Loppiainen, Matt.2:1–12 

1262538764_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Yleisen tavan mukaan joulukuusi tuodaan tupaan ja koristellaan jouluaattona. Kun kuusi riisutaan koristeistaan ja kannetaan ulos, on yleensä loppiaisilta. Koristeet pakataan huolellisesti säilytyslaatikkoon odottamaan seuraavaa joulua.

Niinpä useimmissa kodeissa tähti ei loista enää kuusen latvassa loppiaisen mentyä. Kirkkovuoden puolesta se saisi olla paikallaan kynttilänpäivään asti.

Loppiaisen evankeliumissa kerrotaan idän tietäjistä, jotka menivät kuningas Herodeksen luo kysymään: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.”

Keitä nämä itämaan viisaat olivat, sitä emme tiedä. Todennäköisesti he olivat Babyloniaan pakkosiirrettyjen juutalaisten jälkeläisiä, jotka olivat säilyttäneet isiensä uskon tai ainakin osan siitä. He tunsivat profeetallisen sanan neljännestä Mooseksen kirjasta: ”Tähti nousee Jaakobista, valtiaan sauva Israelista.” (4.Moos.24:17).

Jotta tähti voisi nousta taivaalle, sen täytyy olla kiertotähti eli planeetta tai komeetta. Kiinteät tähdethän vain tulevat näkyviin, kun on riittävän hämärä. Planeettojen radat poikkeavat kiintotähtien radoista siten, että ne todellä näyttävät nousevan ylös taivaanrannasta.

Mutta mikään tunnettu planeetta ei voinut tuottaa yllätystä kokeneille taivaanilmiöiden tutkijoille. Sen sijaan planeettojen kohtaamiset saattoivat synnyttää vaikutelman jostakin uudesta ja ennen näkemättömästä tähdestä, joka liikkui merkityksellisestä tähtikuviosta toiseen.

Emme voi tietää varmuudella, mikä taivaanilmiö sai tietäjät lähtemään liikkeelle. Mutta erikoinen ja harvoin toistuva ilmiö sen täytyi olla.

Matteuksen evankeliumista voi päätellä, että tietäjiä kuljetti eteenpäin vilpitön halu kunnioittaa Israelin Jumalaa ja nähdä pelastus, jonka hän oli luvannut kaikille kansoille. He olivat niin täynnä harrasta intoa, että he unohtivat varovaisuuden ja etsivät äsken syntynyttä messiasta Herodes Suuren hovista.

Herodes puolestaan yllättyi uutisesta niin paljon, että hän kutsui koolle juutalaisten kirjanoppineet ja kysyi heiltä, missä messiaan oli luvattu syntyvän. Hän sai heiltä vastauksen:

”Näin on ilmoitettu profeetan kirjassa: ’Sinä, Juudean Betlehem, et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista, sillä sinusta lähtee hallitsija, joka on kaitseva kansaani Israelia.” (Vrt. Miika 5:1).

Niin päteviä kuin tietäjät olivatkin luonnontieteilijöinä, heidän viisautensa ei ulottunut politiikkaan. He tekivät kömpelön virheen kysymällä neuvoa mieheltä, jonka vieras valtakunta oli asettanut juutalaisten nukkehallitsijaksi ja joka oli tunnettu vainoharhaisuudestaan ja julmuudestaan.

Siitä huolimatta Jumala salli tietäjien löytää Jeesus-lapsen Betlehemistä. Kun tietäjät saapuivat talliin, jossa pyhä perhe oli, heidät valtasi suuri ilo.

Herodes sen sijaan oli rauhaton kuultuaan Daavidin sukuun syntyneestä hallitsijasta. Raivatakseen tieltään mahdollisen kilpailijansa hän pani toimeen kaksivuotiaiden ja sitä nuorempien poikalasten joukkomurhan kaupungissa, jossa kirjoitusten mukaan messiaan piti syntyä.

