17. sunnuntai helluntaista
Matt.28:1‒8



On olemassa suuri joukko ihmisiä, jotka eivät voi ottaa etäisyyttä elämäänsä ja tarkastella sitä ikään kuin sivusta katsoen. He ovat koko olemuksellaan kiinni siinä, mitä heille tapahtuu. Heille ei riitä, että he saavat kysymyksiinsä järkeviä vastauksia. Heidän täytyy tuntea, että evankeliumi on totta.

Uusi Testamentti kertoo, että Jeesus nousi haudasta kolmantena päivänä kuolemansa jälkeen. Jos unohdamme tämän, uskomme kadottaa tarkoituksensa. Uskostamme voi tulla niin sanottua järkiuskoa, joka puhuu Jumalasta, mutta ei Jumalan kanssa. Tällainen usko luettelee, erittelee, analysoi ja tekee tilauksia, mutta ei elä todeksi sitä, mitä Jumalan sanassa sanotaan.

Toinen harhatie on tunneusko: alamme tavoitella elämyksiä, jotka ovat Raamatussa kerrottujen asioiden kaltaisia. Tuollainen usko on kuin pyörä, jota täytyy polkea, jotta se pysyy liikkeessä ja pystyssä. Koska jokainen kristitty joutuu kokemaan aikoja, jolloin Jumala tuntuu olevan kaukana, tunneusko romahtaa viimeistään silloin, kun Jumala on hiljaa.

Kirkon usko on, että Jumala lähetti Poikansa Jeesuksen tähän maailmaan kärsimään ristinkuoleman ihmisten puolesta, jotta me ihmiset voisimme tulla autuaiksi uskomalla häneen. Kun autuutemme on Kristuksen varassa eikä omassa varassamme, silloin on erittäin tärkeää, että Uuden Testamentin sanoma on totta.

Evankeliumit kertovat, että kolmannen päivän aamuna Jeesus ei ollut enää haudassaan. Enkeli ilmestyi oppilasjoukkoon kuuluneille naisille ja kertoi Jeesuksen nousseen kuolleista. Nämä veivät hyvän sanoman apostoleille, jotka eivät tienneet, kuinka heidän olisi pitänyt reagoida uutiseen (ks. Mark.16:11).

Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan evankeliumi on tosi riippumatta siitä, mitä me ajattelemme sen olevan tai kuinka voimakkaina tunnemme sen vaikutukset. Se on tosi, koska Jumala on sittenkin, kun me lakkaamme olemasta.

Kun otamme vastaan Jumalan sanan ilmoitustotuutena, tuo sana synnyttää meissä uskon. Se on Jumalan lahja kaikille, jotka janoavat autuutta.