Helatorstai, Mark.16:14‒20, 1. vsk

Helatorstain epistolassa sanotaan: ”Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin samalla tavalla kuin näitte hänen taivaaseen menevän.” (Ap.t.1:11).

Meille, jotka uskomme Jeesukseen, on hyväksi, että pidämme mielessämme Herramme takaisin tulon. Kun tämä lupaus toteutuu, kaikki, jotka odottavat häntä, saavat liittyä riemuiten hänen seuraansa. Ne puolestaan, joiden odotus on sammunut, eivät voi enää siinä tilanteessa, kun pasuuna soi, herätä uskomaan, toivomaan ja rakastamaan.

Itse kullekin meistä on annettu oma aikamme, jotta kasvattaisimme uskon hedelmiä iankaikkisuutta varten. Arkkipiispa Martti Simojoki (1964‒1978) puhui tästä aiheesta seuraavasti:

Viimeinen, mitä opetuslapset näkivät helatorstaina taivaaseen astuvasta Herrastaan, oli hänen siunaava kätensä. Raamatussa sanotaan, että pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään. Sinne pilveen katosi myös tuo siunaava käsi, niin etteivät he enää saaneet nähdä sitä. Mutta silti se oli todellisuutta ja on sitä jatkuvasti jokaisen Jeesuksen opetuslapsen elämässä.

Eipä ole siis Herran omilla itse asiassa mitään hätää, koska tuo siunaava käsi jatkuvasti on ojennettu heidän ylitsensä. Vaikeutemme johtuvat siitä, että pilvi edelleen peittää meiltä sekä Herran että hänen kätensä. Vain uskossa me saatamme Herrastamme puhua, mutta näkeminen puuttuu. Tästä tulevat monet kiusat elämäämme.

Helatorstaina opetuslapset palasivat siihen yläsaliin, jossa heidän oli tapana kokoontua, ja siellä he yhdessä rukoillen odottivat Hengen vuodatusta, helluntaita. Kun emme näe Herraa emmekä edes hänen siunaavaa kättänsä, on meidänkin painuttava polvillemme.

Ja asianmukaista on, että rukoilemme yhdessä toisten yhtä avuttomien Jeesuksen ystävien kanssa. On syytä muistaa, että helluntai tuli ensi kertaa ja tulee vastakin rukoilevalle seurakunnalle. Jumala ei laiskalle mitään anna, ei tässäkään suhteessa.

(Päivän sana, s. 182).

Helatorstai ei ole mikään irrallinen pyhäpäivä kirkkovuodessamme, vaan se liittää toisiinsa pääsiäisen, joka on Herramme ylösnousemuksen päivä, ja helluntain, joka on Pyhän Hengen vuodattamisen päivä ja seurakunnan syntymäpäivä.

Helatorstai on myös lähetystyön juhlapäivä, sillä ennen taivaaseen astumistaan Jeesus antoi seuraajilleen käskyn: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.”

Apostolit pitivät totuutena kaiken, minkä he olivat Jeesukselta oppineet. Sen vuoksi he noudattivat saamaansa käskyä. Jos he olisivat ajatelleet, että on mahdotonta tavoittaa kaikki ihmiset ja julistaa heille evankeliumi, he eivät olisi koskaan lähteneet Jerusalemista. Niin kristinuskokaan ei olisi kasvanut maailmanuskonnoksi.

Voimme sanoa tähän:

–   Apostoleilla oli Pyhä Henki, joka antoi heille varmuuden ja rohkeuden.

Jos Martti Simojoki vielä eläisi, hän varmaan vastaisi:

–   Niin olikin. Ja eikö ole kummallista, ettei meillä ole samaa Henkeä kuin apostoleilla?

Vanhat kirkkokunnat, joihin me luterilaiset kuulumme, ovat menettäneet halunsa ja voimansa todistaa Herrastaan. Syy siihen lienee, että vanhoilla kirkoilla on tässä maailmassa paljon, mistä niiden pitäisi luopua ennen kuin ne voivat kirkastaa Kristusta.

Varakkaissa Euroopan ja Amerikan maissa kirkot ovat oppineet tekemään työtään enemmän rahan kuin Pyhän Hengen voimalla. Ne ovat hankkineet itselleen etuoikeuksia, joista niiden on vaikea irrottautua. Sen vuoksi Jeesuksen sana: ”Missä on aarteenne, siellä on myös sydämenne.” (Luuk.12:34) osuu erityisesti vanhoihin kirkkokuntiin.

Koska Kristus kuitenkin johtaa kirkkoaan, niin ennemmin tai myöhemmin vanhan kristikunnan on valittava, kenelle se on uskollinen. Ne, jotka odottavat Jeesuksen paluuta, antavat ”piskuisena laumanakin” paremman todistuksen kuin uskontohuoltolaitoksiksi kangistuneet vanhat kirkot.

Suuret herätykset ovat joskus roihunneet luterilaisessa kirkossamme, mutta nyt niistä on jäljellä tuskin hiillostakaan. Jos tunnemme huolta kirkkomme hengellisestä tilasta, emme jää suremaan ja valittamaan herätysten sammumista, vaan rukoilemme ja teemme työtä, julistamme väärentämätöntä Jumalan sanaa ja annamme Herran itse vaikuttaa sanansa ja sakramenttiensa kautta.

Helluntai tuli ensi kerran ja tulee vastakin rukoilevalle seurakunnalle.