Mutta ihmisen on turha taistella Jumalaa vastaan. Jumala neuvoi tietäjiä palaamaan kotimaahansa toista tietä kuin he olivat tulleet. Joosef sai Jumalalta kehotuksen viedä Jeesus ja Maria turvaan Egyptiin. Koska Herodeksen hallintoalue oli melko pieni ja vuoristoteitä oli helpompi kulkea varmajalkaisilla aaseilla kuin kengitetyillä hevosilla, pakolaiset ehtivät livahtaa Herodeksen kynsistä.

Syvällisesti ajatellen Betlehemin lastenmurhassa ei ollut kysymys vain Herodeksen vallanhimosta vaan siitä, että tämän maailman ruhtinas, perkele, säikähti ja koetti tehdä tyhjäksi Jumalan pelastussuunnitelman. Kun oikea aika koitti, Jumala käytti perkelettä ja hänen vallassaan olleita ihmisiä välikappaleina niin, että Kristus teki tyhjäksi kuoleman vallan.

Elias Lönnrotin sanoittamassa virressä 46 sanotaan:

Taivaan kirkas tähti kerran/ tietäjiä itämään/ johdatteli luokse Herran/ loistavalla valollaan/ häntä kunnioittamaan,/ kiittämään, rukoilemaan.

Sama kirkas tähti täällä/ yhä meitä valaisee,/ Betlehemin seimen päällä/ maailmalle säteilee./ Tunnet tähden kirkkaimman,/ se on sana Jumalan.

*

Joidenkin raamatuntutkijoiden mielestä Matteuksen evankeliumin kertomus Betlehemin lastenmurhasta on varhaisten kristittyjen kehittämä legenda. Faktaa se ei ole muka sen vuoksi, että sitä ei mainita ajanlaskumme alun historiallisissa lähteissä.

Kuka pystyy osoittamaan, että ajanlaskumme alun harvat historialliset lähteet ovat luotettavaa historiankirjoitusta? Juutalainen historioitsija Josefus (noin 37–100 j.Kr) kyllä kirjoitti Herodeksen hallitusajasta ja -toimista. Mutta historiaa kirjoitetaan aina jostain näkökulmasta.

Koska Josefus palveli kolmea Rooman keisaria – Vespasianusta, Titusta ja Domitianusta – hänen piti kirjoittaa tavalla, joka miellytti näitä isäntiä. Herodeksen julmuudesta raportoiminen olisi ollut kiusallinen muistutus siitä, että roomalaisten ja juutalaisten suhteiden ongelmat alkoivat jo kauan ennen juutalaiskapinaa ja Jerusalemin hävitystä.

Toisaalta Herodes Suuri oli vallankäyttäjä, joka osasi peittää jälkensä. Todennäköisesti hän ei jättänyt eloon ketään, joka olisi voinut todistaa hänen rikkoneen valtaoikeuksia, jotka hän oli saanut Rooman senaatilta. Jos Herodekselle pitäisi etsiä vastine jostakin modernin aikakauden despootista, hän pärjäisi oveluudessa Josef Stalinille.

Matteuksen evankeliumin kertomus Idän tietäjien käynnistä Herodeksen hovissa sekä Betlehemin lastenmurhasta voi olla narratiivisen muotonsa puolesta legenda. Silti kertomuksen ei tarvitse olla satua. On aivan mahdollista, että evankeliumin kirjoittaja nojasi suulliseen perimätietoon todellisesti tapahtuneista asioista.

Pätevä raamatuntutkimus ei siis edellytä lähtökohtaista epäilyä kaikkea sitä kohtaan, mitä Raamatussa sanotaan. Paremminkin voi sanoa, että sille, joka kunnioittaa Raamattua Jumalan sanana, Pyhä Henki avaa syvän ja raikkaan lähteen uskon virvoitukseksi. Mutta epäilijän suu jää kuivaksi kuin autiomaan hiekka.