2. adventtisunnuntai, Luuk.12:35–40, 2. vsk

1291377562_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Toisen adventtisunnuntain evankeliumissa Jeesus kehottaa seuraajiaan odottamaan valvoen hänen paluutaan, ”sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”

Kun Luukas kirjoitti kertomuksen Jeesuksen teoista ja opetuksista sekä alkuseurakunnan vaiheista, kristillisen kirkon alkutapahtumat olivat jo sukupolven mittaisen aikakauden päässä. Monet olivat luopuneet toivosta ja menettäneet uskonsa. Jotkut olivat katkeroituneet ja liittyneet niihin, jotka vainosivat Herran seurakuntaa. Sen vuoksi apostolit ja heidän työnsä jatkajat muistuttivat kristittyjä, ettei kukaan voinut tietää Kristuksen tulemisen päivää.

Kyseinen kohta on itse asiassa katkelma Jeesuksen ja hänen oppilaidensa välisestä keskustelusta, joka jatkuu seuraavasti:

Pietari sanoi: ”Herra, tarkoitatko näillä vertauksilla kaikkia vai ainoastaan meitä?” Herra vastasi: ”Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen, jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan? Autuas se palvelija, jonka hänen isäntänsä palatessaan tapaa näin tekemästä! Totisesti: hänen hoitoonsa isäntä uskoo koko omaisuutensa.” (Luuk.12:41–44).

Jeesuksen vastauksesta voi päätellä, että valvominen on palvelemista. Se on Jumalan armotalouden hoitamista niin, että seurakunnan jäsenet saavat olla osallisia pelastuksen lahjoista, sanasta ja sakramenteista. Valvomisen kehotus koskee siis ennen kaikkea niitä, jotka ovat saaneet Kristukselta apostolin viran.

Koska kristillinen kirkko on ollut maan päällä jo lähes kaksi vuosituhatta, monet apostolisen viran kantajat luulevat, ettei hengelliseen valppauteen ja Kristuksen paluun odottamiseen ole enää aihetta. Joku sanoo rehellisesti, ettei hän jaksa uskoa niin kuin kirkko opettaa. Joku toinen esiintyy hartaana kristittynä, mutta ajattelee oikeasti hänkin, ettei Kristusta kannata enää odottaa.

Jeesuksen vertauksessa palvelija, joka jakaa toisille heidän ruokaosansa ajallaan, on autuas. Hän ei kyseenalaista Herransa sanaa vaan toimittaa askareet, joita Herra on käskenyt hänen toimittaa. Ehkä tämä palvelija ei ole niin viisas kuin hänen mukavuudenhaluiset ja eduistaan huolehtivaiset kumppaninsa. Mutta hänellä on yksi ominaisuus, joka on ylitse muiden. Se on uskollisuus.

Ne, jotka pitävät tarjolla Jumalan sanaa ja huolehtivat siitä, että sakramentit jaetaan seurakunnalle oikein, sekä ne, jotka antavat ruokaa köyhille tai huolehtivat muulla lailla vähäosaisten tarpeista, jouduttavat Herran päivän tulemista (ks. 2.Piet.3:12). Sen lisäksi Herra ylentää heidät palvelijan asemasta niiksi, joita hän itse palvelee.

Entä ne apostolinviran perilliset ja muut kristityt, jotka ovat penseitä ja haluttomia palvelemaan. Kuinka heidän käy? Raamattu todistaa heitä vastaan monessa kohdassa, esimerkiksi Johanneksen ilmestyksessä, jossa Kristus sanoo Laodikean seurakunnalle:

”Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani.” (Ilm.3:15–16).

Myös Jumalan sana profeetta Hesekielille panee ajattelemaan lähettilään vastuuta:

”Ihminen, minä olen pannut sinut Israelin kansalle vartijaksi. Kun kuulet suustani sanan, sinun tulee varoittaa heitä minusta. Kun minä sanon jumalattomalle, että hänen on kuoltava, asetan sinut vastuuseen hänestä. Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen jumalattomuudestaan pelastaaksesi hänet, hän kuolee syntiensä tähden – ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut. Mutta jos sinä varoitat jumalatonta eikä hän silti luovu jumalattomuudestaan, ei käänny pahoilta teiltään, hän kyllä kuolee syntiensä tähden, mutta sinä pelastat elämäsi.” (Hes.3:17–19).

Emme voi tehdä sellaisia tekoja, jotka kelpaisivat hyvityksiksi Jumalalle synneistämme. Mutta kaikesta keskeneräisyydestämme huolimatta Jumala on kelpuuttanut meidät Poikansa Jeesuksen Kristuksen ristillä vuotaneen veren kautta niin, että saamme periä iankaikkisen elämän. Siksi meidän pitää julistaa sovituksen sanomaa maailmalle toivoen ja rukoillen pelastusta niille, jotka eivät tunne Kristusta.

Meidän on kysyttävä niin kuin apostoli Paavali: ”Kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty?” (Room.10:14–15).

Meidät on lähetetty, sillä Jeesus sanoo:

”Te olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää, joka pysyy. Kun te niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte.” (Joh.15:14–16).