Pääsiäispäivä, 1.Kor.5:6-8, 3. vsk

1239464656_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

On todellisuuteen perustuvaa sanoa, että asiat, jotka tuottavat ihmiselle murhetta ja tuskaa, jäävät lähtemättömästi hänen mieleensä. Mutta myös ilon ja onnellisuuden kokemukset säilyvät mielessämme, vaikka emme muistaisi niitä joka hetki. Joskus jokin pieni seikka – vaikkapa yksi sana − voi nostaa esiin mielemme syvyyksistä muiston, joka saa meidät hyvälle tuulelle.

Lueskelin pääsiäisen edellä ensimmäistä korinttolaiskirjettä ja kiinnitin huomioni Paavalin käsitteeseen ’uusi taikina’. En voinut olla hymyilemättä, koska se vei minut takaisin opiskeluaikaani.

Kun olin kesäteologina Kangasalan seurakunnassa, yritin selittää rippikoululeirin isoisille kohtaa, jossa Paavali sanoo: ”Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina.” Ehkä vaikutin tietävämmältä kuin todellisuudessa olin, koskapa eräs kuulijoistani lohkaisi:

   Anteeksi, että vaivaan, vaikket olekaan mikään taikina.

’Uuden taikinan’ juuri on Vanhassa Testamentissa ensimmäisen Mooseksen kirjan kahdennessatoista luvussa, jossa kerrotaan israelilaisten lähdöstä Egyptistä. Leipä, jota ei nostatettu hapatteen avulla, kuvasi lähdön kiireellisyyttä sekä israelilaisten erottautumista kaikesta epäjumalanpalveluksesta ja pahasta (hapatteesta), jota oli heidän ympärillään Egyptissä.

Juutalaiseen pääsiäiseen kuulunut happamaton leipä sai uuden merkityksen kristillisessä alkuseurakunnassa, joka yhdisti sen Kristukseen. Viimeisellä ateriallaan Jeesus siunasi ja mursi leivän ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne.” (1.Kor.11:24). Koska Kristuksessa ei ollut syntiä (ks. 1.Joh.3:5), hänestä tuli uuden liiton virheetön uhri, joka täytti ja teki tarpeettomiksi kaikki muut uhrit.

Hapatteelle kristityt antoivat uuden merkityksen. Se oli lakivanhurskauden ja ulkokultaisuuden vertauskuva. Kristityt halusivat erottautua kaikesta sellaisesta jumalisuudesta, joka ei perustunut täysin ja ainoastaan Kristuksen ristinuhriin. ”Meidän on siis aika viettää juhlaa, ei vanhan pahuuden ja kelvottomuuden hapattamina, vaan happamattomina, vilpittömyydessä ja totuudessa.” Paavali opetti.

*

Jos meidän on verrattava itseämme taikinaan, varmaankin joudumme myöntämään, että vanhat asenteet ovat paljon lähempänä sydäntämme kuin uusi avoimuus. Emme pääse Aatamin ja Eevan hapatteesta, vaikka kuinka yritämme.

Voin sanoa omasta puolestani, että niin kauan kuin olen tiennyt kutsumukseni, olen koettanut kilvoitella päästäkseni eroon asioista, jotka loitontavat minua Kristuksesta. Mutta aina paastottuani olen huomannut, ettei ’astian maku’ lähtenyt minusta vieläkään.

Ne, joille tämä kokemus on tuttu, ymmärtävät, että ihmisen on mahdoton itse parantaa ja uudistaa itseään. Ainoa toimiva ratkaisu tähän ongelmaan on, että suostumme Kristuksen sovitettaviksi. Hän on tehnyt puolestamme sen, mihin me emme kykene: ”Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.” (2.Kor.5:21).

Synti haluaa hallita katoavaista ruumistamme, mistä syystä joudumme kaikessa turvautumaan Kristukseen, synnin ja kuoleman voittajaan. Hän on uskollinen. Hän johdattaa seurakuntansa pimeydestä valoon. Hän vie meidät kuoleman varjosta Jumalan kasvojen näkemiseen.

Kirkkovuoden suuri paasto päättyi pääsiäisyönä. Saamme iloita uuden elämän osallisuudesta, joka meillä on Kristuksessa, ylösnousseessa Herrassa. Kristus voitti kuolemallaan kuoleman ja nousi haudastaan. Hän kesti vaivan ollakseen meille uusi taikina, esikoinen kaikista, jotka nousevat kuolleista (ks Kol.1:18).

Meidän taas on pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka kuulemamme evankeliumi antaa (vrt. Kol.1.23).