeettomiksi Jumalan käskyt.

Sen sijaan, että olisivat kuuliaisia Jumalan sanalle, kristityt etsivät uskonnollisia huippukokemuksia ja -elämyksiä. Jos jossain luvataan Jeesuksen parantavan ruumiin ja sielun vaivat, kristikansa vaeltaa sinne. Jos jossain esiintyy tunnettu ja lahjakas evankelista, tuhannet matkustavat kuuntelemaan häntä.

Harva muistaa, että Kristuksen sanan kuuleminen on kuitenkin enimmäkseen vaivan kokemista omatunnossa ja vaivan näkemistä toisten hyväksi. Jeesushan kutsui oppilaitaan seuraajikseen ja kulki ristintien loppuun saakka.

Jokaisen, joka haluaa olla Kristuksessa, tulee siis kilvoitella. Siinä kamppailussa ei ole pikavoittoja, sillä syntiä on sisimpämme syvyyksissä asti.

Kun Jumala puhuu meille lakinsa kautta, saamme syyttävän omatunnon. Kun Jumala puhuu meille Kristuksen sanan kautta, omatuntomme rauhoittuu. Jeesus vapauttaa meidät synnin tekemisen pakosta. Hän varjelee kiusauksilta ja päästää pahasta.

Se, joka etsii hengellisiä huippukokemuksia, on oppimaton ja ylpeä. Ei kannata kuvitella onnistuneensa kilvoituksessaan, sillä silloin lankeemus on ovella. Emme kykene vastustamaan pahaa omilla voimillamme, mutta Kristusta pimeys väistää. Sen vuoksi Jumala suorastaan huutaa:

   Kuulkaa häntä!

Jeesus on tehnyt ristinkuolemallaan tyhjäksi lain noudattamiseen perustuvan vanhurskauden ja asettanut uuden lain. Hän on tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin hänen kauttaan (ks. Joh.14:6).

Huippukokemukset ja -elämykset menevät ohi. Niiden mentyä etsijä on siinä, mistä etsintänsä aloitti. Mutta ne, jotka kuuntelevat ja noudattavat Jumalan sanaa, etenevät hitaasti mutta varmasti uskon tietä. He tulevat käsittämään, mitä tarkoittaa lause: ”Minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.” (Ps.23:6).