2. adventtisunnuntai
Luuk.12:35–40


Sallan_kirkko_ja_valourut_leiska-normal.


Toisen adventtisunnuntain evankeliumissa Jeesus kehottaa seuraajiaan odottamaan valvoen hänen paluutaan, ”sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”

Kun Luukas kirjoitti kertomuksen Jeesuksen teoista ja opetuksista sekä alkuseurakunnan vaiheista, kristillisen kirkon alkutapahtumat olivat jo sukupolven mittaisen aikakauden päässä. Monet olivat luopuneet toivosta ja menettäneet uskonsa. Jotkut olivat katkeroituneet ja liittyneet niihin, jotka vainosivat Herran seurakuntaa. Sen vuoksi apostolit ja heidän työnsä jatkajat muistuttivat kristittyjä, ettei kukaan voinut tietää Kristuksen tulemisen päivää.

Kyseinen kohta on itse asiassa katkelma Jeesuksen ja hänen oppilaidensa välisestä keskustelusta, joka jatkuu seuraavasti:

”Pietari sanoi: ’Herra, tarkoitatko näillä vertauksilla kaikkia vai ainoastaan meitä?’ Herra vastasi: ’Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen, jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan? Autuas se palvelija, jonka hänen isäntänsä palatessaan tapaa näin tekemästä! Totisesti: hänen hoitoonsa isäntä uskoo koko omaisuutensa.” (Luuk.12:41–44).

Jeesuksen vastauksesta voi päätellä, että valvominen on palvelemista. Se on Jumalan armotalouden hoitamista niin, että seurakunnan jäsenet saavat olla osallisia pelastuksen lahjoista, sanasta ja sakramenteista. Valvomisen kehotus koskee siis ennen kaikkea niitä, jotka ovat saaneet Kristukselta apostolin viran.

Koska kristillinen kirkko on ollut maan päällä jo lähes kaksi vuosituhatta, monet apostolisen viran kantajat luulevat, ettei hengelliseen valppauteen ja Kristuksen paluun odottamiseen ole enää aihetta. Joku sanoo rehellisesti, ettei hän jaksa uskoa niin kuin kirkko opettaa. Joku toinen esiintyy hartaana kristittynä, mutta ajattelee oikeasti hänkin, ettei Kristusta kannata enää odottaa.

Jeesuksen vertauksessa palvelija, joka jakaa toisille heidän ruokaosansa ajallaan, on autuas. Hän ei kyseenalaista Herransa sanaa vaan toimittaa askareet, joita Herra on käskenyt hänen toimittaa. Ehkä tämä palvelija ei ole niin viisas kuin hänen mukavuudenhaluiset ja eduistaan huolehtivaiset kumppaninsa ovat. Mutta hänellä on yksi ominaisuus, joka on ylitse muiden, nimittäin uskollisuus.

Ne, jotka pitävät tarjolla Jumalan sanaa ja huolehtivat siitä, että sakramentit jaetaan seurakunnalle oikein, sekä ne, jotka antavat ruokaa köyhille tai huolehtivat muulla lailla vähäosaisten tarpeista, jouduttavat Herran päivän tulemista (ks. 2.Piet.3:12). Sen lisäksi Herra ylentää heidät palvelijan asemasta niiksi, joita hän itse palvelee.

Entä ne apostolinviran perilliset ja muut kristityt, jotka ovat penseitä ja haluttomia palvelemaan. Kuinka heidän käy? Raamattu todistaa heitä vastaan monessa kohdassa, esimerkiksi Johanneksen ilmestyksessä, jossa Kristus sanoo Laodikean seurakunnalle:

”Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani.” (Ilm.3:15–16).

Emme voi tehdä sellaisia tekoja, jotka kelpaisivat Jumalalle hyvityksiksi synneistämme. Olemme keskeneräisiä, mutta kaikesta keskeneräisyydestämme huolimatta Jumala on kelpuuttanut meidät Poikansa Jeesuksen Kristuksen ristillä vuotaneen veren kautta niin, että saamme periä iankaikkisen elämän. Siksi meidän pitää julistaa sovituksen sanomaa maailmalle toivoen ja rukoillen pelastusta niille, jotka eivät tunne Kristusta.

Meidän on kysyttävä niin kuin apostoli Paavali: ”Kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty?” (Room.10:14–15).

Näillä sanoilla Paavali viittasi profeetta Jesajan kutsumusnäkyyn, jossa tämä sai nähdä Jumalan kirkkauden ja pelästyi sitä. Jesaja sanoi: ”Voi minua, minä hukun! Minulla on saastaiset huulet, ja saastaiset huulet on kansalla, jonka keskellä elän, ja nyt minun silmäni ovat nähneet Kuninkaan, Herran Sebaotin.” (Jes.6:4).

Silloin yksi Jumalan luona olleista taivaallisista olennoista lensi Jesajan luokse kädessään hehkuva hiili ja kosketti sillä Jesajan huulia sanoen: ”Katso, tämä on koskettanut huuliasi, sinun syyllisyytesi on poissa ja syntisi sovitettu.” (Jes.6:7).

Sitten Jesaja kuuli Herran äänen sanovan: ”Kenet minä lähetän? Kuka lähtee sananviejäksi?” (Jes.6:8a). Jesaja, jota Jumala oli juuri koskettanut Hengellään, vastasi: ”Tässä olen, lähetä minut!” (Jes.6:8b). Niin Jesaja sai sanoman, jota hän lähti julistamaan ja joka tuotti pelastuksen niille, jotka kuulivat ja uskoivat sen.

Meidätkin on lähetetty, sillä Jeesus sanoo:

”Te olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää, joka pysyy. Kun te niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte.” (Joh.15:14–16).