2. sunnuntai pääsiäisestä
Joh.21:15‒19

Pelkosenniemen_kirkko_risti_ja_tuuliviir

 

Tämän sunnuntain evankeliumi jatkaa siitä, mihin 1. pääsiäisen jälkeisen sunnuntain eli quasimodogeniti-sunnuntain evankeliumi jäi. Quasimodogeniti on latinaa ja tarkoittaa suomeksi ’kuin vastasyntyneet’. Nimi juontuu ensimmäisen Pietarin kirjeen sanoista: ”Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen.” (1.Piet.2:2).

Pietari, joka oli ollut opetuslapsista itsevarmin ja rohkein, tunsi itsensä tällaiseksi vastasyntyneeksi lapseksi, kun hän joutui Jeesuksen puhutteluun. Pietari oli näet ennen ristin pääsiäistä kolmesti kieltänyt Jeesuksen ylimmäisen papin asunnon pihalla. Ja kun Jeesus nyt uudelleen ja uudelleen kysyi Pietarilta: ”Rakastatko sinä minua?” Pietari kävi aina vain epävarmemmaksi. Lopulta hän ei enää uskaltanut sanoa muuta kuin: ”Herra sinä tiedät kaikki. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.”

Pietarin oli pakko myöntää, ettei hänestä itsestään ollut mihinkään ilman hänen Herransa jatkuvaa läsnäoloa ja ystävyyttä. Nyt tästä kalliomiehestä oli jäljellä enää sorakasa. Hän oli epäonnistunut perusteellisesti ja menettänyt itseluottamuksensa. Hänen oli palattava uskon koulun alkeisluokalle.

On kuitenkin merkillistä, että vaikka Pietari joutui vastasyntyneen lapsen asemaan eli kasvamaan ”sanan väärentämättömällä maidolla”, Jeesus antoi hänelle tehtävän: ”Kaitse ja ruoki minun lampaitani.” Se tarkoitti:

‒ Sinä, joka nyt elät minun armoni varassa, paimenna ja ruoki sanallani minun laumaani.

Pietari sai uuden kutsumuksen saman järven rannalla ja saman arkisen työn äärellä kuin hän oli sen kerran aikaisemmin ottanut vastaan. Jeesus ei ollut menettänyt luottamustaan Pietariin, sillä Jeesus tiesi tämän: kaikki usko, jota ihminen pystyy osoittamaan, on Jumalan armon heijastumista takaisin vajavaisesta ja kuolevaisesta olennosta. Johannes sanoo:

”Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntien sovitukseksi.” (1.Joh.4:9‒10).

Jeesus palautti Pietarille hänen omanarvontuntonsa ja hänen apostoliset valtuutensa. Tosin Pietari sai kannettavakseen Kristuksen ikeen. Jeesus sanoi hänelle:

– Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.

Pietari sai kirkastaa Kristusta kuolemalla samalla tavalla kuin Jeesus. Perimätiedon mukaan hän kärsi marttyyrikuoleman keisari Neron toimeen panemissa vainoissa Roomassa vuonna 67. Sama perimätieto mainitsee Pietarin kuolleen pää alaspäin ristiin naulittuna, sillä hän ei pitänyt itseään arvollisena kuolemaan pää pystyssä niin kuin Jeesus.

Yksi Jumalan valtakunnan salaisuuksista on tämä: Herra Jeesus Kristus rakentaa seurakuntansa kivistä, jotka ovat heikkoja ja murtuneita. Pietari sanoo:

”Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden.” (1.Piet.2:4‒5).

Mitä tämä tarkoittaa meidän kannaltamme? Sitä, että Jumala on asettanut Jeesuksen mittapuuksi kaikille ihmisille. Emme voi voittaa häntä nöyryydessä ja uskollisuudessa. Siksi meidän on nöyrryttävä hänen edessään.

Eräs iäkäs kristitty antoi minulle vuosia sitten arvokkaan hengellisen neuvon. Hän kertoi elämästään:

– Vanhetessani olen tullut kömpelöksi ja osaamattomaksi kuin lapsi. Mutta olen joutunut huomaamaan itseni myös ansiottomaksi kuin lapsi. Siitä, että olen ollut koko ikäni uskossa, ei ole minulle mitään hyötyä. Minun täytyy joka päivä tulla uudelleen uskoon.

Meidänkin on hyvä muistaa, ettemme voi lukea ansioksemme sitä, jos olemme olleet jo kauan uskossa. Kristus ja hänen armonsa kohdataan joka päivä uusina. Kuuliaisuuden kapealla tiellä olemme aina vasta-alkajia.