4. paastonajan sunnuntai, Joh.6:24–36, 2. vsk

 

 

 

Kirkkoisä Augustinus, joka eli vuosina 354–430, sanoi eräässä rukouksessaan:

Vaadi minulta, mitä tähdot,

mutta anna minulle kaikki,

mitä sinä vaadit,

sillä minulla itselläni ei ole mitään.

Ranskalainen filosofi Simone Weil (1909–1943) elänyt puolestaan sanoi Kristuksesta:

Kun kääntyy pois hänestä

lähteäkseen matkalle totuutta kohti,

putoaa ennen pitkää hänen syliinsä.

Sekä Augustinus että Weil olivat totuuden etsijöitä. Augustinus löysi totuuden Kristuksessa. Simone Weil lähestyi Kristusta, mutta ei uskaltanut jättäytyä hänen varaansa. Miksi kristillisen uskon syvin olemus avautui Augustinukselle mutta ei Weilille? Simone Weil oli modernin aikakauden ihminen, joka ajatteli, että sen, mihin voi uskoa, täytyy olla kaikilta osiltaan järkevää ja todistettavissa.

Augustinus taas sanoi muistelmissaan:

Kun minä mielessäni punnitsin, pitäisikö minun jo palvella Herraa, minun Jumalaani, niin kuin kauan sitten olin päättänyt, niin se olin minä, juuri minä, joka tahdoin, ja minä, joka en tahtonut. Minä en täysin tahtonut enkä täysin ollut tahtomatta. Taistelin siis itseni kanssa ja särjin omaa olemustani. Minä vapisin hengessäni ja olin onneton ja epätoivoinen siitä, etten päässyt rauhaan ja sovintoon sinun kanssasi, Jumalani, vaikka kaikki minun luuni tuota rauhaa huusivat ja ylistivät sitä taivaaseen asti.

Ja siihen pääsemiseen ei olisi tarvittu laivoja, ei nelivaljakoita, ei jalkoja, ei edes niin paljon kuin tarvitsin päästäkseni talosta siihen paikkaan, jossa istuin. Sillä sinun luoksesi meneminen, vieläpä perille pääseminen, riippui vain tahdosta, mutta oli tahdottava kokonaisesti ja eheästi, ei puolinaisesti, niin että tahto väliin nousten, väliin laskien horjuu ja heilahtelee sinne tänne.

(Augustinus, Tunnustukset).

Kamppaillen itsensä kanssa Augustinus vaelsi puutarhansa syrjäiseen kolkkaan. Äkkiä hän kuuli naapuritalosta lapsen äänen, joka lauloi latinalaista lukemaan oppimislorua: ”Tolle, lege! Ota ja lue.” Augustinus koki tämän johdatuksena, meni takaisin taloonsa, otti käteensä Roomalaiskirjeen kirjakäärön, jota hän oli tutkinut ja jatkoi lukemista siitä, mihin oli jäänyt. Hänen silmiinsä osuivat sanat:

”Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen. Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan.” (Room.13:13–14).

Tämä parannuspuhe tuli suoraan kohti Augustinusta, joka oli käyttänyt suurimman osan tarmostaan ruumiinsa hellimiseen. Raamatun sana osui siihen kohtaan hänen elämässään, josta hän tunsi eniten häpeää. Hetkessä Augustinuksen epäilys oli poissa. Hän ei tarvinnut enää älyllisiä todisteita tullakseen kristityksi. Hän tarvitsi voiman, joka nosti hänet upottavasta liejusta; ja sen voiman hän sai Jumalan Sanan kautta.

Vuoden kuluttua heräämisestään Augustinus otti kasteen Milanon piispa Ambrosiukselta, ja neljä vuotta myöhemmin hänet lähetettiin papiksi Hippon kaupunkiin. Siellä hänet nimitettiin piispaksi vuonna 396. Hänestä tuli kirkon johtaja ja opettaja, jonka vertaisia ei ole monta.

Me olemme saaneet tutustua Augustinuksen ajatuksiin Martti Lutherin kautta, jolle tämä kirkkoisä oli suuri esikuva.

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään; ja joka uskoo minuun, ei koskaan ole janoissaan.”

Leipä on jokapäiväinen ruumiin ravinto. Myös asunto ja vaatteet kuuluvat jokapäiväiseen leipäämme. Ajatelkaamme, millaista elämä on, kun jokin tai kaikki näistä puuttuu. Ihmisten on lähdettävä etsimään parempaa toimeentuloa sieltä, mistä he voivat löytää sen.

Saman voi sanoa elämän leivästä. Tänään se on lähellämme ja käytettävissämme, koska Jumalan sanaa julistetaan ja sakramentit jaetaan keskuudessamme. Mutta entä jos Jumala jonain päivänä jättää meidät vaille sanaansa ja sakramenttejaan?

–   Niin ei voi koskaan tapahtua, joku vastaa.

Aamoksen kirjassa kuitenkin sanotaan: ”Koittaa aika – sanoo Herra Jumala – jolloin minä lähetän maahan nälän. En leivän nälkää, en veden janoa, vaan Herran sanan kuulemisen nälän. Ihmiset hoippuvat mereltä merelle, pohjoisesta itään he harhailevat etsimässä Herran sanaa, mutta eivät löydä.” (Aam.8:11–12).

Varmaankin Aamoksen kuvaama aika tulee joskus, koskapa Jumalan sana niin lupaa. Kirkko, joka ei kunnioita Raamattua Jumalan sanana, kokoaa piispansa hätäistuntoon, kun kirkkokansan keskuudesta kuuluu tunnustus: ”Jeesus Kristus on Herra.” Toivottavasti Kristuksen seurakunta on silloin jo korjattu pois maan päältä.

Päivän evankeliumissa mainittiin, että ihmiset kulkivat paikasta paikkaan Jeesusta etsien. He eivät haeskelleet häntä siksi, että hänen opetuksensa oli tehonnut heihin, vaan sen vuoksi, että Jeesus oli tekemällään ruokkimisihmeellä ravinnut heidät kylläisiksi.

Ruokitut halusivat korottaa Jeesuksen leipäkuninkaaksi, jotta hän joka päivä uudelleen täyttäisi heidän vatsansa. Jeesus vastasi ihmisten nälkään sanoen: ”Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän.”

On varmasti järkevää pitää huoli jokapäiväisen leipänsä riittävyydestä. Mutta Elämän leipää ei voi hankkia rahalla eikä työtä vastaan, eikä sitä ole kauppojen hyllyillä. Saamme sen, kun suostumme sovintoon Jumalan kanssa Jeesuksen Kristuksen kautta.