Uudenvuodenaatto, Luuk.13:6–9

Luukkaan evankeliumin kolmannessatoista luvussa Jeesus puhuu vertauksen avulla siitä, kuinka Jumala on pitkämielinen ja armollinen ihmisiä kohtaan. Taivaallinen Isä odottaa, että ihmiset kääntyisivät hänen puoleensa, tekisivät parannuksen synneistään ja alkaisivat tuottaa uskon hedelmiä hyvinä tekoina. Kristus on puutarhuri, joka hoitaa hedelmätöntäkin viikunapuuta, jotta se heräisi kukoistamaan.

Tämä vertaus tulkitaan väärin, jos ajatellaan, että Jumala on loputtoman kärsivällinen. Jos päättelemme, ettei meillä ole kiire parannuksen tekemiseen, koska saamme Jumalalta taas jatkoajan, erehdymme pahasti.    

Jumalan armo, joka ilmestyi meille Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa, on kuin myrskyävälle merelle lähetetty pelastusvene. Merihätään joutuneet tekevät viisaasti, jos he kutsuvat huudoillaan pelastusveneen luokseen, mutta tyhmästi, jos he eivät päästä ääntäkään vaan antavat etsintäpartion kulkea ohitseen.

Jotkut haaksirikkoon joutuneista ovat ehkä pelastautuneet luodolle, jossa he voivat pärjätä melko kauan omillaan. Mutta heillekin tulee hätä viimeistään sitten, kun eväspakkausten muona loppuu. Ympärillä on kylmä ja armoton meri. Kun pelastusvene loittonee horisonttiin, on myöhaistä huudella sen perään.

Mitä yritän saada sanotuksi? Sitä, että Jumalan meille antamat ajat ovat etsikkoaikoja. Mikä sitten on etsikkoaika? Se on ajankohta tai hetki, joka on erityisen otollinen ihmisen tai ihmisten kääntyä Jumalan puoleen. Hukattu etsikkoaika on menetetty mahdollisuus.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja puhui etsikkoajasta tällä tavalla: ”Olkaamme siis varuillamme. Jumalan lupaus, että pääsemme hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä saa jäädä taipaleelle. Mehän olemme kuulleet hyvän sanoman aivan niin kuin nuo entisajan ihmiset. Heille ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä sanasta, jonka he kuulivat, koska he eivät sitä uskoneet eikä se sulautunut heihin. Sen sijaan me, jotka uskoimme, pääsemme perille luvattuun levon maahan.” (Hepr.4:1–3).

”Koska siis on varmaa, että jotkut pääsevät sinne, ja koska ne, jotka muinoin kuulivat hyvän sanoman, eivät niskoittelunsa vuoksi sinne päässeet, Jumala on asettanut uuden määräpäivän, 'tämän päivän'. Hänhän on paljon myöhemmin Daavidin suulla lausunut edellä mainitut sanat: 'Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne.” (Hepr.4:6–7).

Entisajan ihmiset, jotka eivät päässeet luvattuun maahan, kuuluivat niihin israelilaisiin, jotka Mooses johti pois Egyptin orjuudesta. He purnasivat ja napisivat Moosesta vastaan ja palvoivat kultaista vasikkaa. Yksikään siitä sukupolvesta ei saanut asua luvatussa maassa, vaan he kuolivat erämaassa. Vasta heidän lapsensa pääsivät Joosuan johtamina maahan, joka 'vuoti maitoa ja mettä'.

Koska israelilaisten esi-isät hukkasivat etsikkoaikansa, heprealaiskirjeen kirjoittaja varoitti juutalais-kristillistä seurakuntaansa menettelemästä samalla tavalla kuin muinaiset israelilaiset. Jumala oli antanut Sanan tulla lihaksi Kristuksessa, ja Kristus oli antanut itsensä uhriksi kansan syntien tahden. Siksi niiden, jotka tahtoivat pelastua, oli kuunneltava Kristuksen sanaa.

Pelastus ei ole muuttunut apostolien ajoista meidän päiviimme. Jeesus Kristus on yhä edelleen se, jota meidän on huudettava avuksemme, jos toivomme iankaikkista elämää. Sillä ”ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.” (Ap.t.4:12).

Tämä pelastuksen ehto – tai pikemminkin ehdottomuus – voi selittää, miksi kirkot eivät nykyään täyty sanankuulijoista. Ihmiset haluavat vaihtoehtoja, eikä Raamattu tarjoa heille kuin yhden tien. Jeesus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh.14:6).

Pelastuksen ehdottomuus loukkaa ihmisiä tänään samalla tavalla kuin aina ennenkin. Sen vuoksi ihmiset, jotka eivät tunnusta kristillistä uskoa tai jotka ovat välinpitämättömiä kristinuskon opetuksia kohtaan, kutsuvat kristillistä julistusta käännyttämiseksi.

Käännyttäminen on toimintaa, jolla pyritään vaikuttamaan yhden ihmisen tai ihmisjoukon ajatusmaailmaan siten, että se muuttuu sellaiseksi kuin käännyttäjä haluaa. Käännytettävän rooli on olla suostuttelun, taivuttelun ja jopa pakottamisen kohde.

Me emme käännytä ketään. Pidämme tarjolla Jumalan sanaa ja puhumme siitä niille, joita se kiinnostaa. Pyrimme saarnoin ja kirjoituksin rohkaisemaan kirkkomme jäseniä, jotta he tutustuisivat Raamattuun ja jotta he löytäisivät sen avulla elämän lähteen, Jeesuksen Kristuksen. Toisten kirkkokuntien ja kristillisten suuntausten kanssa keskustelemme, mutta emme väittele.

– Eikö kirkon lähetystyö pakanoiden ja toisuskoisten keskuudessa ole käännyttämistä?

Niin kauan kuin kirkkomme pitää tarjolla mutta ei tyrkytä Jumalan sanaa, se ei harjoita toimintaa, jota voi kutsua käännyttämiseksi. Tarjoavathan muidenkin uskontojen edustajat ja uskonnottomiksi itseään kutsuvat tahot ajatuksiaan suurelle yleisölle.

Missä henkilökohtainen usko korvataan auktoriteettiuskolla, siellä ei tunneta valinnan vapautta eikä vaihtoehtoja. Kaikkien on pakko ajatella ja uskoa samansuuntaisesti johtajien kanssa. Maailmassa on yhä joitakin autoritäärisesti hallittuja maita, joissa yhdenmukaisuuden vaatimus on kokonaisvaltainen.

Jumala on lähettänyt pelastavan sanansa ihmiskunnalle profeettojensa kautta, Kristuksessa ja Kristuksen apostolien kautta. Mutta Jumala myös loi ihmisen olennoksi, jolla oli vapaa tahto. Ensimmäinen ihminen valitsi tottelemattomuuden ja joutui karkotetuksi Jumalan yhteydestä. Sen takia jokaisen ihmisen on valittava, tahtooko hän palata Jumalan luo Kristuksen avulla.

Jumala tuntee omikseen ne, jotka tunnustavat, että hänen Poikansa Jeesus Kristus on Herra. On paljon ihmisiä, joille tämä ehto on niin kiusallinen, että he kieltäytyvät ottamasta siihen kantaa. Monet ovat myös ne, jotka koettavat tarttua pelastukseen viimeisellä hengenvedollaan. On viisainta huutaa Kristusta avuksi tänään.