4. adventtisunnuntai, Matt.1:18-24, 3. vsk

Jeesuksen kasvattaja Joosef on tärkeä Raamatun henkilö, vaikka luterilaisessa kirkkovuodessa ei ole erityisesti hänelle omistettua pyhäpäivää. Joosef on jäänyt tahattomasti sivuosaan uskonpuhdistuksen synnyttämissä kirkoissa. Martti Luther ja muut reformaattorit kiinnittivät huomionsa ennen kaikkea Kristukseen, lihaksi tulleeseen Jumalan Sanaan.

Roomalais-katoliset kristityt kuitenkin muistavat Pyhää Joosefia kirkon suojelijana ja viettävät hänen juhlapäiväänsä 19. maaliskuuta. Ajatus, että Joosef on koko kirkon suojeluspyhimys, perustuu siihen, että Joosef otti Marian ja vielä syntymättömän Jeesus-lapsen luokseen. Näin muodostui pyhä perhe, joka oli eräässä mielessä kirkon esiaste.

Matteuksen evankeliumi alkaa sukuluettelolla, joka osoittaa, että Joosef kuului kuningas Daavidin jälkeläisten joukkoon. Se oli merkityksellinen seikka juutalaisille, jotka tiesivät kirjoitusten perusteella, että messias tulisi Daavidin suvusta.

Sanoihan profeetta Jesaja:

”Iisain juurivesa kohoaa merkkiviirinä kansoille. Hänen luokseen pyrkivät kaikki kansat, hänen asuinsijaansa ympäröi kunnian hohde.” (Jes.11:10).

Profeetta Jeremia julisti vastaavasti:

”Tulee aika, sanoo Herra, jolloin Daavidin suvusta nousee Vanhurskas Verso. Hän on kuningas, joka hallitsee viisaasti ja saattaa maassa voimaan oikeuden ja vanhurskauden.” (Jer.23:5).

Mutta ei Joosef tajunnut, kun hän sai tietää, että hänen kihlattunsa Maria oli raskaana, että Jumala oli osoittanut hänelle mitä suurimman armon. Pikemminkin hän järkyttyi ja tunsi itsensä loukatuksi. Todennäköisesti hän pohti, kuinka oli mahdollista, että hiljainen ja hurskas Maria olisi ollut hänelle uskoton.

Loukatulla kihlakumppanilla oli oikeus vaatia itselleen hyvitystä. Mooseksen laki kohteli ankarasti avioliittosopimuksen rikkoneita naisia: heidät voitiin kivittää. Joosef kuitenkin ymmärsi, ettei mikään rangaistus tai rahasumma olisi tuonut takaisin kunniaa, jonka hän oli menettänyt. Siksi hän aikoi kaikessa hiljaisuudessa purkaa kihlauksensa. Ehkä hän aikoi lähteä pois Nasaretista, jottei hänen tarvinnut enää koskaan tavata Mariaa.

Kun Joosef ajatteli tätä kaikkea, hän valvoi myöhään yöhön ja viimein nukahti. Aamulla hänen mielessään oli uusi ajatus. Hän oli nähnyt merkillisen unen. Herran enkeli oli puhunut hänelle ja sanonut, että se, mikä oli siinnyt Marian kohdussa, oli lähtöisin Pyhästä Hengestä.

Tämä ilmoitus sai Joosefin muuttamaan mielensä ja ottamaan Marian vaimokseen. Juutalaisen yhteisön silmissä se merkitsi isyyden tunnustamista, mutta Joosef ei katunut ratkaisuaan. Hän oli nyt Jumalan pelastustekojen polttopisteessä, mikä toi hänen elämäänsä elämää suuremman tarkoituksen.

Jumalan teot eivät yleensä istu ihmisten pyrkimyksiin. Jumala ei kysy ihmisiltä, saako hän sekaantua heidän asioihinsa. Jotta Jumala voisi osoittaa ihmisille kirkkautensa, hän vaatii heitä tulemaan kuulolle, tutkimaan itseään, muuttamaan mielensä ja luopumaan syntisestä elämästä.

Niille, jotka suostuvat Kaikkivaltiaan tahtoon, kirkastuu uskon kautta Jumalan sana:

”Herra antaa itse teille merkin: neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.” (Jes.7:14).

Se nimi tarkoittaa: Jumala on meidän kanssamme.