4. sunnuntai pääsiäisestä, Joh.17:6–10, 2. vsk

1306057131_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Johanneksen evankeliumin 17. luvusta, jota kutsutaan Jeesuksen jäähyväisrukoukseksi tai ylimmäispapilliseksi rukoukseksi, käy selvästi ilmi, että Jeesuksen seuraajat ovat maailmassa mutta eivät maailmasta. Koska oppilaat ovat ottaneet omakseen Jumalan sanan (ks. Joh.17:6), Jumalan sana on synnyttänyt heidät uuteen elämään, jota tämä maailma ei voi käsittää.

Pastori Terho Pursiainen on kirjoittanut tästä aiheesta nettipäiväkirjassaan 15.4.2008:

Jeesus selittää kristityn ja maailman välistä suhdetta. Kristitty elää maailmassa, mutta hän ei ole maailmasta. Tämä ajatus liittyy kolmeen keskeiseen asiaan kristityn elämässä.

Ensimmäinen liittymäkohta on kaste. Kasteessahan meidät liitetään kirkon yhteyteen. Kastetoimituksessa luetaan usein kauniit Jesajan kirjan sanat: ”Näin sanoo Herra, joka sinut loi: 'Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut. Sinä olet minun.” (Jes.43:1).

Lapsi syntyy maailmaan: perheeseen, yhteiskuntaan, ihmiskuntaan. Kasteessa Jumala kutsuu hänet esiin maailmasta, erisnimellä mainiten. Itse ymmärrän parhaiten kristillisen kasteen näkemällä mielikuvituksessani paimentolaiskylän keskellä hiekkaerämaata.

Kylä on telttoja, joiden keskellä olevalla aukiolla seisoo heimon pyhä puu, toteemipaalu. Jumalan ääni jyrähtää erämaasta: hän puhuttelee nimeltä heimon jäsentä. Heimon jäsen lymyää toteemin taakse, oman yhteisön, oman kulttuurin, oman yhteiskunnan turvaan. Mutta Jumala käskee häntä erisnimellä puhutellen: tule pois toteemin takaa.

Sellainen on Jumalan kutsu kasteelle. Kristitty on nimeltä mainiten maailmasta esiin kutsuttu ihminen. Kastettu jatkaa elämistä maailmassa, mutta maailmasta hän ei enää ole.

Toinen liittymäkohta on seurakunta. Seurakunta, kirkko, on Uuden Testamentin alkukielellä ekklesia, mikä on sananmukaisesti suomeksi 'esiin kutsuttujen yhteys'. Kristillinen seurakunta on kaikkien niiden yhteyttä, jotka Jumala on nimeltä mainiten kutsunut esiin yhteisöstä, kulttuurista ja yhteiskunnasta. Seurakunta jatkaa elämistä maailmassa, mutta maailmasta se ei ole.

Kolmas liittymäkohta on messu. Meidät kutsutaan esiin arjesta, maailman keskeltä, Jumalan kattamaan pöytään. Se ei ole pakoa maailmasta, vaan se nautitaan suorastaan maailman silmien alla. Jää usein huomaamatta, että ehtoollisen vietto on perusluonteeltaan julkinen tapahtuma. Ehtoollisrukouksessa ovat sanat:

Armollinen isä,

me tahdomme täyttää tämän käskyn

ja viettää pyhää ehtoollista Poikasi muistoksi

ja niin julistaa hänen kuolemaansa, kunnes hän tulee.

Vietämme ehtoollista maailmassa, maailman edessä, maailman silmien alla. Samalla julistamme, että emme ole tästä maailmasta, vaan tulevasta maailmasta, että olemme Jumalan valtakunnan kansalaisia.

Seurakunnan alkuperäinen nimi, joka tarkoittaa esiin kutsuttujen yhteisöä, ja kirkon sakramentit, kaste ja ehtoollinen kuuluttavat samaa ydinasiaa: kristitty on maailmassa, mutta hän ei ole maailmasta.

Siitä, mihin Terho Pursiainen päättää kirjoituksensa, minun on hyvä jatkaa. Käsitteellä kosmos eli maailma apostoli Johannes tarkoittaa ihmiskuntaa, joka on syntiinlankeemuksen takia pahan vallassa (ks. 1.Joh.5:19).

Alun perin Jumala loi ihmisen elämään valossa, totuudessa ja vapaudessa. Mutta ihminen käänsi Jumalalle selkänsä, mistä seurasi koko ihmiskunnan altistuminen pimeydelle, valheelle, orjuudelle ja kuolemalle. Toisin sanoen ensimmäisistä ihmisistä tuli jumalapakoisia, ja heidän jälkeläisistään kasvoi pakolaiskansa.

Jumala ei kuitenkaan hylännyt maailmaa eikä jättänyt sitä oman onnensa nojaan, vaan hän itse tuli maailmaan Pojassaan. Jeesus syntyi jumalapakoisen maailman keskelle ihmisten Vapahtajaksi, valoksi, totuudeksi ja elämäksi. ”Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman.” (1.Joh.2:2).

Jotta voisimme ymmärtää, mitä nämä valo, totuus ja elämä ovat, meidän tulee omaksua Jumalan sana. Jos emme ota sitä sydämeemme, olemme yhä pimeydessä, vaikka luulemme tulleemme valoon jo kasteessa. Apostoli Johannes sanoo:

”Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä. Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä.” (1.Joh.2:3–5).

Meiltä, jotka olemme kasteen kautta Kristuksen kirkon jäseniä, jää usein huomaamatta, että kaste on kutsu mielenmuutokseen.

Kun Apostoli Paavali sanoi: ”Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen.” (Room.8:8) ja ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.” (Room.12:2), hän puhui Rooman kristillisen seurakunnan kastetuille jäsenille.

Tämän seikan voimme todeta Roomalaiskirjeen kohdasta, jossa Paavali sanoo: ”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.” (Room.6:3–4).

Uusi elämä, jonka olemme saaneet Jeesuksen Kristuksen kautta, merkitsee tietoista erottautumista maailmasta. Paavali sanoo: ”Tiedämme, että vanha minämme on yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi synnin orjia.” (Room.6:6) ja ”Synti ei siis saa hallita teidän kuolevaista ruumistanne niin, että noudatatte sen himoja.” (Room.6:12).

Tällaista erottautumista maailma ei koe ainoastaan vieraaksi, vaan se pitää sitä vastenmielisenä ja vihattavana. Siksi kristityn ihmisen ei kannata kuvitella, että hän voisi pitää kiinni Jumalan sanasta joutumatta kokemaan pilkkaa ja vainoa maailmanmielisten ihmisten taholta. Tarkoitan maailmanmielisillä ihmisillä niitä, jotka ovat kokonaan kirkon ulkopuolella, sekä niitä, jotka kirkon jäseninä ovat mieluummin kuuliaisia ihmisille kuin Jumalalle. Jokainen tunnustava kristitty joutuu huomaamaan, että totuuden puhujalla on vähän ystäviä.

Mutta niille, jotka Jumala on kutsunut esiin tästä maailmasta ja tehnyt lapsikseen Jeesuksen ristillä vuotaneen veren kautta, sanotaan: ”Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään. Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle hänen häväistystään kantaen. Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee.” (Hepr.13:12–14).

Leiri ei tarkoita tässä kirkkoa vaan maailmaa.