23. sunnuntai helluntaista, Ef.4:2542, 1. vsk

1288524268_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Apostoli Paavali sanoi Efeson seurakunnalle:

”Älkää tuottako surua Jumalan Pyhälle Hengelle, jonka olette saaneet sinetiksi lunastuksen päivää varten. Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden.” (Ef.4:3032).

Efeso oli Rooman Aasian maakunnan vauras pääkaupunki, jossa oli suuri juutalainen siirtokunta. Apostoli Paavali poikkesi toisella lähetysmatkallaan tähän kaupunkiin ja saarnasi sen synagogassa, jossa hänet otettiin suopeasti vastaan. Kolmannella lähetysmatkallaan Paavali viipyi Efesossa yli kaksi vuotta. Koska Paavali sijoitti oppilaansa Timoteuksen Efeson seurakunnan paimeneksi, kaupungista tuli yksi tärkeimmistä kristillisen lähetystyön keskuksista.

Paavali kuitenkin näki Pyhän Hengen antamalla viisaudella, että Efeson seurakunta oli hajanainen. Siksi hän sanoi seurakunnan vanhimmille: ”Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa.” (Ap.t.20:2930).

Paavali ymmärsi, että Jeesuksen oikeina seuraajina pysyminen vaati kristityiltä hyväntahtoista ja anteeksiantavaa mieltä toisiaan kohtaan. Katkeruus, kiukuttelu, viha, riita ja herjaavat puheet, joita ilmeni efesolaisten keskuudessa, olivat merkki ylpeydestä. Sellaiset ilmiöt eivät edistäneet Kristuksen asiaa, vaan antoivat sielunviholliselle tilaisuuden eksyttää nekin, jotka jo olivat hylänneet epäjumalansa.

Ilmestyskirjassa Kristus puhuttelee Efeson seurakuntaa sanoen:

”Minä tiedän sinun tekosi, sinun vaivannäkösi ja kestävyytesi. Minä tiedän, ettet voi sietää pahoja ihmisiä. Sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseään apostoleiksi, vaikka eivät ole, ja olet havainnut heidät valehtelijoiksi. Kestävyyttäkin sinulla on, olethan joutunut moneen vaivaan minun nimeni tunnustamisen tähden etkä ole antanut periksi. Mutta sitä en sinussa hyväksy, että olet luopunut ensi ajan rakkaudesta. Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja. Ellet tee parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppusi paikaltaan.” (Ilm.2:25).

Mitä ’ensi ajan rakkaus’ tarkoittaa tässä yhteydessä? Tunnemme Paavalin sanat: ”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.” (1.Kor.13:46).

Koska tämä raamatunkohta luetaan yleensä avioliittoon vihkimisen yhteydessä, luullaan yleisesti, että se kuvaa aviopuolisoiden välistä rakkautta. Mutta sanoessaan näin Paavali ei puhunut aviopareille, vaan hän kuvaili rakkauden armolahjaa. Jumala voi antaa Kristukseen luottaville ihmisille kärsivällisyyttä, suvaitsevuutta ja anteeksiantavaa mieltä jumalallisen mittansa mukaisesti. Jos tyydymme inhimilliseen mittaan, joudumme toteamaan, että ihmisen rakkaus kestää, uskoo, toivoo ja kärsii vain sen verran kuin on ihmiselle itselleen parhaaksi.

Anteeksi antaminen alkaa siitä, että katsomme synneissään eläviä ja syntiensä tähden monella tavalla kärsiviä ihmisiä Jeesuksen silmillä. Hän kuoli vihamiestensä ja pilkkaajiensa tähden. Hän ei kironnut heitä vaan rukoili heidän puolestaan. Jokainen ihminen on vioistaan ja synneistään huolimatta Jeesukselle rakas. Siksi Herramme haluaa, että myös meillä on toisia ja toisiamme kohtaan hyvä tahto.

Ensi rakkaudesta luopuminen on sitä, että kristittyjen yhteisö ei anna kunniaa Herralle ja palvele toisia ihmisiä. Seurakunta tai kirkko, joka luopuu uskollisuudesta Kristukselle, kadottaa tunteen, että se on riippuvainen Jumalan armosta ja siunauksesta. Kun tärkein asia unohtuu eli se, että jokainen uskova on ostettu kalliilla hinnalla Kristuksen, Jumalan Pojan omaksi (ks.1.Kor.7:23) puhe rakkaudesta jatkuu niin kuin ennenkin, mutta rakkauden teot lakkaavat.

Seurakunta tai kirkko, joka luopuu ensi ajan rakkaudestaan, on hyödytön Kristukselle. Se on voinut menneinä aikoina puolustaa raamatullista ja apostolista uskoa monia harhaoppeja vastaan. Se on voinut tehdä lähetystyötä kaikilla mantereilla, ja sillä voi olla kunnioitettava joukko marttyyreita. Mutta jos sillä ei ole tänään rakkaudessa vaikuttavaa uskoa, sen historialliset saavutukset eivät tuota mitään ansiota Kristuksen edessä.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on tienhaarassa. Sen on valittava, ketä se tahtoo palvella (ks. Joos.24:15). Vaihtoehdot ovat Kristus tai maailma. Moni luterilainen kristitty ajattelee, ettei Kristuksen ja maailman välillä ole juopaa. Evankeliumin julistaminen on kaikkien ja kaiken siunaamista, lähetystyö on kehitysapua ja diakonia on hyväntekeväisyyttä.

Mutta jokainen, joka tuntee Jumalan sanan, tietää, että Kristuksen Henki ja tämän maailman henki ovat toisilleen vastakkaiset. Jeesuksen omien sanojen mukaan hänen oppilaansa ovat maailmassa, mutta eivät maailmasta (ks. Joh.15:1819). Kun kirkko palvelee Kristusta, se on maan suola ja maailman valo (ks. Matt.5:1316). Suola puhdistaa märkäiset haavat, ja valo paljastaa lian.

Todellinen rakkaus saarnaa synnin synniksi, mutta samalla se osoittaa syntisille tien Jumalan armoon. Sen vuoksi uskovien on kirkossamme ja seurakunnissamme lakattava riitelemästä keskenään ja lopetettava toinen toistensa herjaaminen. Sellainen ei edistä Kristuksen asiaa, vaan vääristää sen ihmisten asiaksi. Sen sijaan kaikkien kristittyjen tulee rukoilla:

   Herra Jeesus, sinä olet oikeassa, me olemme väärässä. Hallitse armollasi ja totuudellasi meidän sydämemme.