13. sunnuntai helluntaista, Snl.18:4‒8,21, 2. vsk

 

Suomen kirjakieli on uhanalainen. Joukkotiedotusvälineiden palveluksessa työskentelevät toimittajat ja muut kielen ammattilaiset eivät enää osaa kirjasuomea; tai pakkotahtisen työnsä takia he eivät ehdi miettiä, kuinka asiat sanotaan tyylikkäästi suomeksi.

Suomen kirjakieli on uhanalainen myös siksi, että julkisten yhteisöjen viranhaltijat ovat kautta aikojen vaalineet hallintokieltä, joka etäännyttää vallan käyttäjät ja vallankäytön kohteet toisistaan. Niin sanottu virastosuomi on täynnä vierasperäisiä käsitteitä ja rakenteita, koska ei ole tarkoituskaan, että suomenkielinen kansalainen ymmärtäisi sanoman ensi kuulemalta. Tasapuolisuuden vuoksi on todettava, että sama seikka koskee esimerkiksi hallintoruotsia.

Kolmanneksi suomen kirjakieltä uhkaavat teknosuomi, google-suomi, suolanti ja finlenska, jotka leviävät tekstiviestien, sähköpostiviestien sekä maailmanlaajuisen tietoverkon keskusteluyhteisöjen kautta. Kun nuorisomme varttuu digitelevisio, tietokone ja älypuhelin seuranaan, se ei lue oma-aloitteisesti Kalevalaa, Seitsemää veljestä tai Rautatietä. Jotta suomalaiset nuoret tutustuisivat näihin kirjallisuutemme mestariteoksiin, ne on tarjottava heille sarjakuvina tai elokuvina, mieluiten dvd-tallenteina.

Ei ole yhdentekevä asia, millä ja millaisella kielellä viestitämme toisillemme. Raamatussa sanotaan: ”Niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää.” (Sananl.18:21).

Yhteiskunnassa on ihmisiä monesta sukupolvesta. Jotta jokainen yhteiskunnan jäsen voisi tuntea kuuluvansa tähän ihmisyhteisöön, hallinnon ja viestimien tulee käyttää selkeää ja yleistajuista kieltä. Ja jotta sukupolvien väliin ei syntyisi kielikuilu, sujuvaa äidinkieltä ‒ olipa se sitten suomea, saamea, ruotsia, venäjää tai jotain muuta kieltä ‒ on opetettava kouluissamme. Myös toisen kotimaisen kielen säilyttäminen oppivaatimuksissa on perusteltua tästä näkökulmasta. Kielitaito madaltaa kuilua niiden välillä, joilla on keskenään eri äidinkieli.

*

Mutta Raamatun opetus kielestä ja sen vaalimisesta on paljon syvempi kuin, mitä olen kertonut tähän asti. ”Kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! Ja kielikin on tuli. Meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma.” sanoo apostoli Jaakob (Jaak.3:5‒6).

Huonosti harkittu puhe, etenkin harkittu paha puhe kuulostavat monien ihmisten korvissa totuudelta. Kun ihmiset uskovat osatotuudet, jotka syötetään heille taitavasti, heitä on helppo johdatella tekemään asioita, joihin he eivät olisi muuten valmiit.

Esimerkiksi kuluneella viikolla (8.9.2011) sanomalehti Lapin Kansa julkaisi uutisen, jonka mukaan Inarin seurakunta aikoo erottaa tunturipappinsa. Irtisanomisella haetaan ratkaisua seurakunnan talousvaikeuksiin. Koska kyseinen pappi on seurakunnassaan hyvin suosittu, Lapin Kansan uutisessa annettiin ymmärtää, että Inarin seurakunnan pitäisi erottaa papeistaan joku muu kuin tunturipappi. Yksittäiset seurakunnan jäsenet uhkasivat erota kirkosta, jos heidän suosikkipappinsa menettää virkansa.

