21. sunnuntai helluntaista, Gal.4:12–20, 3.vsk

 

Galatalaiskirje on Uuden Testamentin kriisikirje. Paavali, joka oli saanut apostolin virkansa itseltään Kristukselta ja joka oli lähetysmatkoillaan voittanut pakanoita Kristuksen puolelle, sai kokea myös sen, että vasta kristityiksi tulleet galatalaiset kääntyivät pois evankeliumin opista.

Paavali oli julistustyöllään ”synnyttänyt” galatalaiset kristilliseen uskoon. Ensimmäinen synnytys oli helppo. Mutta kilpailevat julistajat kulkivat Paavalin kannoilla ja vaativat pakanakristittyjä sitoutumaan juutalaisten lakiin eli noudattamaan kaikkia säännöksiä, joita juutalaiset pitivät velvoittavina. Paavalin näkökulmasta tämä merkitsi paluuta omavanhurskauteen.

Paavalin oli synnytettävä galatalaiset kristityiksi toisen kerran, ja tämä toinen synnytys ahdisti häntä. Siksi hän sanoi heille: ”Rakkaat lapseni, teidän vuoksenne minun on jälleen kärsittävä synnytystuskia, kunnes Kristus saa muodon teissä. Kunpa voisin nyt olla luonanne ja löytää oikean äänensävyn!”

Evankeliumi on tarkoitettu jaettavaksi ja yhdessä iloittavaksi. Jokaiselle, joka sen uskoo, se on Jumalan voima, itse kullekin uskovalle pelastukseksi (ks. Room.1:16). Jokainen kristitty on kutsuttu Jeesuksen lähettiläänä julistamaan hyvää sanomaa Vapahtajasta.

Niiden, jotka vastaavat kutsuun, kannattaa kuitenkin ottaa huomioon muutama tosiasia. Ensimmäinen on se, että evankeliumin julistaminen herättää aina myös vastavoimat. Käy niin kuin Kylväjä-vertauksessa:

”Osa siemenistä putosi tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät jyvät. Osa putosi kallioiseen paikkaan, missä jyville ei ollut paljon maata. Ne nousivat kohta oraalle, koska maata ei ollut syvälti, mutta auringon noustua oraat helteessä kuivettuivat, koska niillä ei ollut juurta. Osa taas putosi ohdakkeiden sekaan, ja ohdakkeet kasvoivat ja tukahduttivat oraan, eikä siitä saatu satoa.” (Mark.4:7).

Kannattaa myös pitää mielessä, että voitot eivät tule milloinkaan ilmaiseksi. Paavalin oli ahdistuneena rukoiltava harhaan johdettujen galatalaisten puolesta, ja hänen oli etsimällä etsittävä sanoja, joista nämä ymmärtäisivät hänen tarkoituksensa. Jokainen, joka haluaa olla Jeesuksen lähettiläs, joutuu kokemaan jotakin tällaista.

Kolmanneksi, kun lähettiläs on vienyt viestin niille, joille se on lähetetty, hänen pitää osata jättää uskon synnyttäminen Herralle itselleen. Kristus saa muodon niissä, jotka ottavat hänen sanansa vastaan – ja ne, joissa Kristus saa muodon, syntyvät uudesti hänen Hengestään.

On lohdullista tietää, että Jumalan sana ei palaa tyhjänä, vaan se tuottaa runsaan sadon niissä harvoissa, jotka ottavat sen vastaan ja säilyttävät sen aarteenaan. ”Mutta muut jyvät putosivat hyvään maahan. Ne nousivat oraalle, kasvoivat ja antoivat sadon, mikä kolmekymmentä, mikä kuusikymmentä, mikä sata jyvää.” (Mark.4:8).

Neljäs seikka tulee esiin Paavalin kysymyksestä: ”Onko minusta tullut teidän vihamiehenne, kun sanon teille totuuden?” Tämä on tuttu asioiden tila niille, jotka ovat sen kokeneet. Totuuden puhujilla on vähän ystäviä.

Martti Luther on selittänyt tämän raamatunkohdan seuraavasti:

”Ystävän velvollisuus on täysin avomielisesti varoittaa ystäväänsä, jos tämä jossakin kohden hairahtuu; eikä varoitettu, jos on järkevä, vihastu toiselle ystävällisen varoituksen ja totuuden paljastamisen vuoksi, vaan tuntee ja osoittaa sen tähden kiitollisuutta häntä kohtaan. Maailmassahan on sangen yleistä, että totuus synnyttää vihamieltä ja että totuuden sanojaa pidetään vihamiehenä. Näin ei menetellä ystävien kesken, vielä vähemmän kristittyjen kesken.” (Galatalaiskirjeen selitys, suom. A. E. Koskenniemi 1932).

Tuskinpa kukaan sananjulistaja toivoo muuta kuin voivansa johdattaa kuulijansa Jeesuksen Kristuksen tuntemiseen syntisten Vapahtajana. Kuitenkin toisinaan käy niin, että kuulijat kokevat aidon evankeliumin järjen vastaiseksi ja hylkäävät sen. He tekevät niin, koska evankeliumi sotii heidän luontaista ylpeyttään vastaan ja aiheuttaa heille omatunnon karvastelua.

Tämän ilmiön edessä ei pidä lannistua, sillä loppupelissä Jumala panee jokaisen omavanhurskaan ihmisen niin ahtaalle, että tämä tajuaa kelvottomuutensa ja mahdottomuutensa pelastaa itse itseään. Ihmisen voimavarojen vähyys ja elämän lyhyys ovat evankeliumin parhaita liittolaisia.