16. sunnuntai helluntaista, Luuk.10:38-42, 2. vsk

Kreikkalainen runoilija Aisopos sepitti kuuluisat eläinsatunsa noin kuusi sataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Niiden avulla hän opetti elämänviisauksia, joita kulkeutui myös Vanhan Testamentin viisauskirjallisuuteen sekä Uuteen Testamenttiin.

Tässä kulkeutumisessa ei ole mitään ihmeellistä. Olihan juutalaisten asuinalue osa Aleksanteri Suuren perustamaa valtakuntaa vielä noin 165 e.Kr. Hellenistinen sivistys vaikutti juutalaisiin voimakkaasti – jopa niin suuresti, että osa heistä muuttui kieleltään ja mieleltään kreikkalaisiksi.

Martan tokaisussa: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni?" kaikui Aisopoksen opetus, että joutilaisuus oli vahingoksi. Ahkera Martta oli kuin muurahainen, joka ajatteli vain velvollisuuksiaan. Mietiskelyyn taipuvainen Maria oli puolestaan kuin heinäsirkka: hetken lapsi, joka ei huolehtinut huomisesta.

Martta osoitti vetoomuksellaan, että hän uskoi olevansa oikeassa. Juutalaisen naisen kuului huolehtia kodista. Kun taloon tuli vieraita, ei ollut sopivaa, että nainen keskusteli heidän kanssaan. Naisen piti pysyä taka-alalla, huolehtia vieraiden mukavuudesta ja panna pöytään parasta.

Maria, joka istui Jeesuksen jalkojen juuressa kuuntelemassa tämän puhetta, ei ainoastaan unohtanut velvollisuutensa vaan myös rikkoi uskonnollisia tapoja. Sekä synagoogassa että temppelissä naisten paikka oli miesten takana. Milloin juutalaiset rabbit opettivat temppelin pylväskäytävässä, vain miehet saivat istua heidän seurassaan.

Mutta Jeesus vastasi Martalle sanoilla, jotka kumosivat perinteiset vastakkainasettelut ja erottelut: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin moninaisista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois."

Huolestunut velvollisuuksien täyttäminen ei ollut viisaampaa kuin joutilaalta näyttävä mietiskely. Eivätkä naiset olleet huonompia Jumalan sanan kuulijoita kuin miehet. Koska Jeesus oli vieraana Martan, Marian ja Lasaruksen kodissa, tarpeellisia asioita oli vähän tai oikeastaan vain yksi: ottaa vastaan Sanasta elämä.

Tämän elämän Martta ja Maria tulivat tuntemaan, kun Lasarus sairastui vakavasti. Johanneksen evankeliumissa kerrotaan, että sisaret lähettivät Jeesukselle sanan: "Herra, rakas ystäväsi on sairaana." (Joh.11:3). Mutta kun Jeesus saapui Betaniaan, Lasarus oli kuollut ja jo neljättä päivää haudassa.

Martta riensi Jeesusta vastaan ja sanoi hänelle: "Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin minä tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken, mitä häneltä pyydät." (Joh.11:21-22).

Jeesus lupasi hänelle: "Veljesi nousee kuolleista", johon Martta vastasi: "Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole." (Joh.11:23-26).

Jeesus meni Lasaruksen haudalle, käski vierittää pois kiven, joka peitti haudan suun, rukoili Isäänsä ja huusi kovalla äänellä: "Lasarus, tule ulos!" (Joh.11:43). Silloin Lasarus tuli jälleen elävien joukkoon. Hänen jalkansa ja kätensä olivat siteissä ja kasvonsa hikiliinan peittämät.

Jeesus ei tehnyt tätä tunnustekoa näyttääkseen ihmisille jotain ennen näkemätöntä, vaan sitä varten, että ihmiset uskoisivat Jumalan lähettäneen hänet. Jeesuksen tunnusteot ennakoivat hänen voittoaan kuolemasta, vaikka ihmisten oli ja on edelleen vaikea ymmärtää sitä.

Mariasta kerrotaan, että hän istui levollisena Jeesuksen jalkojen juuressa ja kuunteli tämän opetusta, että hän surussaan vaipui Jeesuksen jalkojen juureen (ks. Joh.11:32) ja että hän kiitollisena voiteli Jeesuksen jalat kallisarvoisella nardusöljyllä (ks. Joh.12:3). Marian hyvä osa oli siinä, että hän etsi Jumalan valtakuntaa ja löysi sen Jeesuksessa.