2. sunnuntai loppiaisesta, 1. vsk
Joh:2:1–11



Galilean Kaana oli pieni kylä, joka sijaitsi viitisentoista kilometriä Nasaretista pohjoiseen. Nimi saattoi johtua heprean ruokoa tarkoittavasta sanasta qane, sillä kylän kaakkoispuolella oli suoalue, jossa kasvoi kaisloja. Ehkä Kaanassa punottiin kaislakoreja, -mattoja ja -köysiä.

Tiedetään myös, että Kaanassa asui leeviläinen pappisosasto. Jeesuksen äidin yhteys Kaanaan saattoi johtua sukulaisuudesta sulhasen tai morsiamen perheeseen. Kristillisen perimätiedon mukaan Marian äiti Anna kuului pappissukuun.

Paitsi, että ruokoja käytettiin monenlaisten tarve-esineiden valmistukseen, ruovot ja vesi toivat juutalaisten mieleen heidän pyhät kirjoituksensa. Valmistettiinhan kirjoitusmateriaali, papyrus, liimaamalla ja puristamalla halkaistuja ja kostutettuja kaislaruokoja ristikkäin puulevyjen välissä.
 
Toisaalta juutalaiset muistivat kertomuksen Mooses-lapsesta, joka pelastui Niilin krokotiileilta, kun hänen äitinsä pani hänet asfaltilla ja tervalla tiivistettyyn kaislakoriin ja laski hänet rantakaislikkoon. Faraon tytär, joka tuli joenrantaan peseytymään, löysi korin ja lapsen ja otti pojan omakseen. (Ks. 2.Moos.2:1–10).

Suuret teot, joita Jumala oli tehnyt Israelin kansan historiassa, jatkuivat Jeesuksessa. Sillä samoin kuin Mooses oli pelastunut heprealaisten lasten hukuttamiselta, Jeesus-lapsi välttyi joutumasta kuningas Herodeksen sotilaiden surmaamaksi Betlehemissä. (Ks. Matt.2:13–23).

Johannes liittyi Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan todistuspuheenvuoroihin kertoen omalla tavallaan, että Jeesus oli juutalaisten kauan odottama ja jopa Moosesta suurempi vapauttaja. Johannes sanoi:
 
”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. . Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh.1:1–3,14).
 
Juutalaiset ymmärsivät tämän viittaukseksi Sananlaskujen kirjaan, jossa sanottiin: ”Kuulkaa! Viisaus kutsuu, ymmärrys korottaa äänensä. . Minut Herra loi ennen kaikkea muuta, luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata. Iankaikkisuudesta minä sain alkuni, kaiken alussa, ennen kuin maata oli. . Jo silloin minä, esikoinen, olin hänen vierellään, hänen ilonaan päivät pitkät, kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään.” (Sananl.8:1,22–23,30).
 
Käsite ’sana’, jota Johannes käytti evankeliuminsa alussa, oli kreikaksi logos. Juutalaisilla oli pyhissä kirjoituksissaan logosta muistuttava käsite dabar Jahweh, joka merkitsi Jumalan luovaa voimaa.

Myöhäisjuutalaisessa kirjallisuudessa käytettiin käsitteitä ’Jumalan sana’ ja ’Jumalan viisaus’ (hokma) rinnakkain ja jopa samassa merkityksessä. Vanhan Testamentin arameankielisissä käännöksissä sana-käsite usein korvasi hepreankielisen alkutekstin Jahweh -sanan, jota ei saanut lausua, koska se oli Jumalan nimi.

 
Käsitevalinnoillaan Johannes halusi osoittaa, että juutalaisten vuosituhantinen kaipaus viisauteen sai vastauksen Jeesuksessa, Jumalan Pojassa. Siinä, missä Matteus, Markus ja Luukas kertoivat Jeesuksen tunnusteoista, opetuksista, ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta, Johannes rakensi Jeesukselle teologisen profiilin.

Jeesuksen läsnäolo teki Kaanan häistä Messiaan ajan vertauskuvan. Viinin suurta määrää, noin kuutta sataa litraa ei tarvitse ihmetellä. Ylistihän jo kuningas Daavid Jumalan hyvyyttä sanoen: ”Minun maljani on ylitsevuotavainen.” (Ps.23:5). Kun suuri ihmisjoukko vietti pitoja parin viikon ajan, runsas viinimäärä tuli kulutetuksi niin, ettei kukaan sammunut tai edes horjunut.

Sitä paitsi Sananlaskujen kirjan kohta: ”Minä, esikoinen, olin hänen vierellään, hänen ilonaan päivät pitkät, kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään.” antaa vihjeen, millaisella mielellä Jeesus teki ensimmäisen tunnustekonsa. Leikkimiseksi suomennetun heprean teonsanan sachaq voi ymmärtää myös rennon vapautuneeksi ja iloiseksi toiminnaksi.

Kohdassa: ”Minut Herra loi ennen kaikkea muuta, luomisensa esikoisena.” esiintyy puolestaan heprean teonsana qanah, joka voi tarkoittaa luomisen lisäksi mittaamista, pystyttämistä tai omistamista.

Kyseinen verbi juontuu ruokoa tarkoittavasta qane -sanasta, sillä kuivattua ruokoa tai kortta käytettiin itämailla mittakeppinä. Samaa juurta on myös käsite kaanon, jota käytetään puhuttaessa Raamattuun hyväksytyistä kirjoituksista.

Johannes maustoi (vrt. Sananl.9:5) perinteisen juutalaisen käsityksen, että Jumala loi jo alussa viisauden, uudella ajatuksella, että persoonallinen Viisaus eli Sana oli Jumalan työtoveri jo maailman luomisessa ja että Viisaus eli Sana tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Tämä teologinen sanaleikki läpäisee Johanneksen kaikki kirjoitukset ja on niiden ymmärtämisen avain.

Ajaton ja ajallinen yhdistyivät sopusointuisesti Jeesuksen persoonassa. Kaanan häissä vesi oli varattu Mooseksen lain määräämiä puhdistautumisia varten ja viini juhlatunnelmaa varten. Jälkimmäinen pääsi loppumaan. Mutta Jeesus korjasi puutteen hääjuhlaa kohottavalla tavalla: vesi, jonka hän muutti viiniksi, oli parempaa viiniä kuin vanha viini, joka ehtyi.

On hyvä muistaa, että ennen kärsimystään ja kuolemaansa Jeesus pesi opetuslastensa jalat ja asetti ehtoollisen. Vesi ja viini olivat läsnä siinäkin tilanteessa. Täällä ajassa tarvitsemme Jumalan sanaa, kastetta ja ehtoollista. Sitten kun uskomme muuttuu näkemiseksi, sana ja sakramentit vaihtuvat elämän veden virran ja elämän puun antimiin, jotka eivät koskaan lopu (ks. Ilm.22:1–5).