Pyhän Kolminaisuuden päivä

Joh.15:1−9

 

lampaita_laitumella_Lapaj%C3%A4rven_Tiik

 

1990-luvun lopussa tiedotusvälineissä kerrottiin, että perintötekijöiden käsittelyyn erikoistuneet tutkijat olivat onnistuneet kloonaamaan eli monistamaan lampaan. Monistettu yksilö oli täysin samanlainen kuin se lammas, jonka solusta se oli kasvatettu, nuorempi vain.

Periaatteessa nykyisellä tiedolla ja tekniikalla voitaisiin luoda lammaskarja, jonka jokaisella yksilöllä olisi samat perintötekijät. Tähän geenitutkimusten rahoittajat tähtäävätkin, sillä villantuottajien kannattajaa sijoittaa hyvin villaa antaviin lampaisiin ja lihantuottajien runsaslihaisiin lampaisiin.

Kun tutkijat säätelevät kasvien ja eläinten perintötekijöitä, he saavat niistä esiin haluamiaan ominaisuuksia. Mutta asialla on kääntöpuoli: geenimanipuloitujen lajien perimä köyhtyy. Kun ihminen puuttuu Luojan töihin, hän useinkin luulee parantavansa niitä, vaikka todellisuudessa hän turmelee niitä.

Vastuunsa tuntevat tiedemiehet varoittavat seurauksista, jos geenimanipulaatiota ja kloonausta sovelletaan tulevaisuudessa ihmisiin. Lääketiede saattaa ottaa askeleen eteenpäin, mutta ihmiskunta ottaa askeleita taaksepäin.

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus sanoi oppilailleen: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. − − Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen.”

Sitä taustaa vasten, että nykyajan ihminen on ryhtynyt itse luojaksi, tällainen Jeesuksen sana on kovin epämuodikas. ’Te olette oksat’ kertoo ihmisen riippuvuudesta Jumalaan, josta aikakautemme haluaa olla vapaa.

Voiko ihminen vapauttaa itsensä Jumalasta niin, ettei hän samalla vahingoita omaa syvintä olemustaan? Raamatun mukaan Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Se tarkoittaa, että ihmisellä on samoja ominaisuuksia kuin Jumalalla: oma tahto ja oma järki.

Jos ihminen toimisi maailmassa Jumalan kuvana, hän käyttäisi tahtoaan ja järkeään elämän varjelemiseen ja ylläpitämiseen. ”Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.” sanoo Raamattu (1.Joh.4:16b).

Kuitenkin näemme ihmisten levittävän ympärilleen turmelusta ja tuhoa. Ihmisistä on tullut itse itselleen jumalia. Monet tajuavat, että jotain on pielessä, mutta he eivät osaa sanoa, mikä on pois kohdaltaan. Jeesus paljastaa oppilailleen, mistä siinä on kysymys. Hän sanoo: ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään.”

Emmekö todellakaan saa aikaan mitään ilman Jeesusta? Voimme toki tehdä paljon asioita pelkillä inhimillisillä voimavaroillamme. Ja voi näyttää siltä, että nuo teot ovat loistavia kehityksen edistysaskeleita. Mutta ilman yhteyttä Jumalaan ja ilman sovitusta, jonka Jumala antaa meille Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa, noilla teoillamme ei ole siunausta.

Kirkossamme lähdettiin uudistusten tielle 1980-luvun puolivälissä. Ensin uudistettiin virsikirja, sitten kirkollisten toimitusten kirja, sitten laadittiin uusi raamatunkäännös ja sitten muokattiin uusiksi jumalanpalvelus. Näiden projektien tarkoitus oli herättää kirkkokansa huomaamaan, että osallistuminen oman seurakunnan elämään on sekä tärkeää että antoisaa. Noihin uudistuksiin käytettiin paljon aikaa, tarmoa ja varoja, mutta ne eivät tuottaneet kasvua, jota niiltä odotettiin.

Herätystä ei voi saada aikaan kirkolliskokouksen päätöksillä, vaan kuten apostoli Paavali sanoo: ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.” (Room.11:17).

Jos pohdimme sisimmässämme kysymyksiä, jotka koskevat elävän Jumalan löytämistä ja iankaikkista osaamme, ne kysymykset ovat Kristuksen sanan herättämiä. Pyhä Henki ohjaa meidät kysymyksinemme sinne, missä julistetaan väärentämätöntä evankeliumia ja jaetaan sakramentit oikein.

Mikä se paikka sitten on? Se on Kristuksen seurakunta maan päällä. Joku voi löytää sen herätysliikkeen yhteydestä, jossa hän on kasvanut tai johon hän on liittynyt. Joku toinen voi löytää sen instituutioksi muuttuneesta kirkosta, jonka keskuudessa hän on elänyt kasteestaan lähtien. Yhteinen nimittäjä on usko Herraan Jeesukseen Kristukseen ja uskollisuus hänen sanalleen, jonka apostolit jo aikanaan kirjoittivat muistiin ja julistivat kaikille erotuksetta.

Siinä sanassa, jota kirkkomme julistaa ihmisille, on oltava ruisleivän maku. Jos se puuttuu, silloin kirkolta on hukassa Herran Jeesuksen Kristuksen pyhistä pyhin evankeliumi – kuten Martti Luther sitä kutsui. Luterilaisen uskon tuntomerkeistä luopuminen katkaisee kirkkomme yhteyden Kristus-puuhun ja siten ehdyttää kirkkomme elinvoiman.

Tätä ajatuksen polkua seuraamalla käsitämme, mikä on siunauksen salaisuus. Se on siinä, että suostumme siihen Kristukseen, josta Raamattu puhuu. Muodikkailla mutta omintakeisilla Jeesus-kuvilla emme saa aikaan mitään hengellisesti kestävää. Raamatullisen Jeesuksen ”muoti” on yli-ajallinen. Hänen valtakuntansa ohjelma ulottuu kauemmas kuin kaikki kirkon strategiset suunnitelmat yhteensä.

Kirkon elämä ja kasvu siis alkavat Jeesuksesta ja päättyvät häneen. Kirkolliskokouksen ei tarvitse ratkaista puolestamme, elääkö Jeesus elää ja onko hän on kirkon pää. Sen me tiedämme ja uskomme Raamatun perusteella. Antakoon Jumala meille armonsa, että voimme elää sen todeksi.