Tämä uutinen oli harhaan johtava, vaikka siinä annetut tiedot eivät olleet suoranaisesti vääriä. Miksi niin? Siksi, että kirkkolain mukaan seurakunnan vakinaiseen papinvirkaan nimitetyn papin virkasuhdetta ei voi lakkauttaa irtisanomisella. Myöskään seurakuntapastorin virkaan annettua virkamääräystä ei voi katkaista irtisanomisella. Jos seurakunta lakkauttaa seurakuntapastorin virkansa, tuomiokapituli siirtää kyseisessä virassa olleen papin jonkin toisen seurakunnan seurakuntapastoriksi tai vakinaisen papin viransijaiseksi. (KL 6 8a§ 7 mom).

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnilla voi olla nykyisen suosituksen mukaan yksi papinvirka jokaista alkavaa kolmea tuhatta seurakuntalaista kohti. Koska Inarin seurakunnassa on noin 5500 jäsentä, voi seurakunnalla olla kaksi vakinaista papinvirkaa. Niin sillä onkin, kirkkoherran ja kappalaisen virat nimittäin. Inarin seurakunnan saamelaispapin virka ja Saariselän tunturipapin virka ovat ei-vakinaisia seurakuntapastorin virkoja.

Koska henkilöstökulut ovat Inarin seurakunnan suurin menoerä, on johdonmukaista etsiä säästöjä tältä talouden sektorilta. Leikatakseen henkilöstökulujaan taloudellisten kehitysnäkymien edellyttämällä tavalla Inarin seurakunnan pitäisi lakkauttaa kumpikin seurakuntapastorin virkansa. Mutta koska ensimmäinen seurakuntapastori palvelee Inarin alkuperäisasukkaita, saamelaisia, seurakunnan on vaikea tehdä tällainen valinta. Siksi tunturipapin virka jää leikkauslistalle.

Kun Lapin Kansa jätti kertomatta lukijoilleen nämä olennaiset taustatiedot, se lietsoi eripuraa Inarin seurakuntaa kohtaan paikallisesti ja tyytymättömyyttä Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa kohtaan yleisesti. Sanomalehden toimituskunta ei kuitenkaan katso olevansa vastuussa tällaisesta harhaviestinnästä.

Lapin Kansan lukijat puolestaan eivät ota huomioon, että seurakunnan jäsenmaksu eli kirkollisvero on suuruudeltaan keskimäärin kymmenesosa kunnallisverosta. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuosibudjetti ja Espoon kaupungin vuosibudjetit ovat suuruudeltaan samaa luokkaa. Kuitenkin Suomen ev.-lut. kirkon seurakunnat kattavat maamme koko alueen, kun taas Espoon kaupunki peittää vain 528 neliökilometriä Suomenlahden rantakaistaletta.

Jos Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet haluavat säilyttää kirkkonsa palvelut lähellään, silloin heidän on oltava valmiit maksamaan nykyistä suurempaa jäsenmaksua. Seurakunnat voivat vastata seurakuntalaisten toiveisiin vain virkojensa kautta. Siksi kenenkään tyytyväisyys ei kasva ‒ ei edes tyytymättömyyden lietsojien ‒ siten, että kirkosta, jostakin sen seurakunnasta tai joistakin kirkon työntekijöistä ja vastuunkantajista levitetään väärää tietoa.

**

Koska maailmamme on täynnä viestejä ja puhetta, Raamatun moraaliopetukseen perustuva kielenhuolto on monien ihmisten mielestä turhaa. Välinpitämättömyyttä kielen ja sanoman oikeellisuutta kohtaan perustellaan sanoen: ”Olivatpa puheemme tosia tai epätosia, ne hukkuvat sameaan tietotulvaan.”

Mutta meistä ihmisistähän riippuu, onko tietovirta samea vai kirkas. Kauhistumme aiheellisesti sitä, että matkailukeskuksen jätevedet päästetään vähäisen puhdistamisen jälkeen neitseellisiin jokiin ja järviin. Ja pelästymme syystä sitä, että kaivoksen myrkkypitoiset prosessivedet karkaavat saostusaltaista vesistöihin, joista otamme juomavetemme. Miksi emme itse varo laskemasta tietovirtaan pinnallista ja asenteellista informaatiota?

”Syvä kuin meri on harkittu puhe, virraksi paisuu viisauden lähde.” (Sananl.18:4).