3. sunnuntai loppiaisesta, Joh.4:39–42, 2. vsk

1295713796_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Johanneksen evankeliumissa kerrotaan, että Sykar-nimisen kylän asukkaista monet uskoivat Jeesukseen kuultuaan heidän joukkoonsa kuuluneen naisen todistavan: "Hän kertoi minulle kaiken, mitä olen tehnyt."

Tämä nainen oli kohdannut Jeesuksen kaivon luona ja käynyt hänen kanssaan pitkähkön keskustelun. Jeesus oli sanonut hänelle muun muassa: "Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi." (Joh.4:18). Hämmästynyt nainen oli palannut kylään ja kutsunut kaikki kaivon luokse sanoen: "Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken, mitä olen tehnyt! Olisiko hän messias?" (Joh.4:29).

Kun kylän asukkaat tulivat Jeesuksen luo, he eivät olleet ärsyyntyneitä vaan he pyysivät Jeesuksen vieraakseen. Kohtaaminen oli samalla kertaa ystävällinen ja epäsovinnainen.

Juutalaiset ja samarialaiset nimittäin eivät tavallisesti luottaneet toisiinsa. Heidän välillään oli vuosisatoja vanha kuilu, joka johtui siitä, etteivät pakkosiirtolaisuudesta palanneen Juudan heimon johtajat olleet huolineet samarialaisia rakentamaan Jerusalemin temppeliä (ks. Esra 4). Juutalaiset ja samarialaiset palvelivat samaa Jumalaa, mutta samarialaisten tarjoama apu ei kelvannut, koska juutalaisten mielestä samarialaiset eivät olleet Abrahamin perillisiä. Siksi samarialaiset rukoilivat Jumalaa erikseen Garissim-vuorella.

Myös se, että Jeesus pyysi samarialaiselta naiselta vettä janoonsa, oli epäsovinnainen teko. Samarialaiset tiesivät, ettei yksikään juutalainen, joka noudatti isien perinnäissääntöjä, halunnut olla missään tekemisissä heidän kanssaan. Juutalaisilla oli jopa sananlasku, jonka mukaan oli parempi syödä Mooseksen lain kieltämää sianlihaa kuin samarialaisten leipää.

Jeesuksen aloite viestitti siis, että hän oli valmis keskustelemaan samarialaisten kanssa ja olemaan heidän vieraanaan. Sykarin asukkaat havaitsivat, että Jeesus oli epätavallinen juutalainen ja poikkeuksellinen ihminen. Kun Jeesus jatkoi kahden päivän kuluttua matkaansa, sykarilaiset sanoivat: "Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja."

Jeesuksella oli taito ylittää henkiset ja hengelliset rajamuurit. Se taito auttoi häntä saamaan viestinsä perille. Samarialaiset puolestaan odottivat messiasta niin kuin juutalaisetkin, mutta samarialaisille messias ei ollut poliittinen hahmo. Sykarin asukkaita viehätti erityisesti se, mitä Jeesus kertoi heille messiaanisen ajan luonteesta:

"Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo." (Joh.4:21–22).

On mielenkiintoista, ettei Johannes kerro mitään Jeesuksen oppilaiden asenteista heidän viipymiseensä Samarian alueella. Jeesuksen ja samarialaisen naisen keskustelua Sykarin kaivon luona Johannes kommentoi lyhyesti: "Juuri silloin tulivat opetuslapset paikalle. Heitä hämmästytti, että Jeesus puhui naisen kanssa, mutta kukaan ei kysynyt, mitä hän tahtoi ja miksi hän puhui naiselle." (Joh.4:27).

Ehkä oppilaita hämmästytti myös se, että Jeesus suostui sykarilaisten pyyntöön jäädä heidän vieraakseen. Sehän tarkoitti, että oppilaiden oli tarkistettava perinteisten käsitystensä oikeutus. Koska heidän Mestarinsa ei kieltäytynyt kutsusta edes verukkeella, että heidän oli jatkettava matkaansa, oppilaiden ei auttanut muu kuin seurata Jeesusta samarialaiseen kylään ja nauttia kohteliaasti – joskin vaivautuneesti – kaikkea, mitä pöytään kannettiin.

Jeesuksen antama havainnollinen opetus oli varmasti hyödyksi oppilaille, joista tuli sittemmin apostoleja eli Kristuksen evankeliumin lähettiläitä kaikille kansoille (ks. Matt.28:19; Mark.16:15; Luuk.24:47; Joh.20:21). Jos apostolit olisivat suhtautuneet torjuvasti muihin kuin oman kulttuurinsa edustajiin, kristillinen usko olisi nykyään samanlainen pieni juutalaisuuden lahko kuin samarialaisuus, jota edustaa kansanjäännös Nablusin kaupungissa Jordanin länsirannalla.

Ilman erityistä armolahjaa kukaan meistä ei pysty ylittämään näkymättömiä muureja, joita on ihmisten ja ihmisryhmien välillä. Kuitenkin voimme pyytää Mestariamme näyttämään meille, mitkä ovet ovat milloinkin auki hänen työlleen. Ja kun Herra sen näyttää, meidän ei pidä empiä vaan toimia rohkeasti.

Apostoli Paavali kuvaili ihmisten kohtaamisen teologiaansa sanoen:

"Vaikka olen vapaa ja kaikista riippumaton, olen ruvennut kaikkien orjaksi voittaakseni Kristukselle mahdollisimman monia. Voittaakseni hänen omikseen juutalaisia olen näille ollut kuin juutalainen; voittaakseni lain alaisina eläviä olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en olekaan lain alainen. Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla onhan minulla Kristuksen laki. Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia. Kaiken tämän teen evankeliumin vuoksi, jotta olisin itsekin siitä osallinen." (1.Kor.9:19–23).

Pieni sana 'kuin' viestittää tässä olennaisimman. Raja-aitojen ylittäminen ei ole omista erityispiirteistä luopumista. Jokaisella kristityllä on hengellinen tausta, joka on osa häntä itseään ja kulkee hänen mukanaan, minne hän meneekin. Sitä kutsutaan identiteetiksi, ja sen tunteminen on hyödyksi toisenlaisuuden kohtaamisessa ja arvostamisessa.

Raja-aitoja ei tarvitse käydä väkivaltaisesti kaatamaan, sillä Kristuksen evankeliumilla on kyky harpata kaikkien esteiden yli.