2. paastonajan sunnuntai, Luuk.7:36-50, 3. vsk

Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, että Simon-niminen fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle. Yleensä sellainen ele tarkoitti kohteliaisuutta ja ystävyyttä, mutta Simon taisi tutkailla Jeesuksen oikeaoppisuutta.

Oikeaan vieraanvaraisuuteen kuului näet, että isäntä antoi palvelijoiden pestä aterialle kutsuttujen jalat. Sen jälkeen isäntä tervehti jokaista vierastaan suudelmalla. Arvohenkilöille isäntä osoitti kunnioitusta voitelemalla heidän hiuksensa tuoksuvalla öljyllä.

Seikka, että Simon löi laimin nämä velvollisuudet Jeesuksen kohdalla, osoitti, ettei hän kutsunut Jeesusta luokseen ystävyyden vuoksi. Simon tarkkaili Jeesusta, oliko tämä aito juutalainen vai huijari. Säädöksistä poikkeaminen oli varma merkki jälkimmäisestä.

Varakkaiden ihmisten talot olivat siten rakennettuja, että ne olivat ulospäin kuin linnakkeita. Korkeat, umpinaiset seinät estivät ulkopuolisia pääsemästä asuntoon.

Miten siis perheeseen tai palvelusväkeen kuulumaton nainen pääsi hiipimään Simonin olohuoneeseen saakka? Sellaisenhan olisi pitänyt olla mahdotonta. Ehkä portinvartija oli tottunut laskemaan juuri tuon naisen taloon iltaisin.

Kun huonomaineinen nainen ilmestyi Jeesuksen eteen, Simon ei puuttunut asiaan vaan käyttäytyi rauhallisesti. Mutta kun nainen pesi Jeesuksen jalat kyynelillään, kuivasi ne hiuksillaan ja vielä voiteli ne tuoksuöljyllä, Simon hermostui.

   Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee, Simon ajatteli.

Mutta Jeesus kuuli Simonin ajatuksen ja sanoi:

   Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.

Sen jälkeen Jeesus kertoi vertauksen kahdesta velallisesta. Toinen oli velkaa rahanlainaajalle viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kumpikin sai velkansa anteeksi, koska heillä ei ollut, millä maksaa.

Sitten Jeesus kysyi Simonilta:

   Kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?

   Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi, Simon vastasi.

Simon päätteli erehtymättä, että kiitollisuus oli suoraan verrannollinen anteeksi saadun velan määrään. Mutta Simon ei osannut ajatella, että hän itsekin oli velallinen.

*

Toisten suuret synnit on helppo nähdä, ja niitä ihmiset katselevat, jotta heidän oma syntivelkansa ei nousisi mieleen. Sielun lika ei kuitenkaan irtoa siten, että ihminen omaksuu jumalisen ulkokuoren ja/tai sivistyneen käytöksen. Sielu puhdistuu vain anteeksi saamisen ja anteeksi antamisen kautta. Jeesus on se, jolla on valta päästää ihmiset heidän synneistään.

Sen vuoksi Jumalan sanaan välinpitämättömästi suhtautunut ja paljon virheitä tehnyt ihminen, joka tulee jonakin sunnuntaina ehtoollispöytään pyytämään anteeksi syntejään, tekee paremmin kuin mallikelpoinen kristitty, joka jättää jonakin sunnuntaina käymättä ehtoollisella.

Ei ole olemassa sellaista ihmistä, joka voi todistaa itsensä velattomaksi Jumalan edessä. On vain sellaisia, jotka tuntevat velkansa, ja sellaisia, jotka eivät tunne.