3. sunnuntai pääsiäisestä, kansallinen veteraanipäivä

Jes.40:26‒31, 1. vsk

1272302196_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

”Tässä auttoi Herra.” Niin lukee kahdessa kivipaadessa, joista toinen on Pelkosenniemen kirkonkylän lähettyvillä ja toinen Kemijärven Mäntyvaaran luona.

Ne palauttavat mieleemme yhden talvisodan ihmeistä, joka koettiin 18.‒20.12.1939. Niinä päivinä kolmen pataljoonan vahvuiset suomalaisjoukot saivat torjuntavoiton kahdesta Puna-armeijan divisioonasta Sallan rintamalohkolla.

Koska Neuvostoliitto oli murskaavan ylivoimainen sekä miehistön että kaluston suhteen, olivat nuo sanat ”Tässä auttoi Herra” todella oikeutetut. Herra auttoi meitä suomalaisia, kun olimme mitä suurimmassa hädässä. Siinä toteutui Jumalan sanan lupaus: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.” (Ps.50:15).

Rauhallisina aikoina ja silloin, kun meillä menee hyvin, emme huomaa Jumalan suotuisaa myötävaikutusta elämäämme. Sodassa tai kriisissä kokemamme pelastumisenkin tajuamme vasta jälkeenpäin Korkeimman puuttumiseksi asioiden kulkuun.

Silti juuri kuusikymmentäviisi vuotta, jotka Suomen kansa on saanut elää rauhassa toisen maailmansodan jälkeen, ovat ihme sinänsä. Samoina vuosikymmeninä maailmalla on käyty kymmeniä sotia. Nytkin monet kriisipesäkkeet kytevät kuin miilut valmiina roihahtamaan ilmiliekkiin.

Rauha ei siis ole itsestään selvä asioiden tila, vaan se on siunaus. Sitä arvostavat eniten ne, joilta se puuttuu. Sen vuoksi Suomi pyrkii kansainvälisissä suhteissaan osoittamaan rauhantahtoa ja luotettavuutta, mutta toisaalta uskottavaa kykyä puolustaa aluettaan.

Jos opetamme nuorisomme ymmärtämään, mitä tarkoittavat sanat ”Tässä auttoi Herra”, teemme vielä paremmin kuin rauhanomaisen ulkopolitiikkamme uranuurtajat tekivät. Ne suomalaiset miehet ja naiset, lapset ja vanhukset, jotka selviytyivät kansakuntamme vaaran vuosista, käsittivät tuon lauseen jokaisen sanan todeksi ja oikeaksi.

Muinoin Samuel asetti kiven Mispan ja Senin välille ja antoi kivelle nimen Eben-Eser, Avunkivi. Ja hän sanoi: ”Tähän asti Herra on auttanut meitä.” (1.Sam.7:12). Silloin Jumala auttoi israelilaisia. Mäntyvaaran ja Pelkosenniemen muistokivet julistavat: tähän asti Herra on auttanut ja tästä eteenpäin hän on auttava myös meitä.

Kun olin kaksikymmentävuotias varusmies, opin, että Suomen armeijassa pidettiin aina kiirettä, jotta ehdittiin jonnekin odottamaan. Kun poikani suorittaa nyt varusmiespalvelustaan, tuo suuri laitos on muuttunut paljon. Mutta yksi asia on entisellään: Suomen armeijassa pidetään kiirettä, jotta ehditään odottamaan.

Vanhassa Testamentissa kuvataan ihmisen suhdetta Jumalaan odottamisena. Profeetta Jesaja sanoo: ”Kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.”

Jumala toimii kaikissa asioissa oman aikataulunsa mukaan. Hän ei antaudu ihmisten hallittavaksi, eikä hän anna palvelua vastineeksi palvelusta (ks. Job 4:1:3). Ne, jotka suostuvat odottamaan, että Jumala täyttää lupauksensa, saavat elämäänsä uuden voiman.

Odottaminen tarkoittaa kärsivällisyyttä. Siihen kuuluu myös koetus. Jumala lupasi tehdä Aabrahamin jälkeläisistä suuren kansan. Mutta Aabraham oli jo korkeassa iässä, kun hän sai perillisen.

Jaakob halusi saada Jumalalta siunauksen. Mutta hän joutui olemaan kaksikymmentä vuotta maanpaossa, jonka päätteeksi hän paini enkelin kanssa Jabbok-virran rannalla.

Israelin kansa vaelsi erämaassa neljäkymmentä vuotta ennen kuin se pääsi Jumalan lupaamaan maahan, joka ”vuoti maitoa ja hunajaa”. Ne, jotka lähtivät Egyptistä, kuolivat erämaassa (ks. 5.Moos.2:14). Mutta heidän jälkeläisensä kulkivat luvattuun maahan.

Jumala kasvatti hurskaat ihmisensä hurskaiksi vaivojen, vastusten ja nöyryytysten kautta. Kun he oppivat Jumalan koulussa kärsivällisyyden, he jaksoivat säilyttää toivonsa ja elää päivästä päivään Jumalan huolenpitoon luottaen.

Tietenkin oli myös ihmisiä, joilla ei ollut malttia eikä pitkäjännitteisyyttä. He halusivat saada heti kaiken, mitä elämä näytti voivan antaa. Kun Jumala ei toiminut heidän vaatimustensa mukaan, he pettyivät häneen ja alkoivat palvella epäjumalia. Nämä eivät kuitenkaan tuottaneet heille siunausta.

Odottava usko on vaikea laji myös meille. Sehän merkitsee nöyrtymistä Jumalan kaikkivaltiuden edessä. Se merkitsee myös, että meidän pitää siirtää välittömien toiveidemme toteutuminen tuonnemmaksi, jotta saisimme sen, mikä on parasta nykyisessä ja tulevassa elämässä.

Aikakautemme henki ei suosi odottamista. 2000-luvun ihmiset ostavat, kuluttavat, matkustavat ja hankkivat elämyksiä. Heidän on vaikea uskoa Jumalaan, joka ei listaudu pörssiin eikä markkinoi itseään trenditietoisille sijoittajille.

Mutta Jumala voi halutessaan lopettaa maailmankaupan hyörinän. Hän voi alentaa korskeat ja itseriittoiset sekä korottaa köyhät ja nälkäiset. Hän voi riisua aseista mahtavat hallitsijat ja tehdä vaatimattomista ihmisistä suuria.

Jumalaan kannattaa uskoa tänäänkin. Elämä ja kuolema ovat yhä hänen käsissään. Ne, jotka suostuvat odottamaan, että Jumala täyttää lupauksensa, saavat kulkea hänen näkymättömässä ja viisaassa johdatuksessaan.

Kärsivällisyyden siunaukset eivät välttämättä koidu itsellemme. ”Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni”, sanoo Herra (2.Moos.20:6).